Facebok-ryhmä kosmetiikka-arvosteluille
Tietoa kosmetiikasta Tuotearvostelut

En osta kosmetiikkaa, jota ei kehuta – mutta miten kehuihin voisi luottaa?

Blogiani pidempään lukeneet tietävät, että olen tarkan markan tyttö. Olen tottunut elämään varsin pienellä budjetilla ja ostamaan tavaroita vain oikeaan tarpeeseen – tietysti mopo lähtee välillä lapasesta, mutta silloinkin yritän pitää edes suunnan oikeana, vaikkei jarru toimisi. Sanotaan se siis suoraan: en osta (lähes) mitään ilman, että kuulen jonkun kehuvan sitä. Ja mieluiten tietysti jonkun, johon voi luottaa.

Koska haluan joskus testata muitakin, kuin oman siskoni luottotuotteita, turvaudun usein verkosta löytyviin arvosteluihin. Kosmetiikan suhteen olen jo vuosia seurannut tiettyjä kotimaisia blogeja, kuten vaikkapa Karkkipäivää. On ihanaa lukea arvosteluja, joihin on valettu oikeaa asiantuntemusta ja työtunteja siten, että tuotteen voi lähes tuntea ihollaan ennen sen testaamista. Näkökulmia on kuitenkin monia, eikä kaikki tuotteet toimi kaikille. Siksi luen mielelläni kokemuksia useista lähteistä ja valitsen niiden pohjalta tuotteen, johon uskon tykästyväni.

Parhaita lähteitä kosmetiikka-arvosteluille (blogien lisäksi) ovat mielestäni:

  1. Facebook-ryhmät. Kulutan sisältöni mieluiten tekstimuodossa, ja ryhmien hakutoiminnolla löytää helposti keskusteluketjuja, joista näkee nopeasti useampia mielipiteitä samasta tuotteesta. Kosmetiikkaan keskittyvissä ryhmissä tuotteita myös analysoidaan usein melko kattavasti ja arviot tuntuvat vilpittömiltä, sillä näissä harvemmin sallitaan mainostamista. Seuraan esimerkiksi ryhmiä Beauty Up ja Nordic Style & Beauty. Männävuosina perustin myös oman ryhmäni, Five Star Cosmeticsin. Sen ideana oli tuoda yhteen kuluttajakokemuksia sekä asiantuntijatietoa ja käydä syväluotaavaa keskustelua kosmetiikasta. Harmillisesti ryhmä ei ihan lähtenyt lentoon, mutta sen idea jäi kytemään takaraivooni.
  2. YouTube. Mikäli suomen kieli ei ole ehdoton vaatimus, YouTubesta löytää runsaasti kattavia tuotearvosteluja. Täältä etsin erityisesti meikkituotteiden sävytestauksia hakusanalla ”tuotteen nimi + swatches”. Harmi vain, että etenkin isompien kauneusvaikuttajien YouTube-videot ovat nykyään aika viimeisteltyjä mainoksia, eikä sisällöt tunnu kovin autenttisilta. En siis luota näihin ihan täysin.
  3. Jodel. Jos jollain somekanavalla ollaan rehellisiä, niin siellä, missä kukaan ei tunne ketään. Täältä saa pikaisia (anonyymejä) mielipiteitä ja tuotesuosituksia silloin, kun niitä tarvitaan. Harmillisesti Jodelin hakutoiminto on kömpelö, joten vanhoja arvosteluja on vaikea löytää. Sen sijaan päivittäiseen kosmetiikkakeskusteluun Jodel toimii, jos suuntaat kanavalle @kauneusvinkit. Toim.huom: vältä tätä, jos olet yhtään herkempi negatiiviselle energialle. En olisi uskonut, miten monesta kauneusvinkistä voi saada väittelyn aikaan!
Facebok-ryhmä kosmetiikka-arvosteluille
Yep, se oikeasti tapahtui. Näköjään estenomi-opintojen ensimmäisenä vuotena.

TikTok (ja Instagram) jää listan ulkopuolelle, sillä kanavan luonne edellyttää hyvin nopeaa ja lyhyttempoista sisältöä, johon ei mielestäni mahdu kattavaa tuotearvostelua, vaikka sitä miten trimmaisi. Videot jäävät helposti liian pintapuolisiksi tai mikä pahinta – sisältävät pelkästään perusteettomia kehuja, joiden soisi jo häviävän kartalta.

Verkkokauppojen tai brändien omista sivustoista taas en haluaisi edes aloittaa: miksi uskoisin tahoa, jonka ainoa agenda on saada tuotteensa myydyksi? Faktahan on, että verkkokaupan arvosteluja on helppoa peukaloida, eikä kukaan ulkopuolinen voi tunnistaa, onko arvostelun takana oikea ihminen vai itse kauppias.

Kuten saatat huomata, olen yhä etsimässä sitä täydellistä ratkaisua. Haluan paikan, jossa arvostelut:

  • Löytyvät helposti tuotteesta kuin tuotteesta.
  • Sisältävät useampia riippumattomia mielipiteitä.
  • Kertovat jotakin arvostelijan piirteistä ja tarpeista. (Esim. ihotyyppi auttaisi paljon!)
  • Kertovat jotakin arvostelijan aiemmin käyttämistä tuotteista.
  • Antavat perusteluja arvioinnille – siis vähintään tiedon siitä, mitkä ominaisuudet tuotteessa toimivat erityisen hyvin.
  • Tarjoavat kattavasti taustatietoa: kuvia, videoita, tietoa tuotteen ominaisuuksista.

Sitä varten lähdin kehittämään Kauneuspalstaa, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Nyt voin ainakin käsi sydämellä sanoa, että sivusto tarjoaa sopivat puitteet juuri tällaiselle unelmien kosmetiikkatietopankille.

Käytännössä homma toimii näin: luot maksuttoman tilin, täytät profiiliisi ainakin ihotyypin ja hiuslaadun, etsit käyttämäsi tuotteen ja jätät arvion vastaamalla muutamaan helppoon kysymykseen. Arvosteluun tulostuu omat tietosi ja se jää talteen myös profiiliisi, joten rakennat samalla pientä kosmetiikkapäiväkirjaa. Se on mielestäni superhyödyllistä – itse ainakin huomaan, että unohdan hetkessä kaikki tuotteet, joista en kirjoita mitään ylös! Ja hei – jos löydät hyödyllisen arvostelun, voit kurkata arvostelijan profiilista mistä muista tuotteista hän pitää.

Millä perusteella sinä valitset ostamasi kosmetiikan: arvostelujen, somen, mainosten, ainesosien, myyntipuheen, hinnan vai mututuntuman perusteella?

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *