Follow:

Ranskis omaan makuun

Huomenta ja hyvää Lucian päivää sekä kolmatta adventtisunnuntaita kaikille! Nyt ollaankin jo hurjan lähellä joulua, sillä tässä on enää yksi viikonloppu välissä ennen kyseistä juhlaa. Olettekos te jo innoissanne? Minä ainakin olen, vaikka toki olen myös hivenen stressaantunut. No, eiköhän se pahin stressi tästä laannu kunhan saan kaikki lahjaostokset tehtyä.

Olen nyt jonkun aikaa halunnut toteuttaa jonkinlaisen alueranskiksen, ja yhtenä iltana selailinkin Pinterestistä hyviä ideoita sellaiseen. Hetken selailtuani törmäsin tällaiseen ideaan joka oli pakko päästä itsekin toteuttamaan. Katselin siis kuvaa ensin koneella, jonka jälkeen siirryin kynsipöydän ääreen. Loppujenlopuksi omista kynsistä tuli hyvin erinäköiset alkuperäisen kuvan kanssa, mutta lähtöidea on kyllä sieltä napattu.
Kynsille siis lakkasin aluksi kerroksen Trindin CC 107 -lakkaa, joka on ihana läpikuultavan nude voimakkaalla pinkillä shimmerillä. Ranskispohjan kuivuttua aloin vetelemään kynsien kärkiin aluksi kultaisia alueita H&M:n Sparkle & Shine Babyn omalla sudilla, ja sen jälkeen punaisia alueita Konadin punaisen leimauslakan omalla sudilla. Viimeistelin punaisten alueiden rajoja vielä ohuella koristelusiveltimellä, jonka jälkeen lisäsin glitterit. Kultaisille alueille sudin Butterfly Collectionin kultaista glittertopperia, numeroa 519 ja punaisille alueille lisäsin China Glazen Ring in the Rediä. Punaisiin alueisiin kiinnitin vielä parit yksittäiset salmiakkiglitterit, jotka olen alunperin saanut Inkki Pinkiltä (nyt jo lopettanut) ja sen jälkeen kuorrutin kynnet kerroksella Seche Viteä epätasaisuuksien poistamiseksi.

Mustat viivat maalailin vielä ohuella siveltimellä ja Mont Marten mustalla akryylimaalilla, ja lisämausteeksi lisäsin parit kirkkaat lasistrassit. Lopuksi lakkasin kynsille vielä yhden kerroksen Seche Viteä. Lopputuloksesta pidin kovasti, näitä tuli kyllä tuijoteltua vähän kokoajan! Jotenkin todella omantyylinen kaunis ja moniulotteinen lakkaus, josta ei jouluisuutta puuttunut. Toki ranskisrajat olisi voineet siistimmätkin olla, mutta ei tuota rosoisuutta onneksi huomannut kuin ihan läheltä katsoessa.
Huomenna palaillaan taas joulutunnelmiin, sillä meidän perheen tontulla on teille jotain kerrottavaa. Ollaan nimittäin tontun kanssa suunnittelemassa teille jotain kivaa ensi viikoksi, jokos arvaatte että mitä? 😉
Mitäs tykkäätte kynsistä? ♥

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

36 Comments

  • Reply Kata/Shopaholic

    Tosi ihanat! 🙂

    13.12.2015 at 09:26
  • Reply Anna

    Upeat!!

    13.12.2015 at 10:07
  • Reply Mia / Beauty Highlights

    Onpa kauniit!

    13.12.2015 at 10:12
  • Reply Katarooma

    Oi, kun kaunis ranskis! <3

    13.12.2015 at 10:36
  • Reply eekku

    Kauniit

    13.12.2015 at 10:40
  • Reply Marina

    Kaunista kuten aina 🙂

    13.12.2015 at 10:44
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Iiik! Ihanat joulukynnet? tule joulu kultainen…. <3

    13.12.2015 at 10:51
  • Reply Charming Nails

    Ihanat ja sopivat hirmu hyvin kynsiesi malliin 🙂

    13.12.2015 at 10:51
  • Reply Nanikaroliina

    Niin kauniit ! Tosi hyvin onnistuneet <3

    13.12.2015 at 11:14
  • Reply Diana A

    Tosi ihanat! En kyllä ite oo ikinä kokeillu vapaalla kädellä ranskiksia… Ihan varmasta oikea käsi menisi ihan plörinäksi.

    13.12.2015 at 12:24
  • Reply Heidi

    Nää on kyllä tosi kauniit! <3
    Oisko tontun kanssa suunnitteilla teemaviikko tai jopa arvonta? 😉

    13.12.2015 at 13:30
  • Reply Emmi

    Aivan ihanat kynnet <3

    13.12.2015 at 14:03
  • Reply Daniela

    Ihana värimaailma näissä joulukynsissä! Tykkään 🙂

    13.12.2015 at 15:34
  • Reply PS

    Onpa hienot ja taitaen tehdyt kynnet. 🙂
    Miten se voi olla joulu jo niin lähellä? Aika tuntuu kuluneen tosi nopeasti tässä kuussa.

    13.12.2015 at 15:48
  • Reply Enail

    Todella kaunis ranskis ja jouluinenkin 🙂 pitää itsekin kokeilla tällaista alueranskista se on tosi kivannäköinen.

    13.12.2015 at 20:39
  • Reply Fani

    Wautsi<3 Todella kauniit!

    14.12.2015 at 05:21
  • Reply Outi

    Ihana idea! Tosi kauniit 🙂

    14.12.2015 at 09:34
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    14.12.2015 at 21:33
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos!! ♥

    14.12.2015 at 21:34
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! 🙂

    14.12.2015 at 21:36
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Katarooma! <3 🙂

    14.12.2015 at 21:36
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos 🙂

    14.12.2015 at 21:36
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos Marina <3

    14.12.2015 at 21:37
  • Reply Nena Sofia

    Hihhii kiitos!! <3 🙂

    14.12.2015 at 21:37
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Taina! 🙂 ♥ Nämä sopivat kyllä yllättävänkin hyvin omien kynsien malliin, samaa mietin itsekin. Näytti kädet jotenkin 10 x sirommilta tällä lakkauksella kuin yleensä 😀

    14.12.2015 at 21:40
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos Nanikaroliina! <3 🙂

    14.12.2015 at 21:41
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Diana! 🙂 ♥ Mä teen usein vapaalla kädellä ranskikset varpaankynsiin, kun niihin ei ole niin väliä onko ihan justiinsa vai ei. Siinä on kuitenkin tullut sen verran harjoitusta että sormiinkin syntyy ranskikset ihan sujuvasti ilman vinyyleitä tms. nykyään 🙂

    14.12.2015 at 21:43
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Heidi! <3 Ja hei sähän osuit heti oikeaan, eli tällä kertaa kyse oli teemaviikosta 🙂

    14.12.2015 at 21:44
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos Emmi! ♥ 🙂

    14.12.2015 at 21:44
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Daniela! 🙂

    14.12.2015 at 21:45
  • Reply Nena Sofia

    Suuret kiitokset PS! ♥ Joulu lähestyy kyllä ihan hirveällä vauhdilla, ihan kummallista! Yleensähän sitä saa oikein odottamalla odottaa 😀

    14.12.2015 at 21:46
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Enail! 🙂 ♥ Künsii -blogissa olen nähnyt niin monet upeat alueranskikset, että oli jo korkea aika kokeilla itsekin sellaisen toteutusta 🙂

    14.12.2015 at 21:46
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoss Fani! 🙂 <3

    14.12.2015 at 21:47
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos Outi! 🙂 ♥

    14.12.2015 at 21:48
  • Reply Tintti

    Että nämä ovat niin kauniit! Ihanan jouluiset ranskikset :).

    15.12.2015 at 13:51
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, kiitoksia Tintti!! ♥ 🙂

    18.12.2015 at 23:41
  • Leave a Reply