Follow:

Kaappiin kätkeytyneet

Vajaa vuosi sitten sain yllätyspostia Mi Nailsilta, ja kokoelmani kasvoi vihdoin kauan haaveilemallani O.P.I:n What Wizardry is this -tekstuurilakalla. Lakka käväisi kynsilläni tuolloin yhden kerran, jonka jälkeen se on piilotellut lakkakaapissani aivan hissukseen. Mikä siinä on, ettei niitä kauneimpia lakkoja juuri raaski kynsilleen sutia?
Viime viikolla tartuin kuitenkin Wizardryihin, joka tällä kertaa päätyi kaunistamaan aksenttikynsiäni. Tykkään kovasti camovihreästä värinä niin vaatteissa kuin kynsissäkin, joten tällä kertaa Wizardryin kaveriksi pääsikin hieman vihreän sävyjä. Tässä välissä on pakko todeta, että kuvat eivät ihan onnistuneet, ja tästä vuoden takaisesta postauksestani pääsee ihastelemaan Wizardyita paljon todenmukaisemmissa otoksissa.  
Muille kynsille lakkasin siis myöskin yhtä lempilakkaani, eli O.P.I:n Uh-Oh Roll Down the Windowia. Se on todella nätti maastonvihreä, joka myöskin on häpeäkseni päässyt kynsille vain kerran aiemmin. Silloin paritin sen ruusujen kanssa ja sain aikaan oikein sievän ja tyttömäisen lakkauksen. Tällä erää kynsistä tuli hieman katu-uskottavammat, mutta ehdottomasti niistä tykkäsin.
Koristelut tein kuivan sudin tekniikalla, eli sipaisin siis vihreille kynsille kevyesti väriä seuraavista lakoista: O.P.I – Love.Angel.Music.Baby, What Wizardry is this, Flormar – MG02. Sen jälkeen kiinnitin kyseisille kynsille parit kultaiset pyöryläniitit ja viimeistelin ne Seche Vitellä. 

Nämä ovat taas tällaisia lakkoja, joita joko vihaa tai rakastaa. Kumpaan kastiin sinä kuulut?

*** What Wizardry is this on saatu aikanaan Mi Nailsilta blogissa esiteltäväksi. Linkkien klikkailusta en hyödy. 

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

16 Comments

  • Reply Belegwen

    Mä kuulun just siihen kastiin, että näistä pitää. :3

    9.10.2016 at 09:06
  • Reply Maiju

    Tykkään 🙂 Aika harvoin tulee tällaisia vihreitä kynsillä käytettyä vaikka väristä pidänkin. Nätit kynnet olet tehnyt!

    9.10.2016 at 09:22
  • Reply Tintti

    Tykkään tosi paljon näistä lakoista. Tuota OPIn cremevihreää lakkaa en ole vieläkään saanut aikaiseksi hankkia vaikka olen ihaillut lakkaa jo parisen vuotta. Hieno kokonaisuus, lakat sopivat yhteen ja noi kuivasuti-koristelut ovat piste iin päälle!

    9.10.2016 at 11:41
  • Reply Daniela

    wauuu nää on tosi hienot!! itsekin tykkään tosta kuiva suti-tekniikasta, se sopi tähän lakkaukseen tosi hyvin 🙂

    9.10.2016 at 13:31
  • Reply Sole/nailOxtail

    Kuuluu myös mun lemppareihin, ihanat lakat ja tosissaan kiva lakkaus! 🙂

    9.10.2016 at 19:17
  • Reply Hanna Lahtinen

    Siis IHANAT <3

    10.10.2016 at 10:22
  • Reply Hanna Lahtinen

    Siis IHANAT <3

    10.10.2016 at 10:22
  • Reply Nena Sofia

    Kiva kuulla 🙂 Mä henkilökohtaisesti rakastan tämmöisiä vähän kummallisia sävyjä lakoissa, etenkin kun ne on tummia 🙂

    10.10.2016 at 16:27
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos ja kumarrus! ♥ Tällaiset sävyt on ihan parhaita syksyllä 🙂

    10.10.2016 at 16:28
  • Reply Nena Sofia

    Johan tässä punastuu ! Kiitos ihanista kehuista, ja kiva kuulla että muutkin tykkäilee tän tyylisistä lakoista 🙂

    10.10.2016 at 16:29
  • Reply Nena Sofia

    Oooh kiitos Daniela! ♥♥ Kuivalla sudilla saa kyllä kivoja koristeluja aikaan, mitkä on ennen kaikkea ihanan helppoja 😀

    10.10.2016 at 16:30
  • Reply Nena Sofia

    Oikein paljon kiitoksia Sole! 🙂

    10.10.2016 at 16:30
  • Reply Nena Sofia

    Voi apua, hurjasti kiitoksia! ♥♥ 🙂

    10.10.2016 at 16:32
  • Reply Tinkerbell

    Upea lakkaus!

    14.10.2016 at 17:21
  • Reply Nena Sofia

    Apua, KIITOS! ♥ 🙂

    16.10.2016 at 06:13
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! ♥♥

    16.10.2016 at 06:14
  • Leave a Reply