Tänä vuonna voidaan piirtää rasti seinään, olen nimittäin pitkästä aikaa saanut tehtyä ihan kunnolliset joulukynnet pyhiksi. Yleensä käy niin, että lakkaan kynnet useaan kertaan jouluisesti ennen varsinaista juhla-aikaa, mutta lopulta …

Tänä vuonna voidaan piirtää rasti seinään, olen nimittäin pitkästä aikaa saanut tehtyä ihan kunnolliset joulukynnet pyhiksi. Yleensä käy niin, että lakkaan kynnet useaan kertaan jouluisesti ennen varsinaista juhla-aikaa, mutta lopulta …
Olin jo muutaman päivän pyöritellyt päässäni ideaa käärmeennahkakuvioisista kynsistä, kun lopulta toissailtana ryhdyin sitten hommiin. Ongelma kynsien kanssa oli vain se, etten ollenkaan tiennyt, miten kuvion toteuttaisin. Youtube, josta yleensä …
Niinkuin varmasti jo tiedätte, on Kynsiblogit -Facebook-sivulla meneillään halloween-aiheinen lakkauskilpailu ja teemakuukausi. Teemakuukauden aikana kaikki siihen osallistuvat bloggaajat julkaisevat yhtenä päivänä omat halloween-aiheiset kyntensä – tänään on minun vuoroni. Halloween …
Vesimarmorointi. Tuo pieni piru kynsibloggarin mielessä, joka välillä nostaa päätään ilkikurisesti virnuillen. Useat teistä tietävät mistä puhun. Se sarvekas olento, joka on kaikkea muuta kuin kiltti ja kaunis. Se on …
Noniin, joulu oli ja meni ja uusivuosikin kurkkii jo kulman takana. Tarkoitukseni oli esitellä teille joulukynteni jo viikonloppuna, mutta en sitten millään ehtinytkään asettua aloilleni postaamaan. Palattiin siis kotiin Espooseen …
Huomenta ja hyvää Lucian päivää sekä kolmatta adventtisunnuntaita kaikille! Nyt ollaankin jo hurjan lähellä joulua, sillä tässä on enää yksi viikonloppu välissä ennen kyseistä juhlaa. Olettekos te jo innoissanne? Minä …