Kuulumisia

Vitoshaaste ja kuulumisia

Heipsan!
Tässä on tullut vähän tahattomasti jätettyä blogia pienemmälle huomiolle viikon ajan, ja uskon sen johtuvan eiliseen korvalääkärikäyntiin liittyneestä stressistä. Muistatte varmaan, että kävin jokin aikaa sitten kuvauttamassa korvani tutkimuksessa nimeltä tietokonetomografia, ja eilen oli sitten totuuden hetki kun saatiin selville, mikä siellä korvakäytävässä oikeasti mättää.
Kyseessä on siis kolesteotooma korvakäytävässä, joka on ilmeisesti myllännyt siellä viimeisimmästä korvaleikkauksestani (tärykalvon uudelleenrakennus kun mokoma oli puhjennut) asti, eli kahdeksan vuoden ajan. Käytännössä korvakäytävään on siis tullut haava tuossa leikkauksessa, joka onkin lähtenyt paranemaan väärin, eli iho on kasvanut sisään päin. Tämä kudos on sitten syönyt luuta mennessään ja ottanut sen paikan elintilakseen leviten myös korvakäytävään tukkeeksi. Kudos on myös tulehtunutta, joten selkokielellä sanottakoon, että minulla on ollut krooninen korvakäytävän tulehdus viimeiset kahdeksan vuotta, jippijaijei. 
No, sehän on pakko leikata, ja puhe olikin että leikkaus koitettaisiin saada kesäkuun alkuun. Kyseessä on siis muutaman tunnin nukutuksessa suoritettava leikkaus, yö sairaalassa tarkkailussa ja sen jälkeen kahden viikon sairasloma jolloin en saa käytännössä tehdä yhtään mitään. Leikkaukset eivät ole mitään suosikkipuuhiani, joten stressaan tätä kyllä kovasti. 
Mutta mutta. Asiasta kukkapurkkiin! Sain Fanilta tällaisen blogeissa kiertävän vitoshaasteen, jonka ideana on yksinkertaisesti vastata viiteen kysymykseen, keksiä viisi uutta kysymystä ja haastaa sitten viisi uutta ihmistä mukaan. Kuulostaapa hauskalta! Kuvina käytän vanhempia otoksia minusta ja meidän sekarotuisesta 6-vuotiaasta Nadia-koirasta, sillä taitaa olla, etten ole aiemmin niitä tuosta sekopäästä täällä esitellytkään. Kuvat ovat melko kehnoja sillä ne on otettu vanhalla kamerallani, toivottavasti ei häiritse. Sanokaa muuten, jos haluatte tarkempaa esittelyä tuosta höpönassusta myöhemmin!
1. Viisi tärkeintä asiaa elämässä?
Onnellisuus, terveys, läheiset ihmiset (perhe, ystävät), harrastukset, unelmointi
2. Viisi lempikynsilakkaa

Tämä vaihtelee ihan jo päivänkin mukaan, mutta juuri nyt ne olisi: Rimmel – Peppermint, O.P.I – Kiss Me I’m Brazilian, Essence – Kiss me Freddy & Underwater love, Nfu Oh – 44
3. Viisi julkisuuden henkilöä ja miksi?

Nyt täytyy kyllä skipata tämä, kun pää lyö tyhjää. Ketään julkisuuden henkilöä en kuitenkaan niin hyvin tunne että voisin häntä alkaa analysoimaan.
4. Viisi parasta kosmetiikkatuotetta, joita ilman et voisi elää?

Vaikeita valintoja! Nämä eivät ehkä ole ne parhaimmasta parhaimmat, mutta tällä hetkellä en ilman näitä(kään) osaisi elää:
Garnier: Nordic Essentials -päivävoide kasvoille. Ihan täydellinen itselle!
L´oreal Paris: Elvital extraordinary oil hiuksille. Tämä ehkäisee ainakin itselläni loistavasti tukan takkuuntumisen, ja tuntuu myös antavan hiuksille vahvuutta. Tuoksu on myös ihana.
ArtDeco: Pure Minerals luomivärin pohjustaja. Rakastan silmien meikkaamista, mutta inhoan sitä ilman tätä tuotetta. Loistokamaa, joka pitää luomivärit paikallaan pitkän päivän loppuun asti!
Lumene: Meikkipuuteri. Tätä olen käyttänyt tyytyväisenä päivittäin useiden vuosien ajan, enkä vaihtaisi millään. Tämä puuteri teke kasvoista täydellisen mattaiset ja virheettömät, ja pysyy hyvin paikallaan. Plussaa myös pakkauksen riitoisuudesta!
The Body Shop: Vartalovoit. Ihan huippurasvoja talvella, kosteuttavat todella hyvin ja tuoksuvat taivaallisilta! Lempparini on ehkä verigreippi, mutta oikeastaan kaikki on tuoksuneet tosi hyviltä.
5. Viisi tavaraa, jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Viisi hätärakettia? Tai radiopuhelimen.
Mukaan haastaisin: 

