Follow:

Mistä löytää kosmetiikkaa edullisesti?

*Postaus sisältää mainoslinkkejä

 

Olen kasvanut melko pienituloisessa perheessä ja elänyt myös suuren osan aikuisiästäni opiskelijabudjetilla. Vaikka taloudellinen tilanteeni onkin nykyisellään oikein riittävä eikä siinä ole mitään valittamista, tykkään silti tehdä edullisia löytöjä shoppaillessani. Tämä koskee niin vaatteita, kodin tarpeita kuin sitä minulle rakasta kosmetiikkaakin. On olemassa joitakin tuotteita joita ostan mukisematta normaalihinnoilla, mutta tarkistan silti ihan mielelläni ensin, olisiko se jossain alessa. En koe olevani erityisen pihi, vaan enemmänkin hintatietoinen. Ostan harkiten tuotteita, joita tarvitsen, ja mielelläni keräilen ostoslistaa seuraavaan alennusmyyntiin saakka. Tarjousten ja erityisen edullisten hintojen hyödyntäminen saa ainakin itseni ihan erityisen hyvälle tuulelle.

 

Koska tällainen kosmetiikan shoppailu ”opiskelijabudjetilla” on tullut itselleni melko tutuksi lähivuosina, ajattelin jakaa teillekin parhaat vinkit! Tänään puhutaan siis siitä, miten voisi tehdä ne kaikkein edullisimmat löydöt kosmetiikkahyllyiltä – niin verkossa kuin kivijalkaliikkeissäkin.

 

Verkkokauppojen alennusmyynnit

 

Aloitetaan siitä kaikkein yksinkertaisimmasta, eli verkkokauppojen alennusmyynneistä. Yleensä nämä menevät kausittain (vuoden vaihteessa ja keskikesällä), mutta nettikauppojen aleosastoa kannattaa pitää silmällä myös sesonkien ulkopuolella. Kalenteriin kannattaa merkitä myös erilaisia teemapäiviä kuten ystävänpäivä ja black friday, jolloin nettikaupat pursuilevat toinen toistaan parempia tarjouksia.

Vinkki: Jos millään maltat, odota alennuskauden loppupuolelle saakka. Silloin tarjoukset ovat parhaimmillaan, ja tuotteissa on usein jo hyvät lisäalet.  Kannattaa esimerkiksi kurkata Feeluniquen aleosasto nyt, tällä hetkellä siellä menee alennusprosentit aika hulluissa lukemissa!

 

Mitään ei kuitenkaan kannata ostaa vain siksi, että sen hinta on merkitty punaisella. Monissa paikoissa näkyy aivan mitättömiä, parhaimmillaan muutamien senttien suuruisia ”tarjouksia”, joiden tarkoitus on houkutella tällaisia tarjousharakoita. Tällöin tilanne on usein se, että saman tuotteen saa ihan normihintaisena edullisemmin jostain muualta.

Vinkki: Muista tilata lempikauppojesi uutiskirjeet! Näin pysyt hyvin perillä käynnissä olevista ja tulevista kampanjoista.

 

Googleta ja vertaile

 

Puhelin kannattaa pitää aina käden ulottuvilla, niin kivijalkaliikkeissä vieraillessa kuin verkkokauppoja selatessakin – siis mikäli haluaa päästä mahdollisimman halvalla. Erityisesti silloin, jos haluat ostaa jonkin tietyn tuotteen, joka maksaa vähän enemmän kuin muutaman euron, kannattaa luottaa Googlen apuun.

Otetaan esimerkiksi yllä näkyvän kuvan Beauty Blender -lahjapakkaus. Vähän aikaa sitten tajusin tarvitsevani uuden meikkisienen, ja tällä kertaa halusin sijoittaa Beauty Blenderiin. Selasin siis verkkokauppoja jonkun aikaa, ja kaikkein edullisin vaihtoehto oli Beauty Pop Upin 14€ tarjouksessa olleet meikkimunat. Ajattelin kuitenkin odottaa vielä hetken, sillä olin seuraavana päivänä menossa käymään Emotionilla ja halusinkin tarkistaa, jos siellä olisi parempia tarjouksia. Emotionilta kotiutinkin sitten pro.on.the.go -pakkauksen, koska nettikauppoja selattuani tiesin sen noin 28€ hinnan olevan sillä hetkellä edullisin. Nyt mielenkiinnosta selailin hintoja taas, ja lähes vastaava pakkaus onkin tullut Beauty Pop Upille 40% alennukseen, joten sille jää hintaa noin 27€. Se vaikuttaisi olevan tämän hetken edullisin vaihtoehto.

