Roskiin meni!

Roskiin meni! || Marraskuu

Nyt kävi ihan hassusti näiden edellisen kuukauden loppuneiden kanssa, että postaus venähti kuukauden puolenvälin paremmalle puolelle, hupsista! Kaikesta huolimatta tyhjistä purkeista on aina mukavaa höpistä, ja siksi päätinkin tämän vielä tässä kohtaa julkaista. Jos sitten vaikka seuraava purkkipostaus saataisiin ajallaan pihalle.

 

Marraskuun aikana tyhjeni yhteensä 18 purkkia ja purnukkaa, suurin osa kasvojen ihonhoidon saralta. Lyhyestä virsi kaunis joten siirrytäänpä asiaan: millaisia tuotteita loppui, ja mitä mieltä olin niistä? Numeroarviot taas tuttuun tapaan asteikolla 1-5.

Kasvot:

1. Lavera – Hydro Effect Serum*: Tästä löytyykin jo oma postauksensa täältä. Ytimekkäästi ilmaistuna tykkäsin seerumista todella kovasti, ja tuotteen hinta-laatusuhde oli oikeasti loistava. Mielelläni ostan toistekin. 5/5

 

2. Rainbow Face Care – Hoitava yövoide: Tämä oli kaappiin unohtunut muinaisjäännös reilun puolentoista vuoden takaa, kun kasvojen ihonhoito jollain tasolla alkoi kiinnostamaan mutta siihen ei raaskinut käyttää juuri ollenkaan rahaa. Muistelisin että tämä oli tuolloin ihan kiva tuote ja sopi iholleni hyvin, vaikka tässä taisi olla aika voimakas tuoksu. Voisin periaatteessa ostaa, jos vaikka reissussa olisi rasvat unohtuneet matkasta eikä budjetti venyisi muuhun. En anna numeroarviota, sillä viime käytöstä on niin pitkä aika.

 

3. Ziaja – Goat’s Milk Moisturising Day Cream: Ihoni tykkäsi tästä, mutta minä en niinkään. Koostumus on tosi tuhtia ja rasvaista, eikä imeydy kyllä mitenkään nopeasti etenkään muiden hoitotuotteiden kanssa kerrostettuna. Tämän sarjan tuoksukin alkaa oikeasti tympimään nopeasti, se on aika voimakas etenkin tässä voiteessa. 2,5/5

 

4. Dermosil Faces – Clay Cleanser*: Savipohjainen putsari. Ei vaikuttanut kuivattavan ihoani erityisesti ja etenkin kesällä meni ihan päivittäisessäkin käytössä. Syksyllä käytin harvemmin, mutta tykkäsin kuitenkin. Ei mikään luksusmömmö kuitenkaan, mutta hoitaa hommansa ja plussaahan tämä saa kukkaroystävällisestä hinnasta! 4/5

 

5. Lumene Lähde – Kasvojen kosteussuihke: Tämä Betestä tullut kosteussuihke oli ensikosketukseni minkäänlaisiin kasvojen kosteussuihkeisiin, mutta ihastuin ideaan ja tuotteeseen kyllä todella nopeasti. Ihana taikasuihke kasvojen virkistämiseen päivän aikana! Voisin ostaa lisää, mutta ensin on testattava kehutut Acon ja Mario Badescun versiot. Numeroarviota en osaa antaa, kun ei ole verrokkeja.

 

6. TheKonjacSpongeCo – Mineral-Rich Pink Clay -kasvojen puhdistussieni: Raportoin elokuussa edellisen Konjac-sieneni ikävästä kohtalosta, se nimittäin mureni käsiin reilussa kuukaudessa! Ostettuani uuden, saman merkkisen ja ”mallisen” sienen Suomen Sokokselta, heräsi epäilys josko se alunperin Kaubamajasta ostamani olikin jokin piraattiversio tms. Tai muhinut varastolla vuosikausia ja ”mennyt vanhaksi”. Tämä uusi sieneni nimittäin oli käytössä kolme kuukautta, ilman että siitä olisi irronnut palastakaan. No, se jäänee mysteeriksi. Tämä sieni oli kuitenkin yhtälailla toimiva kuin edeltäjänsäkin, numeroarviona se saa siis 5/5.

