Follow:

Roskiin meni! || Elokuu

Pitkästä aikaa päästään tässäkin blogissa penkomaan roskia! Tässähän kävi niin, että olin keräillyt tyhjiä purkkeja huhtikuusta asti, mutta muuton sattuessa kohdalle päädyin kippaamaan koko läjän menemään. Siinä olisi muutenkin ollut jo sen verran tavaraa, ettei kukaan sitä postausta olisi jaksanut lukea.
Tällä kertaa aiheena olisikin sitten elokuun aikana loppuneet tuotteet. Tämä läjä on vähän inhimillisempi kuin tuo aiemmin mainitsemani, tyhjiä purkkeja on siis yhteensä 15 kappaletta. Eniten loppui tavaraa käsien ja kynsien -sektorilta, mutta sen oikeastaan selittää pari purkkiinsa kuivahtanutta tuotetta.

 

Vartalo:
 
1. Caroline Wozniacki Love All -vartalovoide: Avaamattomana kosmetiikkakaapin perukoilta bongattu vartalovoide, jonka alkuperää en muista. Todennäköisesti olen saanut tämän lahjana joltakulta. Voiteen käytin ihan mielissäni kesän kuumina päivinä, sillä se oli koostumukseltaan ihanan ohutta ja geelimäistä. Imeytyi nopeasti eikä jättänyt rasvaista tunnetta iholle. Mitään erityisen suuria kosteutustehoja tällä ei kyllä ollut. Tuoksusta tykkäsin. 2,5/5
2. Yves Rocher Cranberry & Almond -kuoriva suihkugeeli: Idea kevyesti kuorivasta suihkugeelistä päivittäisessä käytössä on täydellinen silloin, kun ei ole aikaa tehdä erillisiä kuorintoja pitkän kaavan kautta. Tämä tuote vaan ei täyttänyt odotuksia. Rakeita oli niin harvassa, että ne tuskin kuorivat ihoani ollenkaan. Sen lisäksi suihkugeeli jätti ihon kuivan kiristäväksi, eikä makean teollinen tuoksukaan ihan sytyttänyt. 0/5
3. RFSU Intim Easy Shave Gel: Kirkas geeli oli kiva vaihtoehto sheivausvaahdoille, ainakin näki paremmin, mitä teki. En kyllä erityisemmin huomannut, että tämä olisi ihoärsytystä ehkäissyt sen enempää kuin muutkaan sheivaustuotteet. Tykkäsin, muttta tuskin ostan jatkossa korkeahkon hinnan ja pienen purkin vuoksi. 4/5
4. Herbina Soft Cashmere -antiperspirantti*: Tämä oli mainio! Ehkäisi hikoilua tehokkaasti, ei sotkenut vaatteita ja tuoksui todella hyvältä. Siis sellainen kevyt, puhtaasta pyykistä muistuttava tuoksu joka ei riitele omien hajusteiden kanssa. Minulla oli vielä yksi tällainen Bette Boxista saatuna, sen korkkasinkin heti käyttöön ja voisin ostaa jatkossa lisää näitä. 5/5

 

Kädet ja kynnet:
 
1. Flormar Nourishing oil with vitamin E*: Perushyvä kynsinauhaöljy. Ei liian juoksevaa, mutta kuitenkin melko nopeasti imeytyvä. Plussaa ihanasta sitruunaisesta tuoksusta. Ei tämä ihmeitä tehnyt, mutta hoiti hommansa kynsien ja kynsinauhojen kosteuttajana. 4/5
2. Essence caring ridge filler -aluslakka: Kuivui nopeasti, jätti kynnen pinnaltaan tasaiseksi ja sävytti kynttä kevyesti. Ehkäisi myös värjäymiä hyvin. Muuten siis mainio, mutta pakko todeta, että lakkaukset on pysyneet paremmin Essien aluslakkojen kanssa. Siitä syystä en ollut tätä hetkeen käyttänytkään, ja kun nyt olin siihen tarttumassa oli neljäsosa aineesta kuivahtanut pullon pohjalle. Edullisen hinnan takia tulen tätä varmasti vielä ostamaan lisää, sillä aina lakkausten ei edes tarvitse kestää ikuisuuksia. 4/5
3. Essie Gel Setter -päällyslakka*: Yksi parhaista. Kuivuu nopeasti, jättää lakkauksen peilikiiltäväksi eikä kutista allaolevia kerroksia. Ostan varmasti lisää. 5/5
4. Girly Bits Border Patrol -kynsinauhalateksi*: Helppo levittää, kuivuu nopeasti ja irtoaa vaivattomasti. Sormet ei myöskään takerru toisiinsa, eikä haju ole häiritsevä. Tämä olisi myös hinnaltaan sen verran edullista, että ostaisin heti lisää, jos tätä vielä Suomesta saisi. Tämä saa myös suuren plussan riittoisuudesta, väittäisin nimittäin, että yhdellä purkilla olisin pärjännyt varmaan parikin vuotta, jos olisin aina muistanut sulkea korkin kunnolla. Nyt en niin tehnyt, ja kolmasosa aineesta kuivui pullon pohjalle. 5/5
5. The Body Shop Shea -käsivoide: Vallan pätevä matkarasva, joka imeytyy nopeasti. Kosteutustehot tässä ei kyllä mitkään erityiset ole, mutta ei sitä voikaan kaikkea mahdollista yhdeltä tuotteelta vaatia. Tuoksusta pidin kovasti. 4/5
Kasvot:
 
1. TheKonjacSpongeCo Mineral Rich Pink Clay Heart Puff Sponge: Ensimmäinen Konjac-sieni, jonka otin päivittäiseen käyttöön. Kesän aikana koin epätoivoisia hetkiä mininäppyjen kanssa, jotka olivat tekemässä vallankumoustaan kasvoilleni. Aluksi se lähti liikkeelle hiusrajasta, mutta kun poskipäätkin olivat täpötäynnä pikkunäppyä päädyin epätoivoisena surffailemaan vaihtoehtojani kasvojeni pelastamiseksi. Ajattelin aloittaa Konjac-sienen käyttöönotolla, mikä lopulta päätyikin pelastuksekseni. Pikku ilkimysten valtakausi on ohi. Nih. Ja uusi sieni on jo käytössä, sillä tämä kului riekaleiksi 1,5 kuukaudessa! Voipi olla, että aggressiivisessa jynssäystyylissäni oli osasyy nopeaan kulahtamiseen. Mutta, ainakin se toimi ja ongelma on ratkaistu. Uusi sieni on saanut vähän hellempää kohtelua 😉 5/5
2. Iroha Rejuvenating Intensive Face Mask: Bette Boxista tullut, ikääntyvälle iholle suunniteltu kangasnaamio. Sanomattakin selvää, ettei tämä ihan minulle suunnattu tuote ole, mutta yhteen otsajuonteeseeni vedoten päädyin tätäkin kokeilemaan. Kaikeksi onneksi naamio ei pudottanut kymmentä vuotta olemuksestani, sen sijaan otsajuonne kyllä häipyi olemattomiin. Vaikutus ei toki kauaa kestänyt, mutta siitä huomasi, että iho kyllä imi kosteutta itseensä. Koska tuote ei ole ikäluokalleni suunniteltu, en oikein osaa määritellä sille pisteitä. Ihan kiva naamio kuitenkin, voisin testata uudelleen parin vuosikymmenen päästä.
3. Dermosil Faces Moiturising Cream Light*: Jätin tämän käytön tauolle huhtikuussa, koska ihastuin Betestä tulleeseen Ziajan tuhtiin vuohenmaitovoiteeseen. Se tuntui soveltuvan itselleni paremmin vielä loppukeväästä, kun ilma oli kylmä ja kuiva ja vietin paljon aikaa ulkona. Dermosilin pariin palasin taas kesällä helteisempään aikaan, kun en halunnut lätkiä iholleni yhtään mitään liian raskasta. Juuri kesällä voide näyttikin parhaat puolensa, viilentävä vaikutus oli parhaimmillaan kuumina päivinä ja voiteen nopea imeytyvyys ja kosteutustehot juuri sitä mitä kaipasin. 4,5/5

 

Muut:
 
1. L´ORÉAL Paris Préférence -hiusväri, sävy 3.66 Grenade: Tämän tukkavärin kohdalla eräs karu totuus iski vasten kasvoja. Pitäisi opetella tuntemaan hiusvärien värikoodeja vähän paremmin. Taas nappasin purkin mukaani lähinnä pakkauksen kuvien perusteella, ja voi, miten metsään menikään. Hiukset jäivät todella tummiksi, ja erittäin rusehtaviksi. Harmitti. Yleensä en välitä, jos pohjaväri menee vähän metsään (tyyliin liian kuparinen tai haalea) koska muokkaan sävyä vielä jälkikäteen erilaisilla color maskeilla ja/tai shokkiväreillä oman mielen mukaiseksi. Tämän kanssa se ei vaan onnistunut, koska koko pää oli aivan liian tumma, että siinä olisi mikään sävyte enää mitään muuttanut. Kaikeksi onneksi pahin tummuus kulahti kuitenkin parissa viikossa, ja sain sävytettyä tukan mieleisekseni.
Värissä ei kyllä mitään vikaa ollut, mutta en nyt kuitenkaan osaa pisteyttää sitä tämän omasta tyhmyydestä johtuvan ärsytyksen takia.
2. Lumene Longwear Blur -meikkipuuteri: Pitkäaikainen lemppari. Tässä on kaikki ominaisuudet, mitä meikkipuuterilta toivon: hyvä pysyvyys, peittävyys ja takuuvarma mattaisuus. Yleensä käytin tätä virheettömän meikkipohjan luomiseen meikkivoiteen päälle, tai sitten ihan pelkästään jos kiireessä piti saada vähän tasoitettua ihon sävyä ja minimoitua kiiltoa. Mitään vikaa en ole tästä puuterista löytänyt, mutta koska vaihtelu virkistää, ostin tällä kertaa Viva la Divan vastaavan kokeiluun. 5/5
3. Essence make me brow -kulmageeli: Tätä olen käyttänyt pitkään sävyssä 02 browny brows, joka on täydellinen match omien kulmieni luonnollisen sävyn kanssa. Välillä kaipaisin kyllä vähän lämpimämpää vaihtoehtoa, ja harmittaa, että näissä make me brow -tuotteissa on niin pieni sävyvalikoima. Muuten tämä on kyllä ihan kympin tuote! 5/5
Vieläkö nämä roskapostaukset kiinnostavat?
 
 
 
 
*** Tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

12 Comments

  • Reply veera kaisla

    Todella kiva blogi sulla. Tykkään erityisesti tosta bannerista 🙂

    https://tervetuloa-maailma.blogspot.fi/

    8.9.2017 at 13:32
  • Reply eekku

    Kivasti loppuneita
    Mulla alkaa oleen kans sellaiset läjät että saa nähdä saanko postattua niitä koskaan ku aika ei riitä

    8.9.2017 at 16:05
  • Reply Charming Nails

    Mulla om samat fiilikset essencen Ridge Filleristä, kuivui ennenaikojaan pulloonsa :/

    9.9.2017 at 03:36
  • Reply Marppa

    Roskapostauksia on hauska lukea. 🙂
    Mun Gel Setter alkoi venyä ja vanua jo pullon puolessa välissä. Tosin lakkaan kerran viikossa tai harvemmin, niin se kuuluukin aika hitaasti..

    9.9.2017 at 04:15
  • Reply Maija / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi

    Mä olen käyttänyt usean eri merkkisiä konjac-sieniä, mutta en ole koskaan saanut yhtään rikki 😀

    9.9.2017 at 09:38
  • Reply Emzi

    Tosi paljon oot saanu loppumaan 🙂 ja jatka näitä! Mä tykkään lukea muiden tyhjistä 🙂

    9.9.2017 at 12:23
  • Reply Nena Sofia

    Paljon kiitoksia kommentista ja ihanista kehuista! Tällaiset piristää aina päivää 🙂 ♥

    9.9.2017 at 16:17
  • Reply Nena Sofia

    Tiedän tunteen! 😀 Niitä kertyy yllättävän nopeasti ihan älytön määrä 😀

    9.9.2017 at 16:18
  • Reply Nena Sofia

    Ainiin, siitä taisitkin kirjoittaa! Mutta höh. Onpas tylsää, jos sillä on ihan tapana tehdä noin :/

    9.9.2017 at 16:19
  • Reply Nena Sofia

    Kiva kuulla että kiinnostaa nämäkin! 🙂

    Mutta aika kummaa, että se sulla tönkköönty jo niin äkkiä :/ Mä kyllä ohentelin omaani pari kertaa, mutta mun mielestä se paksuuntuminen oli aika pientä verrattuna esim. Secheen. Toki voi tosiaan olla, että mä kulutin vain oman pulloni sen verran nopeammin ettei ehtinyt niin jämähtämään.

    9.9.2017 at 16:21
  • Reply Nena Sofia

    Oikeastiko! 😮 😀 Mä vähän kummastelinkin, kun olin elänyt etukäteen siinä uskossa että se sieni pitää vaihtaa lähinnä hygieniasyistä sitten parin-kolmen kuukauden välein. Olikohan mulla joku maanantaikappale vai voiko olla, että mä olin oikeasti aivan överiraju oman sieneni kanssa 😀 😀 Tosin mun kynsissäkin saattoi olla osasyy, mutta silti, oon ihan sanaton nyt 😀

    9.9.2017 at 16:24
  • Reply Nena Sofia

    Välillä tuntuu, että tuotteita loppuu ihan älytön määrä, sitten taas joinain kuukausina tyhjiä purkkeja kertyy ihan vain pari. Mutta hei, kiitos kommentista, tää postaussarja päätyi jatkoajalle! 😀

    9.9.2017 at 16:26
  • Leave a Reply