Follow:
Yearly Archives

2017

    NCLA: Unicorn City & Gelous? -päällyslakka

    Kun vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa Dollish Polishin lakasta “A Unicorn Farted In My Polish” olin aivan myyty! Tokikaan en ehkä kirjaimellisesti, sillä siihen aikaan kipukynnykseni lakkojen hinnan suhteen meni n. 3-4€ paikkeilla eikä indielakkojen ostelu tullut kysymykseenkään. Paljon on asiat muuttuneet parissa vuodessa. 
    Pari viikkoa sitten julkaistiin F.U.N Lacquerin Unicorn Island (tämä oli tietysti pakko hankkia), jonka nimestä en ole vieläkään päässyt yli. Siis kyllähän minä tiedän, etten muutu pikkurillinpään mittaiseksi keijukaiseksi tai muuksi satuhahmoksi vain lakkaamalla kynsiäni lakalla jonka nimessä esiintyy yksisarvinen, mutta välillä voisin väittää että se tuntuisi juuri siltä. Tai ainakin päivä käynnistyy paljon söpömmin. 
    Nyt voitte kuvitella minut pomppimassa pilvenhattaroiden päällä typerä virne naamalla samalla yksisarvislakassa uitettuja sormiani heilutellen. Tässä on jotain samaa kuin siinä, kun tekee kynsille perhosensiipi-koristelut. Sitä ikäänkuin löytää sen sisäisen pikkutyttönsä uudelleen.

    Kerta toisensa jälkeen ihastelen myös nettikaupoissa epäinhimillisen söpöjä Hello Kitty -tarroja tai tapitan silmät suurina Instagramissa käsin taiteiltuja kuppikakkukynsiä. Silloin tällöin toteutan jotain vastaavan siirappista omillekin kynsille mutta täytyy myöntää, että kauaa ne lakkaukset eivät kynsillä kestä. Minulta puuttuu se tietty kyky heittäytyä. 
    Joissain tilanteissa lapsellisen hauskat emoji-koristelut vielä toimivat (esim. työpaikalla lapset tykkäävät tutkia vastaavan tyylisiä luomuksia) mutta koita siinä nyt sitten olla jotenkin vakavasti otettava aikuinen ihminen yhtään missään virallisemmassa ympäristössä jos omat kynnet suorastaan huutavat että “OLEN KOLMEVUOTIAS!”. Välillä hävettää kaupan kassallakin, kun on päässyt vähän luovuus valloilleen. 

    Nyt ehkä ymmärrätte paremmin sen, että miksi koenkaan niin suurta vetovoimaa erilaisia yksisarvislakkoja kohtaan. Monesti ne on lakkoina hyvin kauniita tai suloisia, ja niiden nimeen piilotettu söpöily mahdollistaa pikkutyttömäisen fiilistelyn ilman, että kukaan aavistaa mitään. Salaisuuteni on turvassa.
    Tästä pääsemmekin kynsilakkaan, joka näkyy kuvissa. NCLA:n Unicorn City tarjoaa meille lapsenmielisille lakkaajille herkkuhetken salaperäisen nimensä voimin, mutta itse lakka on vielä aikuiseen makuun sopiva. Kauniisti violetista tummansinisen kautta turkoosiin shiftaava duochrome-lakka kuuluu merkin uuteen Do You Believe In Magic? -sarjaan johon julkaistiin kaksi tummanpuhuvaa duochromea muutama viikko sitten. 
    Tässä yksilössä viehättää erityisesti runsas shimmerisyys, joka ei ole duochromeille kovin tyypillistä. Kynsillä lakkaa on kolme kerrosta, peittävyys tässä on hieman kehnompi kuin muissa NCLA:lta testaamissani lakoissa. Kerrokset onneksi kuivuvat nopeasti. Unicorn City jää aavistuksen mattaiseksi kuivuttuaan, kuvissa näkyy kiiltoa antamassa merkin oma Gelous? -päällyslakka.

    Hivenen hämäävästi nimetty Treatments -sarjan Gelous? -päällyslakka on geelilakkamainen päällyslakka tavalliselle kynsilakalle. Ei vaadi UV-valoa kuivuakseen. Tämän luvataan tarjoavan huikeaa kiiltoa ja pidentävän lakkojen kestoa.
    Olen testaillut päällyslakkaa nyt useissa lakkauksissa ja tehnyt siitä muutamia huomioita. Ensinnäkin koostumus on miellyttävä: tuote on melko ohutta mutta ei kuitenkaan karkaa kynsinauhoille. Tällä voi onnistua levittämään koristelut sille päälle sattuessaan, mutta sanoisin että varovasti levitettynä erityistä vaaraa ei ole. Päällyslakan kuivumisessa menee tovi, ja iskuja kestäväksi kuivuttuaan (n. 10 minuuttia) se jää pinnaltaan vielä kevyesti tahmaisen tuntuiseksi. Älä anna sen kuitenkaan hämätä, tässä kohtaa lakka kestää jo pientä elämistäkin. Kunnolla kuivuttuaan päällyslakka jää pinnaltaan erittäin kiiltäväksi ja lasimaisen sileäksi. 
    Mihinkään kestotestiin en ole ryhtynyt, sillä menetän aina hermot niiden aikana. En vain jaksa olla samoilla lakkauksilla yli kolmea päivää. Sen kolme päivää tämä kuitenkin piti lakkaukset moitteettomina, kiiltokin säilyi ennallaan mistä ihan yllätyin! 

    NCLA on Los Angelesissa suureen suosioon noussut lakkamerkki, joka valmistaa 7-free kynsilakkoja, geelilakkoja sekä hoitotuotteita (ja kokokynnen tarroja, mutta niitä ei ainakaan vielä saa ostettua Suomesta). Tuotteet ovat myös 100% vegaaneja eikä niitä ole testattu eläinkokeilla. Suomessa NCLA:ta jälleenmyy CesarsShop. Hintaa näillä on enemmän kuin ihan tavallisilla markettilakoilla (esimerkiksi kynsilakat maksavat normaalisti 19,90€/13,5ml) mutta aikamoisesta luksuksestahan tässä onkin kyse!
    Pst. NCLA:n kynsilakat ja geelilakat ovat nyt 20% alessa. Kynsilakoille jää alennuksen jälkeen hintaa vain 15,90€! Tarjous on voimassa 21.1. saakka.
    Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! ♥

    *** NCLA:n tuotteet saatu CesarsShopilta, en hyödy linkkien klikkauksista

    Urban Decay Naked Ultimate Basics

    Vajaa pari viikkoa sitten kerroin teille joululahjapostauksessani saaneeni aattona Urban Decayn upean, vähän aikaa sitten myyntiin tulleen Naked Ultimate Basics -paletin. Nyt olen ehtinyt kyseiseen palettiin perehtymään useiden meikkien verran ja saanut hieman parempaa tuntumaa sen sisältöön, joten ajattelin palata sen pariin ja esitellä sen teillekin hieman tarkemmin.
    Olen seurannut tätä Naked -palettien hypetystä viimeisen parin vuoden verran, ja täytyy sanoa että ihan hirveästihän ne kaikki on aina houkutelleet. Jotenkin ne on kuitenkin aina jääneet hankkimatta, sillä eiväthän nämä mitään erityisen edullisia kertaostoksia ole.
    Sen verran paletit ovat kuitenkin pyörineet mielessä, että kun mieheni sitten joulun alla kyseli lahjaideoita minulle, päädyin antamaan hänelle vihjeen näistä luomiväreistä. Osasin siis palettia hieman odottaa, tokikaan en tiennyt, että se olisi juuri tämä yksilö.

     

    Mutta kun lahjapaketista sitten paljastuikin näin kaunis paletillinen monipuolisia mattasävyjä, olin kyllä äärettömän innoissani! Ja vielä enemmän innostuin kun aloin näitä swatchailemaan, sillä vaikka olen kuullut kehuja en silti olisi odottanut ihan näin laadukkaita sävyjä. Etenkin paletin tummat yksilöt loksauttivat leuan auki ollessaan nii pigmenttisiä ja samalla helposti blendattavia.

     

    Urban Decayn Naked Ultimate Basics paletti sisältää 12 luomivärisävyä joista yksi on selkeän shimmerinen ja loput mattaisia. Paletissa on sopivassa suhteessa niin vaaleita kuin tummia sekä viileitä ja lämpimiä sävyjä ja ne ovat kaikki helposti käytettävissä ihan arkimeikissä. Tummien ja hieman enemmän huomiota herättävien (ks. ruosteenpunainen Extra Bitter) sävyjen tautta tällä saa hyvin toteutettua myös voimakkaamman iltameikin.

     

    Blow, Nudie, Commando, Tempted. Instinct, Lethal
    Sävyjä pystyy hyödyntämään varsin monipuolisesti. Esimerkiksi shimmerinen Blow on täydellinen kevyitä korostuksia varten ja keskiruskealla Lockoutilla olen meikannut myös kulmia. Paletin tummin sävy eli Blackjack soveltuu hyvin myös pehmeisiin rajauksiin.

     

    Pre-Game, Extra Bitter, Faith, Lockout, Magnet, Blackjack
    Nyt jälkikäteen mietittynä tämän hinta ei enää tunnu ollenkaan pahalta. 54,90€ näin monesta pigmenttisestä ja kauniisti blendaantuvasta luomivärisävystä maksaisi oikeastaan ihan mielellään. Vai mistä löytyy alle vitosella näinkin laadukkaita luomivärejä yksittäismyynnistä? Kyllä tuntuu hassulta, etten ole muka raaskinut näihin aiemmin tutustua!
    Löytyykö sinulta tätä tai muita Urban Decayn luomiväripaletteja? Tai aiotko hankkia niitä?
     

    Vesileikkejä

    Sain joululahjaksi Oriflamen vihertävän kultaisen duochrome-lakan nimeltään Gold Nacre. Ihastuin siihen välittömästi sillä se muistuttaa kovasti yhtä vanhempaa suosikkilakkaani Mavalalta jonka nimi on Emerald Gold. Tämä Oriflamen tapaus toki eroaa Mavalasta lukemattoman monella tavalla eikä sävykään ole tosissaan sama, mutta jotain samaa tyyliä siinä on ja se viehättää kovasti.
    Gold Nacre itseasiassa on hyvinkin antiikkikultaisen sävyinen ja shiftaa kauniisti tummempaan vihreään. Hyvin hienostunut sävy joka olikin saatava äkkiä kynsille. Lakkasin kaksi helppoa kerrosta jotka peittivät kynteni vaivattomasti.
    Niin paljon kuin lakasta tykkäsinkin, päädyin kuitenkin vahingossa peittämään sen lähes kokonaan. Oli nimittäin tarkoitus tehdä ihan pikkuisen siroja kuvioita water spotted -tekniikalla, mutta molempien tavoitteiden kanssa mentiin ihan metsään. Aluksi vahingossa, mutta lopulta niiden kuvioiden luominen veden pintaan tuntui niin hauskalta ettei sitä leikkiä raaskinut ennen aikojaan lopettaa! 
    Kuvioitakin tuli tehtyä kahdella eri lakalla (Essien Frock ‘n Rollilla ja Sally Hansenin White Onella) ja lopuksi lisäsin niitä vielä alkuperäisellä Gold Nacrellakin ettei ihan kaikki vihreys olisi piilotettuna. Mutta aika hauskaahan tuo oli, ja lopputulokseenkin oikeastaan tykästyin! Nimetön näyttää jopa vähän metsämaisemalta, sen kuvioihin ihastuin aivan tyystin.

    Tänään alkaakin työt pitkän loman jälkeen, ihanan jännää! Oikeasti olen niin innoissani tästä vuodenvaihteesta kun keväälle on luvassa niin paljon kaikkea kivaa ja odottamisen arvoista. Aikaisemmin en ole uskaltanut edes ääneen mainita mutta nyt on pakko kertoa teille ainakin sen verran, että sain vihdoin varmistettua että toukokuussa pääsen rakennekynsikoulutukseen! Edessä olisi akryyliteknikka Päivi Kurmanin opissa, ihan mieletöntä! Miten maltan odottaa ♥♥
    Aivan ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!