Kädet ja kynnet:

1. Helein – Skin, hair & nails kauneusravintolisä: Söin vuosia sitten Piimaxia kynsien kasvuun, mutta en muista sen vaikuttaneen siihen erityisesti. Siksi yllätyinkin tämän toiminnasta, sillä nimenomaan kynsien kasvu tuntui kiihtyvän kovastikin jonkin aikaa valmistetta syötyäni. Voisin ostaa toistekin, mikäli kynsien kunto sitä vaatisi. 5/5

 

2. Essence – The gel nail polish, 33 wild white ways: Yksi parhaista valkoisista kynsilakoista, peittää lähes täysin jo yhdellä kerroksella. Ei moitittavaa. 5/5

 

3. Pirkka – kynsilakanpoistoaine: Ihan ok kynsilakanpoistoaine, vaikkei missään nimessä yhtä tehokas kuin Xtra. Tässä on myös ärsyttävä ominaistuoksu, josta en niinkään välitä.  3/5

 

4. Yves Rocher – Cranberry & Almond käsivoide: Tämä oli vähän sellainen, että väkisin piti kuluttaa loppuun. Mitään erityisen kosteuttavaa vaikutusta en huomannut, tuntui että voiteen suurin funktio oli sen iholle muodostama kosteutta sitova kalvo. Karpalon tuoksu oli myös hyvin esanssinen ja teollinen, ei jatkoon. 1/5

 

5. Lavera – Intense Nails Cream*:  Alkuperäinen postaus täällä. Viime talven jäljiltä kaapista kaivamani kynsinauhavoiteen jämät, jotka ikävä kyllä olivat kuivuneet purkkiinsa. Muistan lukeneeni vastaavia kokemuksia muiltakin, harmillista! Muuten voide oli nimittäin mainio. 4/5

Vartalo ja jalat:

1. Organic Shop – organic orange & sugar vartalokuorinta: Tästä teki oikeasti mieli kirjoittaa oma postauksensa, niin innoissani olin kuorintavoiteen toiminnasta! Ihana koostumus: paksua eikä ollenkaan karkailevaa, karkeahkoja rakeita oli myös tasaisesti ja paljon. Tuoksu tässä on huumaava, mehukkaan appelsiininen ja iho tuntuu todella pehmoiselta kuorinnan jälkeen. Parempaa en voisi edes toivoa! 5/5

 

2. Nurme – Foot Scrub Soap*: Tässäpä vielä yksi suosikki! Alkuperäinen postaus täällä. Aivan ihana jalkoja kuoriva saippua, joka päivittäisessä käytössä pehmitti tehokkaasti jalkapohjien ihoa. Ostan kyllä mielelläni lisää. 5/5

Hiukset:

1. Oma Gertrude – Volumen Shampoo: Veikkaisin, että tässä on halvin luonnonkosmetiikan shampoo, mitä Suomesta edes saa. 500ml pullo taisi maksaa 2,75€ Prismassa. Ikävä kyllä, tässä hinta vähän korreloi laadun kanssa, sillä tuotteen pesuteho on aika mieto. Tämän kanssa tein kaksoisvaahdotuksia, että tukan sai varmasti puhtaaksi. Erityistä volyymia se ei mielestäni myöskään tarjonnut, vaikkei hiukset nyt ihan lättänöiksikään jääneet. Tuoksukin tässä oli melko olematon, mikä on varmaan suurin syy, miksi en toista pulloa ostaisi. Tykkään, että hiukset jäävät hyväntuoksuisiksi pesun jälkeen! 2,5/5

 

2. Live – Intense Color 37 Hypnotic Red: Rehellisyyden nimissä, minun on pakko kertoa teille tarina eräästä typerästä ideasta. Olin juuri edellisenä päivänä surffaillut netissä lueskellen innoissani päänahan syväpuhdistuksesta. Käsite oli minulle uusi, mutta se vaikutti mielenkiintoiselta. Luin, että paanahan syväpuhdistukseen myytäisiin erilaisia valmiita valmisteita, tai sellaisen voisi sekoittaa itse esimerkiksi valkoisesta savijauheesta. Savijauhetta minulla ei ollut, ja ajattelinkin, että voisin tilata jonkun valmiin valmisteen kokeiluun. Ajatus jäi muhimaan.

Seuraavana päivänä suihkussa käydessäni huomasin suihkun hyllyllä nököttävän tutun purnukan. Dermosilin Clay Cleanser. Kasvoille päivittäiseen käyttöön tarkoitettu savipohjainen putsari jolla on syväpuhdistava vaikutus. Lamppu syttyi päässäni! Päätin sitten kaikessa fiksuudessani kokeilla pestä päänahkani kyseisellä monjällä, sillä missään nimessähän en voisi odottaa oikeasti päänahalle suunnitellun valmisteen tilaamiseen ja kotiin saapumiseen asti. Huoh. Ja tämä ei edes ollut se pahin moka, sillä päänahka oikeasti tuntui hyvältä kyseisen pesun jälkeen, ja innostuin syväpuhdistavan aineen tilaamisesta entistä enemmän.

Pahin moka sattuikin seuraavana päivänä, kun en enää muistanut koko asiaa ja päätin värjätä tyvikasvuni… Sitä polttelun ja kirvelyn määrää, kun hiusvärin lätkäisin päähäni! En saanut kuin pienen osan väristä levitettyä, kun tajusin, että on pakko juosta suihkuun. Heti. Vaatteet päällä suihkuun ja paniikkihuutoa miehelle, että nyt se sit tapahtu, nyt mä tulin allergiseksi! Nyt en voi enää ikinä värjätä hiuksiani! Tai ehkä tässä värissä on jotain vikaa, ehkä tämä syövyttää ihoani ja multa tippuu hiukset päästä?!

Kun tajusin, ettei kyse todennäköisesti ollut allergiasta tai viallisesta tuotteesta, vaan siitä, että syväpuhdistettu päänahkani ei pystynyt suojautumaan luontaisella talikerroksella niinkuin se yleensä tekee, kivi tippui sydämeltäni. Siitä huolimatta tämä tapahtui marraskuun alussa, enkä ole vieläkään uskaltanut kokeilla tyvikasvun värjäämistä uudestaan. Sen sijaan olen alkanut miettimään kasvivärien ostamista, mutta toisaalta nekin pelottavat, että millainen lopputulos olisi hiukseen, jota on näin pitkään värjätty synteettisillä hiusväreillä? Tällä hetkellä tyvikasvuni on nälkävuoden mittainen, ja olen todella onnellinen pipoista. Koen silti olevani umpikujassa, en osaa päättää, mitä seuraavaksi hiuksilleni tekisin! Vinkkejä otetaan vastaan ♥

Meikkituotteet:

1. Gosh – Click’n Conceal 02 medium: Ja taas yksi laatikkoon unohtunut. Alkuvuodesta ostamani ja silloin avaamani peitevoide oli odottamassa kesää ja rusketusta. Kesä meni, peitevoide unohtui. Nyt kurkatessani sen tilannetta voide haiskahti kummalliselta ja lensi roskiin. Sen pituinen se.

