Follow:

Glossybox Heinäkuu

*Boksi saatu blogin kautta, mainoslinkki merkitty tähdellä

No niin, nyt minulla olisi tassuissani uunituore heinäkuun Glossybox! Yleensä pyrin ajoittamaan julkaisut aamulle, mutta tällä kertaa päätin tehdä poikkeuksen, sillä huomenna blogi päivittyy lakkaushaasteen postauksella.

Eikä tällaista herkkua nyt viitsisi kovin kauaa muhitella luonnoksissakaan – katsokaa vaikka tätä ihanan räiskyvää pakkausta!

Glossybox Heinäkuu

Heinäkuun Glossyboxin teema oli tälläkin kertaa hyvin kesäinen. ”Festival frenzy” -boksi on saanut inspiraationsa mistäs muustakaan kuin kesän kuumista festareista, ja sen kerrotaan sisältävän kauden must-have tuotteita kesäajan seikkailuihin. Kiintoisaa!

Yleensä Glossybox sisältää viisi erilaista kauneudenhoitoon liittyvää tuotetta. Tällä kertaa joukossa oli myös pari pientä bonusta. Aloitetaan jälleen tutustumalla tuotteisiin yksi kerrallaan, ja postauksen lopussa jaan hieman ajatuksiani kokonaisuuden onnistumisesta.

1. Ikoo Infusions Dry Shampoo Foam Volume & Refresh 150ml

No nyt on jännä! Ikoon hiustuotteet ovat olleet tapetilla useissa kauneusblogeissa viime aikoina, enkä voi olla ainoa jonka tuntosarvet ovat nousseet koholle niitä kohtaan. Tämä kuivashampoovaahto on ehkä yksi merkin mielenkiintoisimmista erikoisuuksista, jonka otan testiin äärimmäisen mielelläni. Vaahtomuotoinen kuivashampoo kuulostaa hassulta, mutta mitä muiden kirjoituksiin on uskominen, keksintö on suorastaan nerokas. Itse tykkään muotovaahdoista, enkä siksi keksi yhtäkään syytä, miksi en voisi tykätä tästäkin. Ovh: n. 14,90€/150ml

2. Dr.PAWPAW Outrageous Orange Balm 25ml

Tässäpä toinen vähän erikoisempi tuote. Kyse on siis oranssista monitoimivoiteesta, joka soveltuu erityisesti huulille ja poskille tuomaan kivaa hehkuvaa sävyä. Mutta voiko tuotetta sanoa monitoimivoiteeksi, jos siinä on väripigmenttejä? Tai siis, mihin muualle tällaista kirkuvan oranssia voidetta voi levittää, kuin huuliin ja poskiin? No, ei auta kuin testailla. Mutta huulivoiteena tämä on varmaan mainio! Ovh: n. 7,90€/25ml

3. De Bruyere After Sun Lotion Monoï 50ml

Monoi-öljyin tuoksuinen, näppärän kokoinen after sun -voide. Tuoksu on ainakin hurmaava, joten keksin tälle varmasti käyttöä vaikken juuri aurinkoa otakaan. Sinänsä vähän tylsää, että jo viime boksista tuli after sunia, mutta muuta valittamisen aihetta en kyllä keksi. Ovh: n. 11€/50ml

4. Popup Beauty Peel off Glitter Gel Mask 20g

Glitteriä sisältävä, kuvauksen mukaan ihoa kiinteyttävä ja kohottava peel off -naamio. Ainesosalista ei pikavilauksella vakuuttanut, vaan se tuntui olevan täynnä kalvonmuodostajia ja viskositeetinsäätäjiä. En usko, että lähden itse tätä kokeilemaan, mutta tiedän kyllä yhden sukulaistytön joka taatusti innostuu kimaltelevasta kasvonaamiosta ihan vaan kokemusmielessä. Hän saakoon siis tämän. Ovh: n. 2,50€/20g

5. Garnier Ambre Solaire After Sun Sheetmask 32g

Erityisesti auringolle altistuneen ihon tasapainottamiseen ja kosteuttamiseen suunniteltu kangasnaamio. No, te tiedätte etten ole kangasnaamioiden ylin ystävä, mutta tästä silti vähän kiinnostuin. Ehkäpä kokeilen tätä jonakin kuumana kesäpäivänä, kun kasvojen viilennys tuntuu sopivalta idealta. Joillekin muuten tuli viidentenä tuotteena tämän naamion sijasta Glazel Visagen irtoluomiväri. Ovh: n. 4,45€/32g

Bonustuotteet

Heinäkuun boksista löytyi kaksi pientä bonusta. Ensimmäinen oli kuvassa näkyvä Ikoon Hair Fresh-Ups Anti-Frizz -hiustenhoitolappu, jolla voi hillitä hiusten pörröisyyttä (ovh: 9,90€/8kpl). Lisäksi boksista paljastui koodi, jolla saa ilmaisen kuukauden jäsenyyden Nextorylle, josta löytyy laaja valikoima e-kirjoja sekä äänikirjoja.

