Kynsien koristelu

Purpleargh!

Siirrytään siis #ablecs15 haasteen viikolle kuusi, ja tälläkertaa ensimmäiseksi viikon aiheista kynsilleni valitsen aiheen  nimeltä ”Nothing but purple” eli pelkkää purppuraa. Tämähän on siitä hankala haaste, että englannin kielen sana ”purple” voi suomeksi tarkoittaa mitä tahansa violetin ja purppuranpunaisen väliltä, mutta minä päätin mennä sillä värillä, jota kyseinen englanninkielinen sana oikeastaan tarkoittaisi. Eli violetti, joka taittaa punertavaan/pinkkiin.
Tähän tarkoitukseen lakkasin siis pohjalle kaksi kerrosta Rimmelin Purple Addictia, tummaa shimmeristä violettia. Lakka itsessään taittaa enemmän siniseen, mutta sen shimmeri on punertavaa tehden kokonaisuudesta purplen.  
Koska mopo karkasi käsistä, koristelin kynnet ensin pelkällä kolmionmuotoisella alueella Sally Hansenin satiinitekstuurista Crushedia, mutta lopulta päädyin asettelemaan reunoille vielä  koristeluteipit, lisäämään violetit niitit ja kuorruttamaan koko komeuden päällyslakalla. Tykkään kyllä hurjasti lopputuloksesta!

Pakko vielä tähän väliin hehkuttaa, että tilasin eilen neljä ensimmäistä piCture pOlishiani enkä nyt millään malttaisi odottaa niitä saapuvaksi. Toivottavasti saisin ne pian hyppysiini, ette uskokaan, kuinka täpinöissäni olen! Onkos teille matkalla paketteja, joita ette ollenkaan jaksaisi odottaa?
// Hi! It’ time to move on to the #ablecs15 nail art challenge’s week 6. This time I wanted to first make nails to the theme called ”Nothing but purple”.  

At first I applied two coats of Rimmel’s Purple Addict onto my every nail. When it was dry, I taped my nails that way that there were only little triangle to see. Then I applied one coat f Sally Hansen’s velvet texture polish called Crushed. When that was dry I finished my nails with some nail tape, rivets and top coat.

I really liked this design a lot! What do you think of it?

*** Sally Hansenin lakka saatu // Sally Hansen’s polish were sent to my for review

Saatat myös pitää...

32 kommentti

  1. Oikeassa olet, nämä on todella upeat kynnet! Pakko matkia jossain vaiheessa :).

  2. says:

    No nyt sulatti nämä sydämeni kyllä täysin! Aivan ihastuttavat violetit, mä oon aika hurahtanut lilaan nyt ja kynsissä se on täyttä rakkautta <3

  3. says:

    Wou! Täydelliset kynnet 🙂 Mä oon tykästynyt ja ihastun todenteolla näihin kolmiokynsiin <3
    Tällä hetkellä ei oo tulossa yhtään paketti mulle. En edes muista milloin viimeksi olisin ostanut/tilannut mitään 😮

  4. says:

    tosi kivat on! 🙂

  5. Tosi kauniit! 🙂
    Mulle on sieltä Norway Nailsista tulossa kaks pakettia (piti vielä sunnuntaina tilata vinyylejä ja leimauslaattoja) 😀 sitten on MiNailsilta tulossa ennakkotilatut Foxy Pawsit ja Etsystä myös ihania glittereitä! Ei, en malta odottaa! 😀
    Onnea ensimmäisistä piCture pOlisheista! Ne on ihania. 🙂 itselleni kotiutuu Lollipop Norjasta. 🙂

  6. says:

    Onpa tosi kiiltelevät ja hienot kynnet 🙂 sain just käsiini ekat kolme pp-lakkaa, viikossa tulivat harlowlta ^^, kaikki lakkani on jo kotiutuneet Fanille, nyt hirveesti ootan mun Hämeenlinnan reissua! Postissa kaikki korupohjat ja swatch tikut, en malta oottaaa! O.o

  7. says:

    Wau, aivan ihanat ja todella onnistuneet kynnet! <3

  8. says:

    Mulle on myös tulossa ne 4 uutta Picturen lakkaa, enkä millään jaksaisi odottaa niitä. 🙂 Ne on niin herkullisia. :3

  9. says:

    Oho oot tosi taitava! Teetkö kynsiä niiku ns. sivubisneksenä vai harrastelet vain?:)
    http://chocolateye.blogspot.fi/

  10. Oi miten ihanat!! <3

  11. says:

    Onpa hienot kynnet! Itsehän jotenkin päädyin tilaamaan Essien koko kesäkokoelman, että sitä tässä nyt ”vähän” odotellaan 🙂

  12. kauniit kynnet <3 pitääkin kokeilla käyttää teippiä sen oikeean tarkoitukseen eli kynnelle jätettäväksi :D
    ja onhan mulla niitä lakkahankintojakin, Cesarssilta piti tulla ennakkotilauksessa FUN Lacquer mutta siinä lakassa jonka tilasin oli jotain materiaaliongelmia joten sitä ei saatu tehtyä ollenkaan 🙁 nyt vaan oottelen että sitä tulee lisää Cesarssille että saan omani! ja enemmän mulla menee aikaa odottaa että äiti lämpiää tilaamaan mulle niitä lakkoja… 😀

  13. Upee lakkaus! Mä tilasin viikonloppuna meikkejä ja meikkisiveltimiä MUA:lta briteistä ja en millään jaksais odottaa et ne tulee, haluisin ne heti samantien. Oon ihan kauhee mullehetikaikkinyt ihminen :'D.

  14. says:

    Nämä ovat tosi kauniit lakkaukset 🙂 aivan ihanat värit! 🙂

  15. says:

    Hienot

  16. Oi että, kiitos paljon! Matkipa ihmeessä 🙂

  17. Ohoh, kiitos kiitos! 🙂

  18. Voi kiitos Heidi! 🙂 Ja ohoh, aikas hyvin jos et edes muista. Itse on vaikeaa pysyä irti nettikaupoista edes kuukautta 😀

  19. Kiitos Fiiia! 🙂

  20. Kiitos! 🙂 Ja ohoh, sullehan on tulossa vaikka mitä ihanaa! Vautsi, toivottavasti saapuvat pian 🙂 Ja hei, kiitos, mullekin on mm. se Lollipop tulossa, innolla tässä odottelen 🙂

  21. Kiitos! 🙂 Ja oih, mahtavaa että säkin sait niitä 🙂 Ja varmasti odotat reissua Hämeenlinnaan, kyllä itsekin varmasti odottaisin 😀

  22. Oi kiitos paljon! 🙂 <3

  23. Aijjaa, vautsi! 🙂 Itselle on tulossa vähän vanhempia yksilöitä, mutta kovasti niitä kyllä odottelen 🙂

  24. Hih, kiitos! Ja ihan vaan harrastelen 🙂

  25. Oijoi, kiitos! 🙂 <3

  26. Ohhhoh, no siinä onkin jo odotettavaa! Vautsi 🙂

    Kiitos paljon kehuista 🙂

  27. Kiitos! 🙂 <3 Toivottavasti saat pian oman FUNisi, ja äitisi taivuteltua tilailemaan vaikka mitä muuta ihanaa kevään kunniaksi 🙂 Itsellä onneksi oma valta näihin tilauksien tekemiseen, mutta ei se toki opiskelijabudjetilla lämmitä, sillä vaikka kuinka nyt saisin tilata milloin ja mitä haluan, pitää vähän laskea syömiseenkin sitä rahaa, eikä laskujenkaan maksaminen pahitteeksi ole 😀

  28. Kiitos! 🙂 <3 Mutta oih, toivottavasti saapuvat pian! Itsekin olen kovin malttamaton tilausten odottelussa, mutta toisaalta se odotus on yksi netistä tilaamisen parhaista puolista, ei vastaavaa jännitystä saa kivijalkakaupoista 😀

  29. Kiitos hurjasti Xalla! 🙂

  30. Kiitos Eekku! 🙂

  31. Jännä ku näyttää siltä ku sulla ois nahkahousut kynsillä… 😀

  32. Hahaa, kyllähän sen voi niinkin ajatella 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *