Follow:

Bette Box Helmikuu

Eilen sähköpostiini kilahti toimitusvahvistus helmikuun Bette Boxista, joka yllättäen saapuikin jo tänään noudettavaksi! Toimitusaika oli suorastaan hämmästyttävän lyhyt, ja siitä innostuneena riensinkin boksiani noutamaan lähes välittömästi saapumisilmoituksen saatuani. Koska huomiselle on blogissa ihan muuta tiedossa, halusin jakaa ensifiilikseni boksin sisällöstä jo tänään, vaikka postaus nyt aika myöhään tuleekin ulos.

 

Sain tämän boksin yhteistyön merkeissä, mutta boksit ovat itselleni ennestään tuttuja ja mieluisia. Aiempia Bette Box -postauksiani voi selata täältä.

Jostain syystä blogit.fi sekä Bloglovin toimivat blogini kohdalla vähän kummallisesti, eivätkä nappaa esikatselukuvaksi postauksen ensimmäistä, ”artikkelikuvaksi” määriteltyä kuvaa, vaan vasta siitä seuraavan. Tästä syystä lisäsin tähän postaukseen varmuuden vuoksi vielä toisen, sisältöä paljastamattoman kuvan ettei kukaan omaa boksiaan odottava tahtomattaan spoilaannu. 

 

Helmikuun Bette Boxin teema pyöri vahvasti ystävänpäivän ympärillä. Tuotteita oli monipuolisesti eri kategorioista, ja täysikokoisiakin tuotteita löytyi useampia. Boksissa oli myös kolme ”vaihtoehtoista tuotetta” eli tuotetta, jotka eivät olleet kaikilla boksin saaneilla samoja.

Herbina Gloss & Shine Kosteuttava shampoo 200ml

 

Herbinan shampoot ovat yleisesti ottaen olleet ihan käyttiksiä, joten eiköhän tämäkin tule testattua. Shampoo lupaa antaa hiuksille tehokkaasti kosteutta ja kiiltoa, mikä ainakin omasta mielestäni kuulostaa oikein hyvältä! Ovh: n. 3€/200ml

 

Amika Perk Up Dry Shampoo 43,9ml

 

Tämä oli yksi boksin vaihtoehtoisista tuotteista, ja olin aika ilahtunut, että omaan boksiini eksyi juuri tämä Amikan kuivashampoo! Merkin tuotteet ovat minulle vielä ennestään tuntemattomia, mutta tämän marjaisen makea tuoksu hurmasi ainakin heti. Mielelläni kokeilen, saa nähdä, miten toimii omassa tukassani. Ovh: n. 27,90€/232,5ml

 

Lumene Sisu syväpuhdistava naamio 15ml

 

Syväpuhdistava naamio Lumenen Sisu -sarjasta joka lupaa jättää ihon sileäksi, raikkaaksi ja säteileväksi. Ei paha! Tällä hetkellä kaappini kuitenkin tuntuvat pursuilevan erilaisista puhdistavista naamioista, joten tämä jää odottelemaan edellisten tyhjentymistä. Ovh: n. 28,90€/75ml

 

Bio2You Ravitseva 24h Tyrnivoide Pantenolilla 50ml

 

Bette Boxin uuden yhteistyökumppanin kosteuttava, rauhoittava ja ravitseva kasvovoide. Tämän luvataan imeytyvän nopeasti ja soveltuvan sekä päivä- että yökäyttöön. Voide sisältää tyrniä sekä pantenolia ja sen vaikutuksina mainitaan muun muassa kosteuden sitominen, ihon kunnon parantaminen sekä ihon pH:n tasapainottaminen. Oikein mielenkiintoinen tuote, jonka otan kokeiluun mielihyvin! Ovh: n. 29,70€/50ml

Carmex Classic huulivoide 7,5g

 

Carmexin klassikkohuulivoide kosteuttaa huulia tehokkaasti jättäen niille viilentävän tunteen. Itse pitkäkyntisenä en juurikaan välitä tällaisista purkista sorkittavista huulivoiteista, ja koska huulirasvoja on avattuna jo valmiiksi varmaan loppuelämän tarpeisiin, en tätä ainakaan heti korkkaa. Ovh: n. 2,55€/7,5g

 

Lisäksi boksista löytyi vielä näytekoko (10ml, täysikokoisen ovh: n. 9,90€/40ml) rfsu:n stimuloivaa intiimigeeliä sekä herkkuja mentokselta. Intiimigeeli oli mielestäni vähän kummallinen valinta boksiin, ottaen huomioon että tällaista kauneusboksia voi hyvin tilata melko nuoretkin asiakkaat. Ymmärrän kuitenkin tämän yhteyden tulevaan ystävänpäivään, eikä se sinänsä itseäni hätkähdyttänyt.

 

Yhteenveto

Tammikuun boksien sisältöjä muiden blogeista seuranneena myönnän, että minua hieman jännitti nähdä, että mitä tästä boksista paljastuisi. Heti tuotekortin käteen saadessani olin kuitenkin innoissani! Mikään tuotteista ei ollut erityisen tylsä tai itselleni hyödytön, ja seasta löytyi parikin erityisen mielenkiintoista purnukkaa. Mielestäni boksi oli sisällöltään korkeatasoinen ja aika arvokas. Tuotteiden yhteenlaskettu arvohan pyörii jossain 50€ tietämillä, mikä on melko iso raha boksin hintaan verrattuna!

 

 

Bette Box on kuukausittainen kauneusboksi, joka sisältää aina 4-6 kauneus/kosmetiikkatuotetta. Yksittäisen boksin hinta on 18,90€, ja jatkuvan tilauksen voi katkaista milloin tahansa. Saatavilla on myös määräaikaisia tilauksia. Bokseissa ei ole erillisiä toimituskuluja. Lue lisää Bette Boxista ja tilaa omasi täältä!(mainoslinkki)

 

 

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

10 Comments

  • Reply Tyttö harmaasilmäinen

    Minulla oli vaihtoehtoisista tuotteista kuivashampoon tilalla hoitoaine ja Lumenelta eri naamio. Kiva sattuma sinällään, koska tuo sinun boksissa ollut naamio minulla oli jo ennestään 🙂
    Minun kokemuksia boksista löytyy https://tyttoharmaasilmainen.blogspot.fi/2018/02/bette-box-helmikuu-2018.html

    7.2.2018 at 20:40
    • Reply Nena Sofia

      Hyvä että tuli mieluisat tuotteet sinullekin! Mä en ollut tätä naamiota testannut, joten ihan tyytyväinen olin sen saadessani 🙂

      8.2.2018 at 01:57
  • Reply Mira / Blinger Shimmer -blogi

    Tuo kuivashampoo olisi kyllä myös ollut mielenkiintoinen kokeilla, mutta olen tuohon saamaani hoitoaineeseenkin kyllä tyytyväinen 🙂

    https://blingershimmer.blogspot.fi/2018/02/bette-box-helmikuu-2018.html

    8.2.2018 at 08:55
    • Reply Nena Sofia

      Kiva, että olit myös hoitsikkaan tyytyväinen! Mä olisin kyllä varmaan myös ollut ihan iloinen siitäkin, se vaikutti mielenkiintoiselta 🙂

      9.2.2018 at 10:24
  • Reply Linda

    Oi miten upeita kuvia!! <3 Tota Amikan kuivashampoota olisi ollut kiva päästä testaamaan 🙂 Mä sain ton tilalle hoitsikan.

    8.2.2018 at 09:02
    • Reply Nena Sofia

      Oi kiitos! ❤❤ se hoitsikka vaikutti tosi kivalta myös 🙂

      9.2.2018 at 10:24
  • Reply Maija / Kivipuuteri-blogi

    Ihanan pinkki tuo eka kuva :D. Sä oletkin eka, jolla näin vähän erilaisia tuotteita, joten pientä variaatiota oli tässä kuussa. Amika on mielenkiintoinen merkki, ja pakkaukset ovat kivan pirteät 🙂

    8.2.2018 at 12:20
    • Reply Nena Sofia

      Joo, itsekään en bongannut muilta näitä mulle tulleita tuotteita, hassua! Mutta no, minä olen kyllä tosi tyytyväinen tähän sisältöön 🙂

      9.2.2018 at 10:27
  • Reply Viivi

    Mulla oli samanlainen boksi sun kanssa, mutta Lumenen naamio oli eri! Kiva boksi kyllä pakko myöntää 🙂 Itse oisin mielummin ottanut sen hoitoaineen ton kuivashampoon tilalla, mutta ei sekään huono ollut 🙂

    8.2.2018 at 21:40
    • Reply Nena Sofia

      Kiva että säkin tykkäsit boksista! 🙂 mulle tuo Amikan kuivashampoo oli juuri passeli, mutta eihän nämä aina ihan nappiin mene.

      9.2.2018 at 10:29

    Leave a Reply