Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja täällä on jo otettu valoketjuja esille. Koti pitäisi koristella ja lahjat ostaa eikä siinä ole edes puolet edessä olevasta urakasta! Lomasuunnitelmat tulisi viimeistellä, ja sitten ollaan sovittu miehen kanssa että tänä vuonna tehdään toisillemme joulukalenterit, ja niidenkin kasaamisessa riittäisi vielä puuhaa. Myös blogiin on tulossa kaikkea ihanaa jouluista, joten voitte kuvitella, ettei näiden kaikkien ajatuksien sekaan mahdu enää hirveästi syyslakkauksien suunnittelua! Lumikin satoi jo maahan, joten voipi olla, että tänään nähdään vuoden viimeiset varsinaiset syyskynnet (toki koskaan ei voi olla ihan varma).
Asiasta kukkapurkkiin, eli niihin kynsiin. Pari kuukautta sitten kotiutin O.P.I:n You’re so Vain-Illan, joka on nopeasti noussut lempparinudekseni. Sitä siis näilläkin kynsillä helpot kaksi kerrosta jokaisella.
Halusin kokeilla pitkästä aikaa fishtail-koristeluja, joita olen toteuttanut aikaisemmin vähän kehnolla onnella ainakin täällä ja täällä. Tällä kertaa halusin saada aikaan siistimpiä ja ohuempia viivoja, joten maalasin ne koristelusiveltimellä. Aikaa hommaan meni ihan liikaa, ja siltikin lopputulos muistuttaa lähinnä kehnosti kudottua räsymattoa! Höh. No, on niissä ainakin karismaa.
Lakkoina käytin fishtailissa sekä muiden kynsien pilkuissa Essien Chinchillyä sekä Frock’n Rollia. Mielestäni väriyhdistelmä toimii kyllä kivasti.
Joko teillä pyörii joulujutut mielessä? ♥
20 Comments
Onpa ihanat kynnet! 🙂 Mä olen tänä vuonna ollut yllättävän “ajoissa” liikkeellä (mitä vertaa edellisiin vuosiin) eli joulukalenterit on hankittu ja joulufiilistäkin alkaa jo vähän olla. Lahjahankinnat on kyllä vasta suunnittelun tasolla, mutta hyvä alku sekin 😉
5.11.2016 at 17:39Mulla on suurin osa lahjoista hankittu jo heti viime joulun jalkeen alennusmyynneista. 😀 Muutenkin mulla on tavoitteena et viimeisetkin lahjat on hankittuna ennen joulukuun alkua niin voi pysya poissa pahimmista ryysiksista.
Kynnet on hienot, ma en sais noin siisteja viivoja aikaan millaan maailman siveltimella.. 😮
5.11.2016 at 17:51Ihanat värivalinnat ja kiva toteutus <3 Mä en noista joulujutuista ota paineita, tai ainakin yritän olla ottamatta. Lapsille lahjat ja that's it:)
5.11.2016 at 19:15Super kiva lakkaus! Mä tein viime vuonna miehelle joulukalenterin ja nyt pitäis taas ruveta uutta kasaamaan (:
5.11.2016 at 19:40Sievät kynnet 🙂
5.11.2016 at 21:14Ihanat ovat 😀
6.11.2016 at 10:36Ai sä oot tehnyt noi fishtailit käsin, voi morjens! Mä taas täällä pyörittelen päätäni että miten sulla voi olla noin vakaa käsi – ite en sais teippaamallakaan noin siistiä lopputulosta!
6.11.2016 at 16:04Kylläpä ovat upeita!
6.11.2016 at 17:01Aivan mielettömän ihanat lakkaukset ♡
7.11.2016 at 07:10Enpä muistakaan milloin tein viimeksi fishtailit, täytyypä laittaa tämä To Do -listalle 😀
Paljon kiitoksia! ♥ Ja huh, sähän olet edellä aikaasi! Mä se täällä vielä hartaasti suunnittelen 😀 😀 😀
7.11.2016 at 18:12Apua, siis sä se vasta ajoissa oot ollutkin! Mä oon ihan superkateellinen nyt sulle 😀 Olispa itekin noin viisas joskus!
Ja ääh eikä, suurensuuret kiitokset kehuista ♥ Siistejähän niistä tuli kun teki monta ohutta viivaa vierekkäin striperilla, mutta aikaa kului järjettömästi ja sitten unohtui se kuvion tarkkailu prosessin aikana ja siitä tuli vähän mitä tuli… 😀
8.11.2016 at 19:35Oii kiitos Sissi! <3 Sulla on ihana rento asenne 🙂 Mä jotenkin rakastan joulua ihan liikaa, ja sitten teen kaikkeni ettei vaan paineilta säästyttäisi. Sitten sitä taas kerätään vuosi voimia seuraavaa joulua varten 😀
8.11.2016 at 19:36Kiitoksia Tinkerbell! ♥ Oo, mahtavaa! Mä olen ihan innoissani, nää on nyt meidän ekat kalenterit 🙂
8.11.2016 at 19:38Voi kiitos! 🙂
8.11.2016 at 19:39Kiitos! 😀
8.11.2016 at 20:05Voi apua, eikä!! Sä olet ihan mahoton – miten paljon taas piristitkään päivää ♥ Ja ihan tosi, ei tää mullekaan helppoa ollut, aikaavievää oikeasti. Liian tarkkaa kovin usein tehtäväksi 😀 Mutta ei mahdotonta kuitenkaan kun löytyy tarpeeksi ohut sivellin (mulla oli striper -mallinen, sillä saa suoria viivoja aikalailla itsestään).
8.11.2016 at 20:07Voii sentään, kiitos! ♥
8.11.2016 at 20:08Joo, oli mullakin ikuisuus kulunut tästä! Ja varmaan toinen menee ennenkuin uudestaan yritän, aika turhauttavaa tämä oli 😀 Mutta jokatapauksessa, kiitos aivan ihanista kehuista <3 <3 <3
8.11.2016 at 20:10Fistailista jos haluaa oikein tasaisen niin helpoiten taitaa onnistua lakka-decaleista tehdyillä suikaleilla kun “punoo” kynnelle =)
17.11.2016 at 09:37Kerran näpersin itse samanlaiset, http://dileany.blogspot.fi/2015/10/hallaa-pukkaa.html
Kiva kun vinkkasit! 🙂 Mä mietin tota leikkelyä kanssa jossain vaiheessa, mutta tuolloin mulla oli kiire saada jotain kynsille enkä jaksanut odotella lakkalevyjen kuivumista :'D
20.11.2016 at 18:24