Maisema on lumisempi kuin viime jouluna, mutta kyllä vain ystävät hyvät, kalenteri väittäisi että tänään vietetään vappuaattoa! Itse havahduin juhlan käsilläoloon vähän viime tipassa, ja vaikka teemakynnet halusinkin, ei aikaa …
Sorbettilakan lumoissa
Kun kynsilakkoja löytyy useita satoja, ei niitä kaikkia aina ehdi tai muista käyttää säännöllisesti. Usein sitä tulee tartuttua johonkin melko uuteen lakkaan kun kynsiä suunnittelee, ja ne vanhimmat aarteet meinaavat …
Ihanat yksityiskohdat
Jatketaan vielä maanantaina aloitettua värikästä teemaa, tänään kynsillä nähdään säihkyvää sähkönsinistä. Sinisen kaverina on tällä kertaa perinteistä pantterikuviota, jota ainakin minun kynsilläni nähdään suhteellisen usein. Oma viha-rakkaussuhteeni pantterikuvioon yltää pitkälle …
Kevään värejä
Vuodenvaihteen paikkeilla sitä alkaa aina haaveilemaan lähestyvästä keväästä, ja ensimmäisenä nuo ajatukset näkyvätkin kynsillä. Pitkä, pimeä talvi on inspiroinut tummiin lakkauksiin ja juhlakausi toi glitterin kynsille, mutta kevät on se, …
Vesileikkejä
Sain joululahjaksi Oriflamen vihertävän kultaisen duochrome-lakan nimeltään Gold Nacre. Ihastuin siihen välittömästi sillä se muistuttaa kovasti yhtä vanhempaa suosikkilakkaani Mavalalta jonka nimi on Emerald Gold. Tämä Oriflamen tapaus toki eroaa …
1. Luukku: Pitkäkestoinen lakkaus sesongin sävyissä
Vihdoin on aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku! Tätä hetkeä on odotettu, olen ollut todella malttamaton koko kalenterin kanssa ja vain palanut halusta jo näyttää teille kaikki ihanat tuotteet mitä luukkujen …