Follow:
Monthly Archives

maaliskuu 2021

    Pääsiäisen kosmetiikka aletärpit 2021

    *Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä

    kosmetiikka ale pääsiäinen

    Ihanaa palmusunnuntaita kaikille! ♥ Kyselin viikko sitten Instagramissa vinkkejä hyvän hinta-laatusuhteen meikkisiveltimistä. Aika moni mainitsi Zoevan siveltimet, joita olen aikaisemminkin harkinnut. Alkuviikosta tutkin eri verkkokauppojen valikoimia, ja päädyin pitkittämään ostopäätöstä vielä viikonloppuun, kun ehdin ajan kanssa lukea arvosteluja eri seteistä. Perjantaina olinkin päättänyt, minkä sivellinsetin haluan, ja meinasin tilata sen Zoevan omasta verkkokaupasta. Onneksi en ehtinyt tehdä tilausta vielä perjantaina, sillä eilen Zoevan verkkokaupassa alkoi kevätalet! Päädyin tilaamaan kaksi settiä samalla rahalla, millä olisin perjantaina saanut yhden.

    Surffailujeni tuotoksena Facebook alkoi ahkerasti mainostamaan minulle erilaisia pääsiäisen kosmetiikka aleja. Aletärppipostauksista kiitellään tasaisin väliajoin, joten ajattelin, että nyt kun tarjouksia tunkee joka tuutista, voisin kasata ne yhdeksi listaksi teitäkin varten. Ensi viikolla todennäköisesti nähdään vielä lisää pääsiäisaiheisia tärppejä, ja ajattelin lisätä niitä tähän postaukseen aina kun uusia tulee vastaan. Tuttuun tapaan kommenttikenttäkin on teille avoin, vinkatkaa ihmeessä loput pääsiäistarjoukset siellä jos niitä ei listalta vielä löydy!

    Pääsiäisen kosmetiikka aletärpit

    Aloitellaanpa sitten! Mukaan valikoitui taas mielestäni parhaimmat tarjoukset niiltä verkkokaupoilta, jotka tiedän luotettaviksi. Nappasin listalle lähinnä ne alennukset, jotka oikeasti tuntuvat lompakossa. Lista ei ole missään parhausjärjestyksessä, vaan keräilin tarjouksia sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan.

    1. ZOEVA EU: Kevätalet -30% + hyviä löytöjä poistopuolella

    Tästä mainitsinkin jo postauksen alussa: Zoevalla tosiaan käynnistyi eilen kevätalet, ja heidän verkkokaupastaan löytyy merkin suosituimpia sivellinsettejä 30% alennuksella. Lisäksi kannattaa kurkata “last change” -puoli, josta löytyy poistotuotteita jopa 70% alella. Zoeva lähettää paketit Saksasta joten tullivaaraa ei ole, ja yli 40€ tilauksiin saa ilmaiset toimituskulut. Lisäksi uutiskirjeen tilaajille tarjotaan 10% alennuskoodi, joka pätee myös aletuotteisiin!

    2. Kicks.fi: *Pääsiäisen kauneuskalenterissa 20-50% alennukset

    Kicksillä käynnistyi eilen pääsiäiskalenteri, jossa on joka päivälle vaihtuva tarjous jostakin verkkokaupan suosikkibrändistä. Tämän päivän kalenteritarjouksessa on esimerkiksi kaikki *Flaerin meikkisiveltimet sekä *Budgien tuotteet puoleen hintaan, huomenna taas *Anastasia Beverly Hillsin tuotteet 25% alennuksella. Kaikki pääsiäiskalenterin tarjoukset löytyvät *täältä.

    3. Glossybox.fi: *Kaksi boksia yhden hinnalla

    Myös kauneusbokseista kiinnostuneita hemmotellaan pääsiäisen kunniaksi! *Glossyboxin pääsiäiskampanjassa kaikkiin boksitilauksiin lisätään veloituksetta ylimääräinen yllätysboksi. Tämä *“mystery box” lisätään kassalla, kun tilauksessa käytetään alennuskoodia “MYSTERYWOW”. Näiden kahden boksin yhteisarvoksi luvataan yli 245€! Vaihtoehtoisesti jatkuvan tilauksen ensimmäisestä boksista voi napata 30% alennuksen omalla koodillani “NENA30”.

    4. Lyko.fi: *Ota 3 maksa 2 kaikista NYXin tuotteista

    Lykon kampanja ei varsinaisesti ole pääsiäisteemainen, mutta sen verran kutkuttava, että siitä oli pakko mainita! Verkkokaupassa käynnistyi nimittäin juuri “ota 3 maksa 2” -tarjous Nyxin tuotteista. Kampanja koskee myös uutuustuotteita, joista suosittelen tsekkaamaan ainakin supertarkat *kulmatussit ja mahdottoman kestävät, kiiltävät *Shine Loud -huulipunat. Koko *tarjousvalikoima löytyy täältä.

    5. Stockmann: *Hullut Päivät

    Kun puhutaan pääsiäisen alennusmyynneistä, ei voida olla mainitsematta Stockmannin perinteisiä Hulluja Päiviä. Hullarit pyörivät myymälöiden lisäksi verkossa, ja tänä vuonna ne kestävät tavallista pidempään. Kampanja pyörii verkossa 31.3. saakka ja valikoima on jälleen kerran huima! Täytyy kyllä myöntää, että mukana on runsaasti tuotteita myös hyvin marginaalisella alennuksella eikä huipputarjousten löytämistä ole tehty helpoksi. Sivusto ei näytä tuotteiden ovh-hintoja, joten jos haluaa tehdä hyviä löytöjä pitää tuotteiden hintoja tarkistella Googlesta. Itse vähän luovutin jo tämän kanssa, kun loputtomasta valikoimasta oli vaikea löytää mitään erityisen kiinnostavaa. Mikäli ostoslistallasi on kuitenkin jotain Stockmannin valikoimaan kuuluvaa, kannattaa tarjoustuotteet vilkaista *Hullareiden sivuilta.

    6. Cocopanda.fi: *Lähes kaikki -20%

    Cocopandan pääsiäiskampanjassa lähes *koko valikoima on laitettu 20% alennukseen. Lisäksi sivuilla on huikea pääsiäisarvonta uutiskirjeen tilaajille (aukeaa ponnahdusikkunassa kun sivustolle saapuu), jossa voi voittaa yli 1100€ arvoisen tuotepaketin. Kannattaa kurkata myös verkkokaupan outlet-osio, sillä kolmen outet-tuotteen ostaja saa edullisimman veloituksetta. Kampanjan kestoa ei ole ilmoitettu,  lisätiedot löytyy Cocopandan *kaupan päälle -sivulta.

    7. Sokos.fi: verkossa kaikki -20% pe 2.4.

    Sain vinkin yhdessä kauneusryhmässä, että Sokoksen verkkokaupassa olisi kaikki tuotteet 20% alennuksella perjantaina 2.4.! Tätä tarjousta ei löydy vielä mistään ilmoitettuna, mutta vinkki tuli varsin luotettavasta lähteestä. Kannattaa siis olla kärppänä paikalla, mikäli jotain tiettyä on ostoslistalla!

    Oletteko te bongailleet hyviä pääsiäistarjouksia?

    Edit. 30.3. klo 21.11: lisätty Sokoksen kampanja

    Glossybox maaliskuu 2021

    *Glossybox saatu, postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä

    Glossybox maaliskuu 2021

    Sain helmikuun lopulla kivan sähköpostin Glossyboxilta, kun he halusivat lisätä minut PR-listalleen. Ilahduin viestistä kovin, sillä *Glossybox on minulle vanha tuttu. Boksia tuli minulle vuonna 2019, ja silloin tykästyin niihin niin kovin, että ostin heidän joulukalenterinsakin. Ja viime jouluna harmitti, että jätin sen väliin! Glossyboxien esittelyjä on näkynyt blogissa aikaisemminkin, postaukset löytyy täältä.

    Glossybox

    Glossybox on Pohjoismaiden suurin kauneusboksi ja monelle suomalaisellekin jo hyvin tuttu tapaus. Boksi rantautui Suomeen vuonna 2019, ja sitä pystyy tilaamaan suoraan yrityksen suomenkielisiltä nettisivuilta. Kuukausittain ilmestyvä boksi sisältää aina 5 kauneustuotetta ja sen arvo vaihtelee suurinpiirtein 50-100 euron välillä. Vuoden määräaikainen tilaus maksaa 15,80€/kk, toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ja lyhyemmät tilausjaksot ovat hieman kalliimpia. Tällä hetkellä uudet tilaajat saavat yllätysboksin kaupan päälle. Lue lisää kampanjasta *täältä.

    Glossybox maaliskuu 2021

    Glossybox maaliskuu 2021

    Maaliskuun Glossybox on pakattu ikonisen vaaleanpunaiseen laatikkoon, ja sen teema on “Pretty pleasures”. Ideana on omasta ajasta ja arjen pienistä iloista nauttiminen, johon kuukauden boksi toisi lisäbuustia.

    Tiesin etukäteen pari tuotetta tästä boksista, sillä olen nähnyt viime aikoina runsaasti Glossyboxin mainoksia sosiaalisessa mediassa. Välillä etukäteispaljastukset vievät intoa boksin avaamisesta, mutta tällä kertaa mainokset toimivat päinvastaisesti. Odotin sormet syyhyten, että pääsen tutustumaan osaan tuotteista tarkemmin!

    Avant Velvet Perfecting Rose Sugar Lip Scrub

    1. Avant Velvet Perfecting Rose Sugar Lip Scrub 10ml

    Maaliskuun Glossyboxin ensimmäinen tuote oli Avantin huulia kosteuttava ja pehmentävä *huulikuorinta. Sokeripohjainen kuorinta sisältää muun muassa kosteuttavaa hyaluronihappoa ja glyseriiniä sekä pionin juuriuutetta, jolla on tulehduksia ehkäiseviä ominaisuuksia.

    Vaikka intoilin joistakin boksin tuotteista jo etukäteen, tämä Avantin huulikuorinta ei kuulunut niihin. Puteli oli kyllä paljastettu jo joissakin mainoksissa, mutta huulikuorinnat jäävät minulla valitettavan vähälle käytölle. Toisaalta tämä näyttää niin söpöltä, että tekisi vähän mieli testata! Ovh: n. 65,95€

    The Beauty Crop Stuck on You Eyeshadow Primer

    2. The Beauty Crop Stuck on You Eyeshadow Primer 4g

    Boksin toinen tuote oli The Beauty Cropin silmämeikinpohjustaja, jota ei myydä missään suomalaisissa verkkokaupoissa. Tämä olikin itselleni aivan tuntematon tuote. Primerin kerrotaan pidentävän luomivärin kestoa ja tekevän väreistä intensiivisemmät. Se sisältää muun muassa ihoa hoitavia kookos- ja rypäleensiemenöljyjä.

    Aluksi tuote tuntui hieman tylsältä, koska olen vannoutunut UDEPP:n käyttäjä. Menin silti lukaisemaan arvosteluja brändin nettisivuilta, ja tulin siihen lopputulokseen, että tuotetta on pakko testata! Tämä oli saanut kovasti kehuja etenkin siitä, että luomivärit olivat pysyneet virheettöminä pitkään. Ovh: n. 14€

    Lottie London Power Foil Metallic Eyeshadow "Unphased"

    3. Lottie London Power Foil Metallic Eyeshadow “Unphased” 2g

    No niin, ja tässä tulee se ykköstuote, jonka takia odotin boksin avaamista innolla! Lottie Londonin metallinhohtoinen *Power Foil -irtoluomiväri kiinnitti huomioni Glossyboxin mainoksessa, jossa se näytti upean pigmenttiseltä.

    Luomiväri oli korkattava välittömästi, enkä tosiaan joutunut pettymään. Pienikin sipaisu tuotetta riittää näyttävään swatchiin. Tätä pitää testata pian silmämeikissä! Ovh: n. 8€

    Lottie London Power Foil Metallic Eyeshadow "Unphased"

    Lottie London Power Foil “Unphased” swatchattuna

    Minus 417 Aromatic Refreshing Body Lotion

    4. Minus 417 Aromatic Refreshing Body Lotion 50ml

    Boksin toiseksi viimeinen tuote liittyi vartalonhoitoon. Tämä Minus 417 -merkin aromaattinen vartalovoide sisältää erilaisia luonnon- ja mineraaliöljyjä yhdistettynä kosteuttaviin aineisiin kuten glyseriiniin. Ylang ylangin ja patchoulin tuoksuinen voide on koostumukseltaan vegaaninen, ja sen kerrotaan sopivan hyvin talvi-ihon kosteuttamiseen. Tämän luvataan myös imeytyvän nopeasti.

    Pidän nopeasti imeytyvistä ja ylellisen tuoksuisista vartalotuotteista, joten voide pääsee kyllä testattavaksi. Toivottavasti tämän kosteustehot riittää omalle iholleni, jota olen viime aikoina hellinyt aika tuhdeilla tuotteilla! Ovh: n. 3€

    Eucerin Hyaluron-Filler kangasnaamio 

    5. Eucerin Hyaluron-Filler kangasnaamio

    Viimeisenä maaliskuun Glossyboxista paljastui Eucerinin kosteuttava kangasnaamio. Muun muassa hyaluronihappoa ja glyseriiniä sisältävä kangasnaamio lupaa kosteuttaa ihoa intensiivisesti ja häivyttää pieniä juonteita. Glossyboxin kortissa lukee, että naamion kangas on “premium-muotoiltu” ja istuu kasvoille paremmin. Yllättäen tämän vaikutusaika on vain viisi minuuttia, mikä sopii hyvin kiireisen aamunkin rutiiniin.

    Olen taas koittanut vähentää kangasnaamioiden käyttöä niiden hurjan roskamäärän vuoksi, mutta tartun niihin edelleen silloin, kun iho tosissaan tarvitsee erityistä huomiota. Tämänkin testaan varmasti jossain kohtaa, kun kuivuus pääsee yllättämään. Ovh: n. 9,00€

    Glossybox maaliskuu 2021

    Glossybox maaliskuu yhteenveto

    Maaliskuun *Glossyboxissa oli viisi tuotetta, joista neljä oli täysikokoisia. Kaikkien tuotteiden yhteisarvo kipusi suurinpiirtein 100€ korville. Boksin selvästi arvokkain tuote oli Avantin huulikuorinta, jonka hinta pyörii 65-70€ tietämillä. Edullisimmat tuotteet olivat Minus 417 vartalovoide ja Lottie Londonin luomiväri.

    Kokonaisuutena boksi oli mielestäni kiinnostava. Erityisesti pidin Lottie Londonin luomiväristä, minkä lisäksi The Beauty Cropin luomivärinpohjustaja sai täyden huomioni. Lähes kaikki tuotteet pääsivät testilistalle, ainoa poikkeus oli Avantin huulikuorinta. En vain osaa ottaa huulten kuorimista rutiineihini, joten nämä jää liian helposti käyttämättä. Sinänsä tylsää, että boksin arvokkain tuote jää käyttämättä. Tästä syystä tykkäisin, jos kauneusbokseihin koitettaisiin saada enemmän saman hintaluokan tuotteita. Toki se on vähän mielipidekysymys, ja toisaalta itsekin intoilen, jos kohdalle sattuu minua kiinnostava luksustuote.

    Alennuskoodi

    Jos Glossyboxin tilaus on suunnitelmissa, voit hyödyntää alennuskoodin NENA30 kassalla. Sillä saat 30% alennuksen jatkuvan tilauksen ensimmäisestä boksista. Koodi on voimassa kesäkuun loppuun saakka.

    Mitä piditte maaliskuun Glossyboxista?

    Maaliskuun kosmetiikkasuosikit

    *Skincityn tuotteet saatu, postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä

    kosmetiikkasuosikit maaliskuu

    Järjestin ystävänpäivänä blogin puolella arvonnan, jonka yhteydessä kyselin teidän suosikkipostauksia ja toiveita tulevasta sisällöstä. Esiin nousi muun muassa kosmetiikkasuosikit, joita en ole aikaisemmin listannut säännöllisesti. Olen monesti miettinyt tämän sarjan aloittamista, mutta kuukausi on ehtinyt vaihtua ennen, kuin olen ehtinyt päättämään mitkä on oikeasti ne sen hetkiset suosikkini.

    Nyt haluan ottaa lempparilistat kokeiluun, ja esitellä kerran kuukaudessa viisi sen hetkistä kosmetiikkasuosikkiani. Jotta valinnoista ei tulisi liian vaikeita, haluan painottaa, että mukaan valikoituu sillä hetkellä eniten innostavat tuotteet. Ne eivät välttämättä ole kategoriassaan kosmetiikkahistorian parhaita tuotteita, eivätkä ne välttämättä jää käyttööni ikuisesti (aika harva purkki pystyy tähän, sillä testailen tohkeissani uusia tuotteita jatkuvasti). Ne ovat kuitenkin sillä hetkellä päässeet suosiooni, ja haluan nostaa niitä esille!

    Maaliskuun suosikkiviisikko on koottuna postauksen aloituskuvaan, ja seuraavissa kappaleissa pureudutaan niihin tarkemmin. Suosikit eivät ole paremmuusjärjestyksessä – sellaisen määrittäminen olisi täysi mahdottomuus näin erilaisten kategorioiden tuotteille.

    KotiSalonki Duo Luomivärit

    1. KotiSalonki Duo Luomivärit

    Päräytetään suosikkipostaus käyntiin luomiväripaletilla, joka on kokoelmani rakkauslapsi. Tästä puhuinkin jo Instan puolella: olen töissä Colosén kosmetiikkaa maahantuovalla Careliána Oy:lla. Colosén maahantuonnin lisäksi Careliánalla on oma meikkibrändi, KotiSalonki. KotiSalonki on aika tuore brändi ja sen valikoimaa kasvatetaan pikkuhiljaa. Tämän kevään isoin juttu oli brändin omat Duo -luomiväripaletit, joiden suunnittelussa sain olla vahvasti mukana!

    Duoja suunniteltiin yhdeksän, ja ne ovat yksittäismyynnissä *täällä. Sain työkäyttöön myös tämän ison paletin, josta löytyy meidän kaikki Duot. Tämä on suosikeissani luomivärien korkean laadun vuoksi, sekä tietysti siksi, että palettiin on ihan erityinen tunneside kun sitä on ollut pitkään suunnittelemassa. Tällä on ollut ilo meikata!

    Skincity Luminous Licorice Toner

    2. Skincity Luminous Licorice Toner

    Olen alkuvuonna innostunut enemmän suihkutettavista kasvomisteistä, joten saadessani tämän pumppupulloon pakatun kasvoveden PR-paketista, en ihan heti innostunut. Innostus iski vasta ensikokeilulla – ja silloin se iski lujaa. Kasvovesi näyttää jo pullossa hyvin täyteläiseltä, mutta iholla tunne on suorastaan ylellinen. Tuhdista koostumuksestaan huolimatta kasvovesi imeytyy nopeasti ja sitä voi kerrostaa huoletta. Iho jää todella kosteutetun tuntuiseksi parilla kerroksella, ja aamulla kasvot tuntuvat ja näyttävät aivan ihanan pehmoisilta. Probioottinen ja ihoa rauhoittava koostumus sisältää muun muassa kamomillauutetta, lakritsinjuuriuutetta, kosteuttavaa sodium PCA:ta ja hyaluronihappoa. Pidemmällä käytöllä *Luminous Licorice Toner pitää ihon tasapainoisena ja ehkäisee pintakuivuutta. Aivan ihana!

    Lisävinkki: Kuvassa näkyy myös kokeiluun saamiani Skincityn *The Facial Padseja. Laput on valmistettu kangasnaamiota muistuttavasta pehmoisesta materiaalista, eivätkä ne ime liikaa tuotetta sisuksiinsa. Varsin kätevät ihon puhdistuksen viimeistelyyn.

    The Body Shop Almond Nail & Cuticle Manicure Oil

    3. The Body Shop Almond Nail & Cuticle Manicure Oil

    Seuraavaksi mennään käsienhoidon puolelle, nimittäin pakkassäillä kädet todella vaativat erityistä huolenpitoa. Varsinkin nyt, kun käsiä pitäisi pestä ja desinfioida joka käänteessä. Itse vannon tuhtien ja rasvaisten käsivoiteiden (jopa öljyjen) nimeen, mutta päätetyötä tehdessä niihin ei voi tarttua. Tämä TBS:n Almond -sarjan *kynsinauhaöljykynä onkin ottanut vakipaikkansa tietokonepöydältäni. Se tarjoaa paljon kaivattua ensiapua kuiville kynsinauhoille ilman näppäimistön sotkemista. Tässä on hoitotehot kohdillaan, minkä lisäksi tuote saa plussaa hempeän mantelisesta tuoksusta!

    Physicians Formula Butter Bronzer

    4. Physicians Formula Butter Bronzer

    Palataanpa vielä meikkeihin. Tällä hetkellä arkimeikkini koostuu kevyestä meikkivoiteesta, peitevoiteesta, puuterista, aurinkopuuterista, poskipunasta ja ripsiväristä. Siihen päälle sitten taiotaan jotain twistiä, jos aamun minuutit antavat periksi. Välillä joku näistäkin osista jää kiireessä uupumaan, mutta aurinkopuuteri on pysytellyt tiukasti rutiinissa vaikka meikkivoidettakaan ei ehtisi levittää.

    Tämä Physicians Formulan *Butter Bronzer on pehmeän satiininen, ihoa hoitava aurinkopuuteri joka levittyy kauniisti puuteroimattomallekin iholle. Sen sävy on täydellinen talvi-iholleni, ja tuo kasvoille kaivattua hehkuvaa lämpöä. Lisäksi tuotteen trooppinen kookostuoksu on iso plussa nyt, kun kesäkaipuuni on korkeimmillaan.

    NYX Lift & Snatch Brow Tint Pen "Espresso"

    5. NYX Lift & Snatch Brow Tint Pen “Espresso”

    Viimeisenä haluan nostaa esille tämän Nyxin uuden *Lift & Snatch -kulmatussin. Onnistuin tilaamaan sokkona juuri täydellisen sävyn, jolla saan taiottua uskottavia tekokarvoja tummiin kulmiini. Espresso on neutraali tummanruskea sävy, joka ei ilokseni näytä yhtään vihreältä. Tussissa on hyvin tarkka sivellinpää ja väriä tulee tasaisesti. Sillä saa piirrettyä hyvin hentojakin viivoja, ja tummuusastetta pystyy hieman säätelemään levitysnopeutta ja painetta muuttelemalla. Suosittelen lämpimästi, jos etsit kulmatussia hyvällä hinta-laatusuhteella.

    maaliskuun kosmetiikkasuosikit

    Tässä näkyy vielä swatchit Butter Bronzerista sävyssä Bronzer sekä Nyxin Lift & Snatchista sävyssä Espresso. Katsokaa nyt noita hentoja pikkukarvoja! 

    Löytyikö joukosta teille tuttuja tuotteita?