Eilen sain hirveän himon lakata pitkästä aikaa Rimmelin Peppermintillä, ja sille paria etsiessäni muistin jo joku aikaa sitten kirppistelemäni, ainoan Indie-lakkani. Olin itse asiassa jo unohtanut kyseisen lakan, sillä mielenkiinto sitä kohtaan hiipui siinä vaiheessa, kun tajusin, ettei lakan termoefekti oikein toiminut. Kyseessähän siis on Madeiran Indie Polishesin Mint Iced tea, jonka kuuluisi olla termolakka, mutta vaihdettuaan monta kertaa omistajaa ties kuinka pitkän elinkaarensa aikana, se on menettänyt tämän väriä vaihtavan ominaisuutensa. Mielelläni kuitenkin sudin sitä kynsilleni, sillä kaikesta huolimatta tämä kaunis mintunvihreä shimmerillä varustettu crelly toimii muuten aivan kuin unelma. Koostumus on täydellinen, ja kolmella helpolla kerroksella tavoittaa täydellisen peittävyyden.
Mint Iced teaa on siis keskisormessa ja nimettömässä kolme kerrosta, ja muilla kynsillä on kaksi kerrosta aina niin ihanaa minttuista cremeä, Peppermintiä. Keskisormeen ja nimettömään maalailin dotting toolin ja ohuen siveltimen avulla ruusuja käyttäen akryylimaaleja, ja etusormeen sudin ohuita raitoja myöskin ohuella siveltimellä, käyttäen Miss Sportyn vaaleanpunaista lakkaa numero 485. Etusormiin lisäsin myös yhdet paljettipallerot O.P.In I Snow You Love Me:sta, ja peukalon ja nimettömän viimeistelin vain kerroksella Moyran holohipputopperia.
Muuten tämä manikyyri olisi ollut erittäin mieleinen, mutta päällyslakkaa levittäessäni ruusut vähän levisivät, kun en malttanut odottaa niiden kuivumista tarpeeksi kauaa. Tästä huolimatta pidin kuitenkin näistä kynsistä, ja lakkaus on itse asiassa tälläkin hetkellä menossa mukana – en tiedäkään, milloin raaskisin tätä poistaa!
Pitäkääpäs ihana viikonloppu, ja kertokaapa näin perjantain kunniaksi mielipiteitä näistä ruusukynsistä!
18 Comments
Wautsi millaset ruusut olet taiteillut! 🙂 Tosi nätit. Pitäisköhän munkin joskus yrittää? 😀 Mulle on aina kauhean suuri kynnys ruveta omin kätösin maalailemaan mitään…
23.1.2015 at 13:53Todella kauniit! <3
23.1.2015 at 15:23Ihanat! <3
23.1.2015 at 15:24Tosi kauniit kynnet! 🙂
23.1.2015 at 15:57Nätit ruusut!
23.1.2015 at 16:09Ihanat! (:
23.1.2015 at 17:53Voi vitsit Viveka, kiitos paljon! <3 Ja maalaa ihmeessä, se on oikeasti älyttömän mukavaa puuhaa, mun mielestä yks kynsien laiton parhaista puolista 🙂
23.1.2015 at 21:35Kiitos paljon! <3
23.1.2015 at 21:35Kiitoksia Katarooma! <3
23.1.2015 at 21:35Oi kiitos! 🙂
23.1.2015 at 21:36Kiitos! 🙂
23.1.2015 at 21:36Kiitoksia! 🙂
23.1.2015 at 21:36Oi kuinka kauniit ruusut! En ole vielä koskaan uskaltautunut tuollaisiakaan tekemään 🙂
24.1.2015 at 13:11Voi kiitos! Olisi nää voineet onnistuneemmatkin olla, mutta ei tuo pieni suttuisuus lopulta häirinnyt. Rohkeasti vain koittamaan, ruusut on loppujen lopuksi tosi helpot toteuttaa 🙂
24.1.2015 at 22:05Minttu ja ruusut toimii kyllä aina ! Enpä tiennytkään että säkin oot lh-opiskelija, onnea valinnasta 😉 – jouluna valmistunut
26.1.2015 at 13:34ihanat,ihanat, iiiihaaanat ! <3 Ei nuo ruusut näytä suttuiselta, ja joskus itse oon lisännyt pikkuisen glitteriä, jos on levinnyt tai mennyt enemmän tai vähemmät suttuiseksi omaan silmään. Glitteri pelastaa aina, ha ha 😉
26.1.2015 at 16:54Hei säkin löysit tänne! Ja kiitos kiitos 🙂 Mä tosin suuntaan lapsiin ja nuoriin, tarkoitus olisi päästä päiväkoti-ikäisten kanssa työskentelemään 🙂
27.1.2015 at 16:04Voi kiitos! <3<3 Ja hah, glitteriä tähän olisi tosiaan kaivattu... Hitsit kun en silloin tajunnut 😀
27.1.2015 at 16:05