Ja tässä vielä kysymykset haastetuille: 

1. Viisi parasta päivää vuodessa?
2. Viisi matkakohdetta jonne voisit lähteä vaikka heti?
3. Viisi lempparileffaa?
4. Viisi taitoa jotka haluaisit osata?
5. Viisi parasta ruokaa?
Sitten vielä lopuksi haluaisin mainita, että Inkki Pinkki -verkkokaupalla on tullut hiukkasen mutkia matkaan, ja Tuire-Sini joutuu siirtämään Inkki Pinkin uuteen verkkokauppapohjaan. Tästä johtuen olisi nyt varastontyhjennys menossa, jotta siirtyminen olisi hiukkasen helpompaa. Käykääpä siis täyttelemässä varastojanne, sillä kaikki tuotteet ovat alennuksessa koko maaliskuun ajan!
Ihanaa viikonloppua kaikille!


Saatat myös pitää...

12 kommentti

  1. says:

    Nyt ainakin löytyi vika vaikka ikävältä leikkaus kuulostaakin

  2. No niinpä, siitä oonkin tosi huojentunut! Pääseepähän ongelmasta eroon 🙂

  3. says:

    Kaikkea sitä voi kyllä pienelle ihmiselle sattua o.O No onneksi sentään nyt löydettiin syy.
    Kiitos haasteesta, mie yritän jossain vaiheessa saada tehtyä tämän ^.^
    Tsemppiä siulle! ♡

  4. says:

    Leikkaukset on aina ikäviä, mutta onneks löyty vika ja tuut pääseen sillä leikkauksella eroon ongelmasta! Kiitokset haasteesta 🙂

  5. says:

    Voi ei, kamalalta kuulostaa. Mutta jos jotain positiivistä täytyy sanoa, niin ole tyytyväinen että sait diagnoosin mikä voidaan hoitaa. Mulla on varpaan kanssa ongelmia ja siihen ollaan tehty melkein kaikki toimenpiteet ja tutkimukset mitä voidaan tehdä ja mitään vikaa ei löydy. Nyt mietin sitä, että kuka lääkäri suostuisi avaamaan sen ja katsomaan mikä siellä on. Mieluummin olisin ottanut diagnoosin ja sen, että se voitaisiin leikata / hoitaa, mutta kun nyt ei ole mitään diagnoosia, niin leikkaukseen pääsy on todella hankalaa. Tuo pirun varvas vaivaa mun jokaipäivästä elämää niin paljon. :/

  6. hui , tuo korvajuttu kuulostaa ikävältä 🙁 toivottavasti se paranee ! ja täytyy ihan sanoa että oot älyttömän nätti<3

  7. ei hele .. ainakin sait tietää mikä mättää ja pääset leikkaukseen ! Toivottavasti kaikki menee hyvin ! <3
    Ihana pörhö Nadia, mä haluan ainakin kuulla :))

  8. Kiitos 🙂 Tosiaan onhan se hyvä, että ainakin syy on nyt selvillä 🙂

    Kiva että lähdet mukaan, innolla odottelen sun vastauksia tähän haasteeseen 🙂

  9. Ihan totta! 🙂 Ja eipä mitään, mielenkiinnolla odottelen mitä vastaat kysymyksiin 🙂

  10. Ohoh, ihan kamalaa 🙁 Toivottavasti jossain vaiheessa selviää mikä siellä mättää 🙁 Tuollainen on varmasti todella hermoja raastavaa, tsemppiä sulle!

    Ja kyllä oonkin tyytyväinen, että lopulta löytyi syy tuohon ongelmaan. Toivottavasti samoin kävis sulle!

  11. Joo, eiköhän se siitä kunhan leikkaukseen pääsen 🙂 Mutta hih kiitos paljon! :')

  12. Niin, se nyt ainakin on positiivista joo 🙂 Ja eiköhän, kyllä ainakin tähän mennessä omat leikkaukset on sujuneet ongelmitta 🙂

    Ja hei, pitääkin sitten tehdä jonkinsorttista postausta siitä jossain välissä! Se on tuommoinen höperö mussukka niin kyllähän siitä jaksaa kirjoittaa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *