Kynsien koristelu

Testissä: Messy Mansion Decal Work Mat

Sain jo jonkun aikaa sitten CesarsShopilta testattavaksi Messy Mansionin Decal Work Matin*. Pitkään se pyöri avaamattomana pakkauksessaan, sillä niinkuin te tiedätte, en ole mikään erityisen ahkera leimailija enkä siis löytänyt sopivaa hetkeä kaiken kiireen keskellä tähän muutenkaan tutustua. Jälkikäteen kyllä ihmettelen, että miksi.
Decal Work Mat on silikoninen alusta joka on suunniteltu nimensäkin mukaisesti leimadecalien tekemiseen. Se on kuitenkin yllättävän monipuolinen tuote ja sopii varmasti lähes jokaisen kynsiharrastajan välineistöön vallan mainiosti. Tämä toimii kätevästi pöydän suojana ihan tavallisiakin lakkauksia tehdessä sillä se tarrautuu tiukasti pöytään kiinni eikä siis karkaile mihinkään niinkuin monet muut pöytätabletit tms. pöydän suojat. Maton pintaan voi näppärästi annostella valmiiksi lakkoja tai akryylimaaleja ja sotkut saa siivottua teipin avulla samaan tapaan kuin stamperistakin.

Omaan tarkoitukseensa eli leimadecalien tekemiseen tämä tuote on kuitenkin ihan erityisen mainio. Matossa on reippaasti valmiita kynnenmuotoisia alueita joihin voi helposti valmistella koko kynnen decaleita. Itse olen aikaisemmin tehnyt decalit aina minigrip-pussien päälle, mutta siinä on ongelmana aina se, että jälkikäteen on hankalaa nähdä että mihin sen kirkkaan lakan oikein lakkasi. No, tämän kanssa ei sitä ongelmaa tule kun lakalle on tarkat rajat valmiiksi matossa. 
Pari hankalaakin puolta matossa on, nimittäin se esimerkiksi kerää ärsyttävän helposti karvoja. Meillä on pieni koira, jonka karvoja päätyy ihan joka paikkaan, enkä tosiaan tykkää tämän maton ominaisuudesta suorastaan imaista ne itseensä. Lisäksi matolle suoraan leimatessa pitää käyttää erikseen kovempaa leimasinta, löllöstä ei nimittäin tartu matolle mitään. Decalien kanssa ei kuitenkaan ole ongelmaa, nimittäin kirkkaan lakan päälle leimat kyllä tarttuu ongelmitta.

Minulta on nyt toivottu lisää ideoita keväisiin kynsiin, joten päädyin pari päivää sitten testailemaan tätä mattoa keväisten leimadecalien tekemisessä. Lakkasin matolle ensin kerrokset Essencen quick dry -päällyslakkaa, josta tykkään sen ohuen koostumuksen vuoksi. Tämän päälle leimasin kukkakuviota Essencen mustalla leimauslakalla Delush Polishin Enchanted DP01* -laatasta. Kuviot värittelin dotting toolilla seuraavia lakkoja käyttäen: Oriflame – Lime, Essence – Serendipity, China Glaze – Pack Lightly, O.P.I – Strawberry Margarita

Kynsilleni tein valmiiksi hempeän oranssi-pinkin liukuvärin. Aluksi siis lakkasin kaikille kynsille kerroksen O.P.I:n mehukasta Where Did Suzi’s Man-Go:a jonka jälkeen töpötin pari kierrosta kostutetulla pesusienen palasella käyttäen Man-Go:a sekä saman merkin Kiss Me I’m Braziliania. 

Leimadecalit kiinnitin lakkaamalla kynsille ensin kerroksen Essencen quick dry -päällyslakkaa jonka jälkeen painelin valmiit decalit kosteaan lakkapintaan. Ylimääräiset osat kuviosta leikkasin pois jonka jälkeen viimeistelin kynnet vielä kerroksella Seche Viteä. Aksenttikynnet koristelin Sally Hansenin Ruffle* -glitterlakalla ja muutamalla vihreällä helmenpuolikkaalla.

Mitäs tykkäätte kynsistä? Onko teillä käytössä jokin tällainen decali-matto?

*** Tähdellä merkityt tuotteet saatu, linkkien klikkailusta en hyödy

Saatat myös pitää...

24 kommentti

  1. says:

    Miulta löytyy samainen matto ja tykkään kyllä käyttää sitä!
    Ja jälleen aivan mielettömän ihanat lakkaukset ^.^

  2. says:

    Aivan ihanat keväiset lakkaukset ♥ Vieläkään en ole saanut aikaiseksi hommata tätä. Pitäisi kyllä, sillä onhan tämä nyt oiva apu tässä harrastuksessa 🙂

  3. says:

    Ihan älyttömän hienot kynnet! Mulla on tuo matto mutta olen niin laiska kynsikoristelemaan, että se toimii lähinnä testailualustana:)

  4. says:

    Oi että miten upeat kynnet olet tehny! <3 aivan ihanat!

  5. says:

    Vitsi nää on ihanat <3 Multa löytyy se über matto ja tykkään siitä kyllä tosi paljon. Ärsyttää vaan kun mulla ei oo mitään kivoja leimauslaattoja :DD

    Mä puhdistan tästä ainaki karvat niillä karvanpoistorullilla vai mitä teippirullia ovatkaan 😀

  6. says:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  7. Itse olen ihan hurahtanut tämän maton käyttöön kun se on juuri niin hyvä kuin mainitsitkin! Tietysti tuo koirankarva-juttu potuttaa välillä (meillä kun on kultsi. Mutta se mitä EN ollut älynnyt, oli tuo sinun puhdistusvinkkisi = teippi! itse olen puhdistanut kynsilakanpoitoaineella, mutta onhan tuo teippi PALJON parempi! Kiitti vinkistä 😉

  8. Itse olen ihan hurahtanut tämän maton käyttöön kun se on juuri niin hyvä kuin mainitsitkin! Tietysti tuo koirankarva-juttu potuttaa välillä (meillä kun on kultsi. Mutta se mitä EN ollut älynnyt, oli tuo sinun puhdistusvinkkisi = teippi! itse olen puhdistanut kynsilakanpoitoaineella, mutta onhan tuo teippi PALJON parempi! Kiitti vinkistä 😉

  9. says:

    Upeat decalit 🙂 Itse käytän tällaiseen tarkoitukseen leivinpaperia ja olen ollut ihan tyytyväinen sen ominaisuuksiin. Siinä on se hyvä puoli minigrippiin verrattuna että siihen voi halutessaan piirtää rajat lyijykynällä jos sellaiset haluaa.

  10. Itsellä sama matto mutta decalit on jäänyt tekemäti vielä. Upeita kynnet <3

  11. Tää on kyllä kätevä 🙂 Paljon kiitoksia kehuista <33

  12. Oi kiitos Minna! ♥ Tää oli kyllä hyödyllinen 🙂

  13. Kiitos Sissi! ♥ Ja tapansa kullakin 🙂

  14. Suuret kiitokset! <3 🙂

  15. Voii kiitos Laura! ♥ <3 Leimauslaatat on kyllä sellaiset että ne kertyy sitten pikkuhiljaa 🙂

  16. Ihan huippua että vinkistä oli apua! Karvatkin lähtee kivasti teipillä 🙂

  17. Oih kiitos Enail! ♥ Ja oho, en ollut tajunnutkaan tuota lyijäri-juttua! Onpa kiva idea, pitääkin muistaa esim. reissuissa 🙂

  18. Voii kiitos Marina <3 :')

  19. says:

    Upeat decalit oot tehnyt! Mulla on kans tää samainen decalmatto käytössä tosin decaleita en siinä ole tehnyt. Sen sijaan se on tosi kätevä lakkausalusta ja kokeilen siihen joskus jotain lakkausta etukäteen, miltä se näyttää, ennenkuin alan tehdä lakkausta kynsille asti.

  20. says:

    Ihanat kynnet

  21. Kiitos Tintti! <3 Hyvä idea muuten testailla muutenkin lakkauksia tähän etukäteen, pitääkin muistaa tuo 🙂

  22. Kiitos! 🙂

  23. Älyttömän hieno lakkaus!

  24. Voiih kiitos! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *