Follow:

Ideavarkaissa

Miraclen blogi täytti juuri 2 vuotta, ja sen kunniaksi hän järjesti arvonnan. Arvontaan sai myös lisäarpoja kopioimalla hänen hienoimpia lakkauksiaan, ja koska idea oli mielestäni ihana, halusin itsekin lakkauksen kopioida.
En nyt osaa sanoa oliko valitsemani lakkaus oikeasti se kaikista hienoin, mutta se oli ainakin jäänyt mieleeni kaikessa kauneudessaan. Kopioitavaksi valikoitui siis tämä lakkaus, jossa pohjalla oli tuollainen papaijanpunainen voimakkaalla kultaisella shimmerillä varustettu Zoyan lakka. Itseltäni kyseistä kaunotarta ei löydy – eikä muutenkaan mitään tarpeeksi vastaavaa, joten päädyin kerrostamaan kahta lakkaa saadakseni edes jotenkin samaa muistuttavan sävyn kynsilleni.

Aika metsään kyllä mentiin siinä kohtaa. Aluksi lakkasin kaksi kerrosta O.P.I:n runsaan shimmeristä punaista Love Athletes in Cleatsia pohjalle ja sen päälle heitin vielä kerroksen Wild & Mildin Achtung Babya. Lopputuloksesta tuli kuitenkin paljon kultaisempi kuin Miraclella.
Myöskään pitsileimaa minulta ei löydy, joten pitsit sudin vapaalla kädellä ohutta koristelusivellintä käyttäen. Lakaksi tähän hommaan valitsin H&M:n Sparkle & Shine Babyn, mutta ikävä kyllä se ei erotu kovin hyvin kultavoittoisesta taustasta. 

Vastoinkäymisistä huolimatta Miraclen alkuperäinen idea oli niin kaunis ja tyylikäs, että pidin tästäkin epäonnisesta versiosta todella paljon! Välillä on kyllä mukavaa ratsastaa toisten neronleimauksilla vieläpä ihan luvan kanssa.
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!


Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

14 Comments

  • Reply Outi

    Onpas kiva idea arvontaan tämä kynsien uudelleentoteuttaminen! Paljon kivempi kuin se perinteinen arvontakuvan jakaminen omassa blogissa 🙂 mun mielestä nää sun kynnet on tosi nätit (alkuperäiset myös!) ja kyllähän noissa selvän yhtäläisyyden näkee. Ja osaat kyllä upeasti maalata käsin! Nostan hattua 😀

    24.5.2015 at 07:45
  • Reply Johanna

    Ei huono yhtään 🙂 teräväkolmioiset lakkaukset näyttäis nyt olevan nousussa ja tekis itekin mieli tehä!

    24.5.2015 at 08:52
  • Reply Enail

    Nätti lakkaus 🙂 Itsekin osallistuin tuohon. Oli kyllä hauska apinoida kerrankin oikein luvan kanssa toisen lakkausta.

    24.5.2015 at 09:29
  • Reply kahden tytön kynnet

    ompas luksuskynsimet ! tosi tyylikkäät <3

    24.5.2015 at 11:39
  • Reply Emmi

    Upeat! 🙂

    24.5.2015 at 16:57
  • Reply Nanikaroliina

    nätisti oot saanut kuvion toteutettua maalamallakin ! Aikas hulppeat :)) <3

    25.5.2015 at 10:45
  • Reply Nanne

    On kyllä hauska idea arvonnassa 🙂
    Ja nää siun kynnet on just huiput! Vaikka on kopioidut niin näissä on kyllä jotain siun omaakin ku ei oo just prikulleen samanlailla tehdyt ^.^

    25.5.2015 at 17:51
  • Reply Nena Sofia

    Niin on munkin mielestä! 🙂 Ja hei, kiitos paljon kehuista 🙂

    27.5.2015 at 03:38
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 Joo, niin taitaa olla. Itselläkin joku ihme himo tehdä jatkuvasti teräväkolmioisia lakkauksia 😀

    27.5.2015 at 03:40
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Enail! 🙂 Sinun lakkausta jo ihastelinkin, se oli todella kaunis ja hyvin onnistunut 🙂

    27.5.2015 at 03:41
  • Reply Nena Sofia

    Hihhih, kiitos! 🙂 <3

    27.5.2015 at 03:41
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    27.5.2015 at 03:41
  • Reply Nena Sofia

    Voi että, paljon kiitoksia! 🙂 <3

    27.5.2015 at 03:42
  • Reply Nena Sofia

    Niin olikin! 🙂
    Ja kiitos paljon kehuista, kyllähän sitä aina lakkauksiin tulee näkyviin sitä omaa tyyliä, vaikka kuinka koittaisi suoraan kopioida 🙂

    27.5.2015 at 03:42
  • Leave a Reply