Yhteenveto:

Jos bonustuotteita ei lasketa mukaan, heinäkuun Glossyboxin kokonaisarvo oli noin 40€. Se tuntuu hieman alhaiselta, kun on tottunut tavalliseen +70€ tasoon. Mutta sitten toisaalta – 40€ on yli tuplat boksin myyntihinnasta, mikä on oikeasti aika hulppea summa.

Kokonaisuuteen olen jälleen kerran todella tyytyväinen. Joukossa oli tällä kertaa kaksi ihan superkivaa tuotetta (Ikoon kuivashampoovaahto ja De Bruyeren after sun -voide), ja vain yksi boksin tuotteista lähtee eteenpäin. Tuotteet on valikoitu hyvin ajankohtaa ja trendejä silmällä pitäen, enkä voi olla huomaamatta kuinka saumattomasti myös tuotepakkausten värit sointuvat boksin kesäisen kuosin kanssa yhteen. Kokonaisuudesta huomaa, että suunnitteluun on jälleen panostettu.

 

Saatavuus ja hinta

Glossyboxin jatkuva tilaus maksaa 17,99€/kk. Hintaan sisältyy myös postikulut. Boksin voi halutessaan tilata eripituisiksi jaksoiksi (3, 6 tai 12 kk) ja säästää siten kuukausikustannuksissa. *Täältä voit tutustua boksiin tarkemmin ja tilata omasi!

 

Mitä ajatuksia teillä on Glossyboxista? Oliko heinäkuun kattaus mielestänne onnistunut?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

8 Comments

  • Reply Linda

    Boksi oli ihan ok 🙂 Glitternaamiota en uskalla omalle iholleni laittaa, inci-lista ei tosiaan vakuuttunut ja nyt oon saanut vielä lukijalta kommentin, että hänen naamansa helahti täysin punaiseksi ton testaamisen jälkeen. Eipä se sama välttämättä mulle tapahtuisi, mutta kun ei toi tosiaan sisällä käytännössä yhtään mitään, mistä olisi kuivalle iholle minkäänlaista iloa, niin turha edes kokeilla 😀 After sun voide oli yksi munkin suosikkeja, se tuoksu oli niin ihana! ♥

    20.7.2019 at 09:33
    • Reply Nena Sofia

      Voi eikä, tuo reaktio ei kyllä kuulosta lupaavalta! Mä myös uskon inci-listan perusteella, ettei tuo naamio juuri mitään tee iholla. Voisiko punoitus aiheutua siitä, että se jämähtää niin tiukasti kasvoille että sen irrottaminen ärsyttää herkkää ihoa? Sehän näissä peel offeissa on välillä riskinä.

      After sunista ollaan kyllä niin yhtä mieltä! Se tuoksu <3

      20.7.2019 at 10:06
  • Reply Kata

    Mullakin on tosta Dr. Pawpaw’sta joku värillinen versio jääny vähemmälle käytölle, mut keltasessa tuubissa oleva väritön on PARASTA. Ja mä en siis ikinä käytä huulirasvaa muuten ku esim. flunssasena kun huulet rohtuu, ja toi käy myös niistämisestä ärtyviin nenänpieliin ym.

    Vaahtomuotoinen kuivashampoo kuulostaa jännältä, kyllä kokeilisin jos sattuis kohdalle. 🙂

    20.7.2019 at 14:53
    • Reply Nena Sofia

      Okei, pitääpä laittaa korvan taakse! Muistelinkin kuulleeni siitä kehuja ennenkin 🙂 Harmi, että tuo on värillistä. Sitä ei oikein kehtaisi nenänpielissä testata 😀

      25.7.2019 at 06:31
  • Reply Ansku- Glitteri addikti

    Ei ollut minusta mikään kovin kummoinen boksin. Jotenkin tuntuu ettei glossybox ole vielä oikein päässyt sykähdyttämään vai olenko jo liian nirso näille boksille nykyään 😂🤔
    Tuo peel Off naamio kuulostaa ihan painajaiselta enkä uskaltaisi itse käyttää.
    Vartalovoide purkki taas on hurjan nätti😍

    21.7.2019 at 00:10
    • Reply Nena Sofia

      Voi olla, että kun sulle tulee se Boxycharm niin et enää pienestä innostu 😀 Kyllä mullakin voisi olla eri ääni kellossa, jos olisin siihen tasoon tottunut. Kun eihän se ole edes verrattavissa mihinkään täkäläisiin bokseihin 😀

      25.7.2019 at 06:37
  • Reply Mari

    Tää olisi ollut mulle aika mieluisa boksi, vähän jopa harmittaa, että katkaisin tilauksen :D.

    21.7.2019 at 08:29
    • Reply Nena Sofia

      Voi eikä! Jotenkin näissä käy aina niin, että ne parhaat boksit tulee just silloin kun tilauksen on keskeyttänyt 😀

      25.7.2019 at 06:41

    Leave a Reply