 

2. Lumene – Blueberry Wild Volume mascara: Oikein kiva perusripsari. Lopputulos ei ole mikään dramaattinen, vaan hyvinkin luonnollinen ja arkeen sopiva. Plussaa siitä, ettei tämä aiheuta pandasilmiä! 3,5/5

 

3. Essence – Lash princess false lash effect mascara: Hinta-laatusuhteeltaan loistava ripsiväri, joka taikoo ripsille mieletöntä pituutta! Pari kerrosta ja ripset mätsää vahvempaankin iltameikkiin oikein hyvin. Ripsivärin harja on myös kiva, se on nimittäin huomattavasti kapeampi kuin monessa muussa essencen ripsivärissä. Ja tämäkään ei kovin äkkiä pandoja aiheuta. 4,5/5

 

 

Yhteenvetona siis todettakoon, että aika monia todella hyviä tuotteita tuli vastaan, ja siinä sivussa paria floppia ei edes muista. Hiusvärimoka oli kyllä yksi eeppisimmistä, vieläkään en ymmärrä missä minun järjenjuoksuni luurasi silloin kun sitä kaivattiin! No, näistä oppii ja ehkä ensi kerralla muistan välttää hiusvärejä päänahan syväpuhdistuksen jälkeen. Jos nyt vielä joskus uskallan kumpaakaan niistä kokeilla…

 

Vertaistuen nimissä, onko teille sattunut yhtä typeriä mokia? Mitkä on niitä teidän hetkiä, jolloin huomaatte, että joskus saisi ajatella vähän järjenkin kanssa? Vai olenko minä oikeasti yksin tämän hölmöyteni kanssa 😀

Saatat myös pitää...

14 kommentti

  1. Mulla kävi juuri noin Laveran kynsinauhavoiteen kanssa. Harmi juttu, en paljoa ennättänyt käyttää!

    1. Nena Sofia says:

      Joo, tosi ikävää kyllä! :/

  2. mses says:

    En olisi itsekään kyllä arvannut, että syväpuhdistuksen jälkeinen hiusväri saa noin voimakkaan reaktion!

    Siirryin kasvivärjäykseen reilu vuosi sitten. Alkoi vähitellen ahdistaa hapetekemikaalit iholla ja vesistöissä niin paljon. Olen värjännyt mustaksi henna+indigo-kombolla ja vieläkin on vähän opettelua. Hyvää jälkeä kyllä tulee! On ihanaa, kun ei tartte stressata kylppärin kaakelien välittömistä värjäymistä eikä höyryt ärsytä silmiä. Mutta aikaa ja vaivaa menee sitten enemmän, eikä se värien maanläheinen tuoksukaan parasta ole. Kannustan kuitenkin kokeilemaan, vaikka ekokampaajan avulla aluksi!

    1. Nena Sofia says:

      Se oli kyllä ihan uskomaton ja säikäyttävä kokemus! 🙁

      Mä niin haluaisin uskoa, että kasvivärjäys olisi ratkaisu mun kaikkiin ongelmiini. Olen sitä siis jo kuukausia sitten harkinnut tosi vakavasti, mutta ainaisena esteenä on ollut se että tukkaa on värjätty niin pitkään synteettisillä väreillä. Pelkään siis että millainen siitä lopputuloksesta tulee jos nyt kasviväreihin siirryn. Ekokampaamo olisikin tosi kiva paikka aloittaa, mutta pitää miettiä raaskinko satsata siihen. Todennäköisesti vaan tilaan värit itse, ja katson mitä tulee 😀

  3. says:

    Apua mikä reaktio tosta hiusväristä tuli ton syväpuhdistavan käsittelyn jälkeen! :O Ja voin vaan kuvitella paljonko toi on sattunut. Onneksi suihku oli lähellä niin sait nopeesti avun<3 Toi essencen ripsari on ihan huippu! Mä en aluksi ihan lämmennyt sille, kun musta tuntui että se vetää ripset tosi helposti paakkuisiksi, mutta nyt kun sitä on vähän pitempään käyttänyt ja se massa hieman kuivunut, ei niitä paakkujakaan enää oikeestaan synny 🙂

    1. Nena Sofia says:

      Kiitos sympatioista! <3 :') Onneksi kipu ja kirvely loppui samantein, kun värin sai pestyä pois!

      Mä muistaakseni tykkäsin tuosta ripsarista ja ihan aluksi, mutta ihastukseni taisi syvetä hylsyn loppua kohden 😀

  4. says:

    Hiusväriin en osaa sanoa kyllä mitään, jaiks! Toivottavasti asia selviää. Mutta konjak-sieniä mulla on ollut useita ja useita eikä yksikään ole murentunut yhtään, vaikka olisi kuivunut käytön välissä.

    1. Nena Sofia says:

      Joo, siis se oli kyllä kertakaikkisen kummallista! Ja oli siis oma ensimmäinen Konjacini, joten en edes ajatellut että siinä on vikaa vaan enemmänkin omassa käyttötavassani 😀

  5. Marppa says:

    Oijoi, onneksi pysyi hiukset päässä.

    Mun moka ei nyt ole mitenkään eeppinen, mutta harmitti kyllä.. Olin menossa syksyllä juhliin, ja hoidin kasvojen ihoa erityisellä huolellisuudella, että meikki näyttäisi hyvältä. Otsa vaan tuppaa kuivumaan kaikesta huolimatta.
    Hankin uusia superkosteuttavia tuotteita, ja niitä sitten lääsin naamaani muutamana päivänä ennen juhlia. VIRHE! Otsa oli kyllä siedettävässä kunnossa, mutta juhlapäivän aamuna leukaperissä komeili pari ihan järjettömän suurta, syvää ja kipeää finniä. Tehokosteutus oli liikaa sille osastolle..
    Sitten join häiritsevät finnit siltä illalta unholaan (virhe nro 2). Seuraavana aamuna ne olikin sitten pienin murhe.. Huh.. :/

    1. Nena Sofia says:

      Ja siitä toden totta olinkin onnellinen! 😀

      Mutta apua mitä sattumuksia sullakin! Voin vaan kuvitella, kuinka harmitti 🙁 ♥

  6. Mä tykkään puhdistaa pään esim. The body shopin hiuspohjakuorinnalla. Mutta joo voin uskoa, jos värjäys kirveltää seuraavana päivänä :D. Mulla on joskus käynyt niin, että olen sheivaamisen jälkeen kuorinut ihoa suolapohjaisella kuorinnalla. Silloin ymmärsin todella sanonnan ”suolaa haavoihin” 😀

    1. Nena Sofia says:

      Apua tuo suolaa haavoihin 😀 Hui kauhea, mä olisin saattanut langeta samaan ajattelemattomuuttani 😀

      Ja tää hiusvärimoka oli sinänsä todella omaa typeryyttäni, kun tiedän, että ennen värjäystä suositellaan aina pidettävän pari päivää vapaata edes tavallisista hiustenpesuista nimenomaan päänahan suojaamiseksi. Ja siihen yleensä pyrinkin, mutta tällä kertaa ei mennyt ihan nappiin 😀

  7. says:

    Huu voin kuvitella paljonko kirveli! Ma tassa oon ite ollut aika laiska varjaamaan tyvikasvua raskauden aikana, viimeks vissiin elokuun lopussa serkun haihin ja nyt sit paatin etta jouluks vois olla jees nayttaa taas vahan ihmiselta. No muuten hyva juttu mut oli paassy tosiaan hiukset venahtaa sen verran ettei yks paketti varia riittanytkaan! Nyt mulla on sit takaraivolla iso lantti missa ei oo tippaakaan varia, pakko pitaa tukka ponnarilla niin kauan et paasen kauppaan ostaa toisen paketin. xD

    1. Nena Sofia says:

      Ei ole totta 😀 😀 Ei saisi nauraa toisen vahingolle, mutta… Mä niin tiedän ton tunteen! Joskus, kun mulla oli blondi tukka ja värjäsin ensimmäisen kerran mustaksi, lopputulos muistutti lähinnä dalmatialaisesta xD

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *