Follow:

Syyskuun lakkaukset

Olisi jälleen kuukauden ensimmäinen päivä, ja näin ollen myös ensimmäinen syyskuukausi taputeltu ja takanapäin. Kuitenkin ennen yhtäkään lokakuun lakkausta tehdään jälleen pieni katsaus siihen, millaisia kynsiä täällä vilahteli syyskuussa ja samalla kerron vähän siitä, että mitä kaikkea onkaan tälle kuulle luvassa.
Kynsiä julkaisin kuukauden aikana yhteensä 16 kappaletta. Testiin pääsi uusia tekniikoita ja samalla harjoittelin myös ennestään tuttuja koristelutapoja. Kuukauden aikana syntyi kolmet vesimarmoroinnit ja jopa yhdet kuivamarmoroinnitkin. Nyt voisi varmaan laittaa raksin seinään, kun vihdoin olen niissä tekniikoissa päässyt edistymään. 
Omia lemppareitani ovat ehdottomasti ylemmän kollaasin viimeiset hämähäkinseitti-vesimarmoroinnit sekä alemman kollaasin eriskummalliset avaruuskynnet (ensimmäinen rivin viimeinen lakkaus). Ihan hirveästi en lämmennyt toisen kollaasin toisiksi viimeisiin skittle-kynsiin, mutta ei nekään ihan kamalat olleet.

Lokakuussa blogiin on luvassa kaikkea kivaa ja jännittävää. Tulossa on ainakin teemaviikko, blogin synttärit, hurjasti halloween-juttuja ja paljon muuta mielenkiintoista. Pysykää kuulolla, tylsäksi ei nimittäin pitäisi mennä!
Tänään saankin itseasiassa paljastaa teille jo yhden superkivan ja jännän jutun, joka liittyy Kynsiblogien Facebook-sivuun. Tänään nimittäin käynnistyi sivulla halloween-aiheinen teemakuukausi sekä siihen liittyvä lakkauskilpailu johon saa kuka vain osallistua. Käykää lukemassa lisää Kynsiblogien omilta Facebook-sivuilta ja muistakaapa samalla tykätä sivusta jos haluatte löytää kaikki teemakuukauden postaukset helposti yhdestä paikasta 😉 
Mitkäs oli teidän suosikit näistä lakkauksista?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

10 Comments

  • Reply Emmi

    Kaikki lakkaukset aivan ihania, en osaa sanoa suosikkia! 😀 <3

    1.10.2016 at 15:04
  • Reply Kiia Innanmaa

    Ihania!! Suosikki toi ihan ekan kuvan oikea alanurkka, toi harmaa värimaailma sopii mun makuun 😀

    https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    1.10.2016 at 16:27
  • Reply Paula

    Kaikki no lakkaukset ovat niin hineoja, etten osaa kyllä valita parasta! Kuivamarmorointi, vesimarmorointi, kaktukset ja nuo liitutaulukynnet on mun lemppareita! =)

    2.10.2016 at 09:04
  • Reply Nena Sofia

    Voii kiitos ihana <3 😀

    4.10.2016 at 17:15
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! Kiva että tykästyit juuri niihin, ne oli munkin lempparit 😀

    4.10.2016 at 17:49
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos ihanasta kommentista <3 <3 :')

    4.10.2016 at 17:55
  • Reply Hanna Lahtinen

    Suosikki on tuo Faby-marmorointi. Ja negative space-kynsi on tosi hieno.

    7.10.2016 at 13:22
  • Reply Tinkerbell

    Mun suosikit on ensimmäisen kollaasin ylärivin eka ja alarivin vika (:

    8.10.2016 at 17:42
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! ♥ 🙂

    10.10.2016 at 16:24
  • Reply Nena Sofia

    Ne on kyllä jotenkin tosi sun tyyliset! Kiva että tykkäät 🙂

    10.10.2016 at 16:25
  • Leave a Reply