Follow:

#essencelook

Sain reilu kuukausi sitten valikoiman erilaisia essencen meikkituotteita kokeiltavaksi, ja suurin osa meikeistä onkin löytänyt tiensä jo useita kertoja omaan arkimeikkiini. Saamani huulipunat ja luomivärit olivat melko neutraaleja sävyiltään ja helposti yhdisteltävissä hyvin luonnollistakin lopputulosta varten. Halusin kuitenkin testata tuotteita ihan “tositoimissa” ja kokeilla, että millaisen, vähän rajumman lookin niillä voisi saada aikaan. Niinpä siirryttiin taas meikkileikkeihin.
Tällä kertaa lopputuloksesta tuli aika sarjakuvamainen! Meikkaaminen on kaikkein hauskinta silloin, kun siihen on oikeasti aikaa ja saa kokeilla kaikkea jännää. Tässä meikissä kaikkein piristävimmät olivat kimaltavat ombre-huulet ja silmien paksut, vahvat rajaukset joita terästin vielä valkoisella vesirajakynällä. Nyt ollaan arkisesta lookista aika kaukana!
Meikin toteutin siis alusta loppuun asti essencen tuotteilla. Suurin osa tuotteista on saatuja, ja niistä voit lukea tarkempaa arviointia ja esittelyä tästä postauksesta.
 Meikkivoiteena käytin soft touch moussen sävyä 08 matt vanilla, jonka kiinnitin kimaltavalla mosaic compact powderilla sävyssä 01 sunkissed beauty*. Tällä kertaa jätin peiteaineet ja contour-välineet kokonaan koskemattomiksi, ja lisäsin ainoastaan hieman highlighteria essencen light up your face luminizer* -paletista poskipäille. Silmämeikin toteutin all about… bronze* -paletilla, jonka lisäksi käytin liikkuvalla luomella the metals -sarjan yksittäisnappia sävyssä 01 ballerina glam*. Rajaukset tein 2 in 1 eyeliner penillä*, ja vesirajalle lisäsin winter wonderful -sarjan kajalkynää sävyssä 01 cold as eyes. Ripsivärinä I ♥ extreme*. Kulmat täytin eyebrow designer -kynällä sävyssä blonde*, jonka jälkeen harjasin ne paikoilleen make me brow -kulmageelin sävyllä 02 browny brows. Huulet rajasin 14 femme fatale -liplinerilla* jota häivytin kohti huulien keskiosaa. Sen jälkeen lisäsin kerroksen longlasting lipstickiä sävyssä 13 love me* ja taputtelin vielä huulten keskiosiin hieman kimallusta the metals -sarjan luomiväristä 01 ballerina glam* sormenpäällä. Poskiin koitin saada kevyttä punerrusta mosaic blushista sävyssä 20 all you need is pink* mutta eipä se minun kasvoillani juuri minnekään näkynyt vaikka kuinka koitin kerrostaa. Kynsillä näkyy the gel nail polish sävyssä 76 coral me crazy*.
Tämän meikin lempiosani lienee kuitenkin nuo räpsyripset, aika mahtavaa jälkeä saa tuolla I ♥ extremellä aikaan. Toki osa ripsistä on sievästi solmussa vierustoverin kanssa, mutta se nyt johtuu vain ja ainoastaan noiden karvojen itsepäisyydestä eikä siitä voi ripsaria syyttää. Mokomat kun asettuvat solmuun vaikka kuinka koittaisi auki harjailla, se kun sattuu olemaan niiden luonnontila. Mutta hei, en valita, ovatpahan ainakin pitkät!
// Huh! Mulla on iho räjähtänyt nyt ihan käsiin sen viikon takaisen flunssan jäljiltä, näppylöitä puskee ihan sietämättömällä tahdilla oikeastaan joka puolelle kasvoja. Leuka ja poskipäät on tosi pahan näköiset! Nämä kuvat on otettu ennen flunssailua, mutta nyt ollaan sellaisella ihonhoitokuurilla että hetkeen ei varmaan uusia meikkikuvia tulekaan otettua. Tosi harmi, sillä mulla olisi postissa matkalla ihania luomivärejä mitä olisi kiva päästä kokeilemaan ja esittelemään täälläkin! Olisiko teillä jotain supervinkkejä ihon tasapainottamiseen? 
 
 
Mukavaa tiistai-iltaa kaikille! ♥
 
*** Tähdellä merkityt tuotteet saatu
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

12 Comments

  • Reply Maija / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi

    essencen ripsivärit ovat kyllä mahtavia! Tuntuu etten enää raski maksaa edes kymppiä maskarasta, koska tiedän, että essenceltä saa hyviä ripsareita parilla eurolla 🙂

    14.3.2017 at 17:35
  • Reply Minna

    Oi vitsi nuo rajaukset! ♥ Pitäis itekkin vaan enemmän ja enemmän tehdä rajauksia, niin ehkä mäkin joku päivä onnistuisin tekemään kivat rajaukset! 😀

    14.3.2017 at 19:16
  • Reply eekku

    Kaunis meikki

    14.3.2017 at 19:43
  • Reply Charming Nails

    Mulla ei ole yksikään Essence ripsari toiminut mutta eihän sitä tiedä jos jonkun hyvän vielä löytäisi 🙂 tosi näyttävä ja hieno meikki!

    15.3.2017 at 11:26
  • Reply Marppa

    Huulimeikki on todella hieno! Täytyiskin itse koittaa. Oon vaan jotenkin huono käyttämään muuta kuin huulikiiltoa.. Rajauskin on taitavasti tehty. Jaksan edelleen ihmetellä, miten jotkut saa molemmista silmistä samannäköiset. Multa ei onnistu. 🙂

    15.3.2017 at 17:32
  • Reply Nena Sofia

    No niinpä! Kyllähän ne meinaavat pihiksi vetää 🙂

    16.3.2017 at 15:28
  • Reply Nena Sofia

    No varmasti onnistut! 🙂 Mä oon tosi kaukana hyvästä tässä hommassa, mut eiköhän se treenaaminen vielä jossain vaiheessa ala näkymään. Välillä tulee kauhea epätoivo kun jotain hullun taitavia tubettajia katselee 😀

    16.3.2017 at 15:36
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Eekku! ♥ 🙂

    16.3.2017 at 15:37
  • Reply Nena Sofia

    Voi harmitus! Mutta kannattaa jatkaa kokeilemista, voihan se olla että suosikki vielä löytyykin 🙂 Kiitos kehuista <3 <3

    16.3.2017 at 15:38
  • Reply Nena Sofia

    Tuhannet kiitokset! ♥ Tämä oli tosi helppo tehdä, kannattaa ehdottomasti kokeilla 🙂 Ja silmien samannäköisyys vaatii vaan pitkäjänteisyyttä ja harjoittelua, ei mullakaan monesti onnistu ollenkaan eikä varmaan ikinä ihan täydellisesti. Mutta yritän kyllä kovasti harjoitella 🙂

    16.3.2017 at 15:40
  • Reply Kata

    Wau mika kissa! 🙂

    19.3.2017 at 18:13
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos höpsö! 😀 ♥

    20.3.2017 at 16:06
  • Leave a Reply