Googlettaa voi esimerkiksi etsimänsä tuotteen nimellä. Itse lisään mielelläni perään sanan ”ale” tai ”tarjous” tai ”sale”, jolloin alennusmyyntien osumia alkaa nousemaan esiin.

 

Vinkki: Hintoja vertaileviin sivustoihin ei välttämättä kannata luottaa, sillä ne nostavat esille aika marginaalisen määrän verkkokauppoja. Kaikki verkkokaupat kun eivät maksa sen tyyppisestä mainostuksesta, ja siksi jäävätkin vertailujen ulkopuolelle.

Vinkki 2: Google on hyvä paikka myös alennuskoodien etsimiselle. Sitten, kun olet päättänyt, mistä tilaat, kirjoita hakukoneeseen verkkokaupan nimi + ”alennuskoodi”.

 

3 + 1  aina edullista verkkokauppaa

 

Minulla on muutama verkkokauppa, joita suosin silloin, kun tarvitsen jotakin erityisen edullisesti eikä mitään alennusmyyntejä varsinaisesti ole menossa. Tähän valitsin niistä parhaat.

  1. Fragrancedirect on luottokauppani silloin, kun haluan päästä mahdollisimman halvalla, mutta jaksan odotella paketin perässä hetken. Brittiläinen verkkokauppa toimittaa tuotteet keskimäärin parissa viikossa, ja homma on pelittänyt ainakin omalla kohdallani aina hyvin. Vuosia sitten heillä on ilmeisesti ollut ongelmia pakkaamisen kanssa, ja ihmiset ovat saaneet hajonneita tuotteita. Itselleni ei ole kertaakaan näin käynyt. Kauppa myy niin markettimerkkejä kuin selektiivistäkin kosmetiikkaa, itse tsekkaisin täältä erityisesti O.P.I:n kynsilakat, jotka maksavat alle 4€ kappaleelta. Postikulut hieman alle seitsemän euroa tai ilmaiset, jos tilauksen arvo on yli 85€.
  2. Luxplus.fi täältä löytyykin sitten todella laaja valikoima eri merkkien tuotteita, osa ihan naurettavan edullisesti. Esimerkiksi Sleekin ja Nyxin valikoimat kannattaa tarkistaa, ja mikäli tilauksen teet, kannattaa siihen napata myös pari pulloa Batisten kuivashampoota, joka on täällä aina todella edullista (saatavilla välillä myös 400ml jättikokoja). Luxplus vaatii rekisteröitymisen, ja ”klubijäsenyys” maksaa noin 10€ kuukaudessa, mutta sillä saa sitten ilmaiset postikulut kaikkiin tilauksiin. Ensimmäinen kuukausi on kuitenkin veloitukseton, ja jäsenyyden voi katkaista vaikka heti ensitilauksen jälkeen. Tässä postauksessa lisää kokemuksiani Luxplussasta.
  3. MyLook.fi valikoimaltaan aika samantyylinen kuin Luxplus, mutta ei vaadi klubijäsenyyttä. Hinnatkin täällä on sitten jonkin verran korkeammat, vaikka kuitenkin edullisemmat kuin monissa muissa myyntipaikoissa. Sheet maskien ystäviä suosittelen kurkistamaan kaupan kasvonaamiot -osaston, josta löytyy esimerkiksi Mitomon ja Holika Holikan kangasnaamioita edullisesti. Yli 20€ tilauksiin saa ilmaisen toimituksen vaikka kotiovelle asti koodilla TOIM321. 10% alennuksen koko tilauksesta saa koodilla 10ALE (yhteen tilaukseen voi käyttää jompaa kumpaa koodia).

+1 Lookfantastic.fi ei ole se kaikkein edullisin normaalihinnoiltaan, mutta täällä tuntuu olevan hyviä alennuksia ja lisäalekoodeja usein sellaisista merkeistä, mitä ei muualla juuri tarjouksessa näe. Itse esimerkiksi tein tänne juuri yhden tilauksen, johon nappasin muun muassa Urban Decayn Naked Heat -paletin. Se oli ennestään 10% alessa, ja 15% lisäalekoodin jälkeen jäi maksamaan vain 35€.

 

Vinkki: Etenkin ulkomaisten verkkokauppojen kanssa kannattaa suhteuttaa hinnat rahtikuluihin, sillä joskus ne saattavat nousta niin suuriksi, että on kaikin puolin järkevämpää kantaa ne eurot kotimaisiin kauppoihin.

 

Vinkki 2: Suosittelen kurkkaamaan myös Facebook-kirppisten tarjonnan. Itse en lähtisi ihan käytettyjä meikkituotteita tilaamaan ellei myyjä olisi joku tuttuni, mutta näissä näkee välillä myytävän ihan avaamattomiakin pakkauksia kun joku on saanutkin vaikka väärän sävyisen tuotteen. Kynsilakkoja sen sijaan olen ostellut aika ahkerastikin Kynsikoristekirppikseltä.

 

Brändien omat verkkokaupat

 

Monilla merkeillä on myös omat verkkokaupat, joista iso osa toimittaa suomeen. Näissä hinnat on usein hieman alhaisemmat kuin jälleenmyyjillä, ja ainakin alennukset on suurempia. Itse seuraan esimerkiksi BHCosmeticsin uutiskirjettä, josta aikeissa olisi tilata pari luomiväripalettia (odottelen, että Shaaanxo The Remix tulee varastoon). Sen lisäksi, että nettikaupan hinnat ovat edullisemmat kuin muualla, olen lyhyen uutiskirje-jäsenyyteni aikana huomannut heillä olevan ihan jatkuvasti todella houkuttelevia alennuksia. Nytkin heillä on vielä 22 tunnin ajan menossa kampanja, jossa erilaisia tuotteita irtoaisi jopa 80% prosentin alennuksella.

Merkkien omat verkkokaupat löytyy yleensä helposti googlesta, kun haun suorittaa merkin nimellä.

 

Tavaratalojen ja kivijalkaliikkeiden tarjoukset

 

Kuten aiemmin mainitsin, löysin oman Beauty Blender -pakettini Emotionin alepöydältä, eikä se ole suinkaan ainoa hyvä löytöni kivijalkaliikkeestä. Alekorit kannattanee kurkistaa aina uudessa kaupassa pyörähtäessään, mutta sen lisäksi on fiksua seurata kuvastoja. Hyvänä esimerkkinä toimii Tokmanneilla ja K-Citymarketeissa usein käynnissä oleva kampanja, jossa Lumenen tai Maybellinen kaikki tuotteet myydään 40% alennuksella. Näistä löytyy yleensä ennakkotietoa kuvastoista tai yritysten nettisivuilta, joten niitä tosiaan kannattaa pitää silmällä!

 

 

Messut ja tapahtumat

 

En vaan voi olla mainitsematta sitä, kuinka hyviä löytöjä erilaisilta messuilta voi tehdä. Syksyn I Love Me -messut on kosmetiikkafriikille ihan ehdottomat, sieltä löytyy aina meikkejä ja muuta kosmetiikkaa erityisen hyvillä hinnoilla. Lisäksi mainittavan arvoisia ovat ainakin Helsingin messukeskuksen OutletExpo sekä Tampereella ja Seinäjoella järjestettävä Mega Outlet, joista molemmista olen aiempina vuosina tehnyt oikein hyviä löytöjä. Molemmat näistä pidetään kaksi kertaa vuodessa. Luonnonkosmetiikkaa suosivan taas kannattaa suunnata keväällä järjestettäville Luonnonkaunis -messuille. 

Messuilla kannattaa kuitenkin kulkea tietyn pelisilmän kanssa, sillä näissä näkee paljonkin lähes mitättömiä tarjouksia houkuttelemassa ihmismassaa. Etenkin isompien ostosten kanssa kannattaa napata puhelin käteen ja kysyä Googlelta, löytyykö samaa tuotetta jostain muualta oikeasti edullisemmin.

 

 

Lopuksi

 

Alennuksia ja edullisempia nettikauppoja seuraamalla voi säästää pitkän pennin, ja etenkin silloin, kun rahaa ei ole liiaksi, kannattaa näin toimia. Nykyään, kun itseltä löytyy vähän ylimääräisiäkin euroja, suosin mieluiten suomalaista. Haluan korostaa, että suomalaisia yrityksiä tukemalla saamme pitääkin ne yritykset täällä Suomessa, ja tästä syystä turha penninvenyttäminen on vähän kyseenalaista. Tämä on kuitenkin jokaisen oma asia, ja koska omasta kokemuksesta tiedän, että aina ei ole varaa valita, halusin nämä vinkit teille jakaa. Toivottavasti niistä on jollekulle iloa!

 

 

Harrastatteko te aleshoppailua? Kertokaa myös omat parhaat vinkkinne! 

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

10 Comments

  • Reply Kosmetiikan Suurkuluttaja

    Harrastan aika paljon aleshoppailua :p Etenkin Sokoksen alepäiviltä tulee ostettua lempparituotteita, kuten Lorealin Infallible 24h matte meikkivoidetta ja ripsivärit ostan yleensä aina alesta. Verkkokauppojen aleja tutkin ajoittain. Yleensä pitää turvautua brittiläisiin verkkokauppoihin. USA:sta en yleensä tykkää tilata, koska tullimaksut tulee sitten päälle. Oikeastaan tilaan ainoastaan Colourpopin tuotteita usasta.

    23.1.2018 at 14:56
    • Reply Nena Sofia

      Joo, itse suosin myös tästä syystä brittiläisiä verkkokauppoja, tai tilailen suomesta 🙂 Ja siis äh se Colourpop! Tää on mun ikuisuusongelma, koitan sulkea silmäni niiden tuotteilta kun en yhtään tiiä, mitä haluaisin ensin kokeilla. Kun mähän haluaisin kaikkea, mutta pankkitili ei ole samaa mieltä 😀

      24.1.2018 at 11:30
  • Reply Maija / Kivipuuteri-blogi

    Mä hyödynnän lähes aina Cittarin -40% alet, joita on melko usein. En edes muista milloin viimeksi olen ostanut Maybellineä normihintaan. Mutta tärkein säästövinkkini olisi ostaa laadukkaita tuotteita vaikka sitten harvemmin kuin paljon halpoja, eikä ehkä niin laatukamaa 🙂

    23.1.2018 at 17:20
    • Reply Nena Sofia

      Tuo on kyllä mainio säästövinkki 🙂 Onneksi edullisestikin voi löytää laatutuotteita, kun tietää mistä etsii. Ja tietysti myös halvempien merkkien valikoimista löytyy aika paljon helmiä <3

      24.1.2018 at 11:32
  • Reply Ida / Divine

    Tosi kattava postaus ja hyviä vinkkejä! 🙂 Mä sorrun helposti siihen, että ostan jonkun vain koska se on alessa :’D Mä seuraan aika paljon etenkin S-ryhmän tarjouksia, joten hyödynnän aina omistajapäivät, jolloin kaikki on -20% sekä S-mobiilissa olevat kupongit.

    23.1.2018 at 18:42
    • Reply Nena Sofia

      Joo, kyllä mäkin välillä sitä teen! Mutta toisaalta lähes aina kyse on tuotteista, joita oon muutenkin halunnut jo ostaa, ja sitten kun ale sattuu kohdalle tulee se enempiä miettimättä hyödynnettyä 🙂

      24.1.2018 at 11:34
  • Reply Mimosa

    Joulunjälkeiset rääppiäiset on ehdottomasti parhaita! Mie tilasin jo joulukalenteriin juttuja, kaverille synttärilahjaa ja pari ystävänpäivä -juttua.

    S-/K-ryhmillä ja Tokmannilla on ympäri vuoden aina kaikkea tarjouksia ja kampanjoita, niin niitä kannattaa kytätä. Esim. viime vuonna S-ryhmällä oli se Ystävänpäivä -kampanja 🙂

    Feeluniquella on muuten sellainen ”tarjous”, että voi valita haluamansa merkin ja siitä saa sitten aina alennusta, vaatii rekisteröitymisen. Muistaakseni sama merkki piti olla joko 6 kk tai 12 kk putkeen, sitten pystyi vaihtamaan toiseen. Tämäkin LF:n tapaan brittiläinen verkkokauppa.

    MyLook -alennuksen käytin postikuluissa, sieltä on kiva tilata sellaisia markettimerkkejä mitä meiltä ei saa. Vaikka ei ole kuin meri tuossa välissä :’D

    23.1.2018 at 20:41
    • Reply Nena Sofia

      Sähän olet loistavasti jo hyödyntänyt alet! 🙂 Ja hei joo, olipa hyvä kun mainitsit tuosta Feeluniquen merkkikohtaisesta alesta! Mä olin sen jo ehtinyt unohtamaan 😀

      24.1.2018 at 11:38
  • Reply Katri // Finnlandsnorsk

    Ostan mieluiten kaikki vaatteet Zalandosta sillä niillä on aina tuotteet alle ovh-hinnan saatavilla jos vain etsii aletuotteita, tällöin voi ostaa merkkivaatteita ilman sitä niin suurta hintaa. Normaalisti ne kivijalkaliikkeet ei alenna addua tai muuta ihan niin paljoa. Kosmetiikka tulee ostettua helposti hullareilta tai joltain kutsu kauneuteen tilaisuudelta alessa paikanpäällä, en tykkää ostaa meikkejä netistä.

    24.1.2018 at 10:23
    • Reply Nena Sofia

      Zalandolla on kyllä hyviä aleja! Sieltä olen itsekin tehnyt monia löytöjä 🙂 Oletko muuten käynyt I love me -messuilla? Siinäpä vasta alehaukan paratiisi 😀

      24.1.2018 at 11:43

    Leave a Reply