Follow:

Heinäkuun lakkaukset

Ja jälleen on vierähtänyt yksi kuukausi! Olenko ainoa josta tuntuu siltä, että aika kuluu järjettömän hurjalla vauhdilla? Kohtahan tässä pitäisi palata koulun penkille ja napata aivot takaisin narikasta… Onneksi on vielä pari vapaata viikkoa aikaa tehdä kaikki se, mitä ei vielä kesän aikana ole ehtinyt!
Viime kuussa lakkauksia tuli tehtyä ja julkaistua blogissa yhteensä 14 kappaletta. Osaan niistä olin tyytyväinen, mutta muutama floppikin mahtui mukaan. Ylemmän kollaasin inhokkini ovat alarivin ensimmäiset, ja suosikit vastaavasti saman rivin viimeiset lakkaukset. 

Tästä jälkimmäisestä kollaasista taas pidin eniten ylärivin keskimmäisistä ranskiksista, vaikka alarivin viimeisetkin kynnet sulattivat sydämeni ihan vain lakkavalinnan takia. Värejä tuli heinäkuussa käytettyä yllättävän paljon, samoin myös erilaisia tekniikoita. Kuukauden aikana myös leimasin huimat kaksi kertaa, mitä voisi melkein kutsua saavutukseksi kun minusta puhutaan.
Ensi kuussa haluaisin leimata hurjasti enemmän kuin tässä kuussa ja saada aikaan onnistuneen vesimarmoroinnin. Mitäs luulette, mahdanko onnistua? Siitä varmistumme kuukauden päästä seuraavaa kollaasia katsellessa!
Leppoisaa lauantaita kaikille ♥



Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

18 Comments

  • Reply Maiju

    Ihania lakkauksia ja mun lempparit on nuo liukuväriranut! 🙂

    1.8.2015 at 10:37
  • Reply Emmi

    Oi että, kaikki on niin upeita<3

    1.8.2015 at 12:15
  • Reply Anni

    Kauniita kynsiä olet tehnyt! Omat suosikit on ensimmäisen kollaasin oikeassa alareunassa. :>

    1.8.2015 at 13:01
  • Reply Nanikaroliina

    Kiva, kun teet aina tämän koosteen niin nään varmasti kaikki lakkaukset viime kuultakin ! :)) Eniten tykkään lepardi- ja nuottikyntelöisistä <3
    Ja kyllähän sä tiätty onnnnnnnistut ! :>>

    1.8.2015 at 13:05
  • Reply Laura

    Mä tykkään ihan hirveest kans noista liukuväri ranskiksista <3 sit noi quatrefoilit ja minttuset kynnet <3
    kaikki on kyllä ihania (:

    noista sun quatrefoileista sain ispiraation ittekki kokeilla ekaa kertaa tota tekniikkaa 😀

    1.8.2015 at 13:26
  • Reply Enail

    Ihania lakkauksia! Lemppariksi täytyy valita pöllöt 🙂

    2.8.2015 at 17:55
  • Reply Heidi

    Tottakai tuut onnistuun vesimarmoroinnissa. Mä jään odotteleen sun upeita taideteoksia <3
    Heinäkuun kynsissä meillä on samat lempparit. Lisäksi ylemmän kollaasin ylärivin ensimmäiset ja viimeiset kiehtoo mua 🙂

    2.8.2015 at 19:34
  • Reply Johanna L

    Mielettömän upeita lakkauksia! Suosikkini ovat nuo neonranskikset, joita facen puolella jo aiemmin kehuinkin. IHANAT! ♥ Ja oon varma että onnistut vesimarmoroinnin kanssa, minäkin onnistuin ja oon kädettömämpi näissä jutuissa kuin sinä 😉

    2.8.2015 at 20:36
  • Reply Tinkerbell

    Kaikki on tosi upeita, mut suosikki on ehdottomasti ranskis<3

    4.8.2015 at 18:54
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! ♥ Niistä pidin itsekin 🙂

    5.8.2015 at 09:56
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos Emmi! ♥

    5.8.2015 at 09:57
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 ♥ Kiva, että tykkäät niistä. Omastakin mielestä nuo oli kivat 🙂

    5.8.2015 at 09:59
  • Reply Nena Sofia

    Hyvä että tästä on hyötyä 🙂 Ja kiva että tykkäät niistä, leopardeja jotenkin arvelinkin sun suosikeiksi ;D

    5.8.2015 at 11:37
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Laura, ihanasta kommentista! 🙂 ♥ Kiva, että inspiroiduit testaamaan quatrefoilia, se on yllättävän kiva tekniikka 🙂

    5.8.2015 at 11:39
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Enail! 🙂 Kiva että tykkäät noista pöllöistä, näin jälkikäteen katsottuna ne on mun mielestä vähän hassut 😀

    5.8.2015 at 11:41
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos ♥ Toivottavasti tosiaan edes jossain vaiheessa onnistun 😀

    5.8.2015 at 11:43
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos! 🙂 ♥ Ehkä mä vielä jossain vaiheessa onnistun 🙂

    5.8.2015 at 11:45
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Tinkerbell! 🙂 ♥

    5.8.2015 at 11:47
  • Leave a Reply