Follow:
Browsing Tag:

tekstuuri

    Kesäkynsiä elokuulta

    Joka kevät, kun aurinko alkaa pilkistelemään tänne Pohjolaan, herää kesäkynsikärpänen kiusaamaan. Odottelen kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, että saan kaivaa neonlakat esiin ja siirtyä ulos kynsikuvia napsimaan. Vaan kuinka sitten aina käykään niin, että kesäkynsien lukumäärä on laskettavissa yhden käden sormilla? Syytän maailmankaikkeutta, mitäs muutakaan.
    Tänä kesänä syntyi kolmet varsinainet kesäkynnet, joista kahdet tietysti elokuun loppupuolella. Yleensä kuukauden ensimmäinen postaus täällä blogin puolella on kooste edellisen kuukauden kynsistä, mutta tälläkin kertaa jouduin sen skippaamaan kun näitä kynsiä en ollut edes ehtinyt aiemmin postaamaan.
    Ensimmäisessä kuvassa näkyy Nurme-reissulle tuunatut seilorikynnet. Niin yksinkertainen setti, jota väkersin valehtelematta lähes kolme tuntia! Vähän on päässyt taidot ruostumaan, sillä lopputuloskin on kaukana toivotusta. Etusormen ankkuri sentään oli ihan kiva, yllätyin siitä, että sain sen vapaalla kädellä maalattua noinkin siroksi. Toki ongelma oli lopulta se, että eihän se oikein tuolta näkynyt minnekään.
    Käytetyt lakat: O.P.I – Got the Mean Reds* & Love.Angel.Music.Baby, Color Club – Three Wishes*, Essie – All the Wave*, Essence – Wild White Ways, China Glaze – Crushin on Blue‘* + Mont Martén akryylimaalit. Niitit Ebaysta. Päällyslakkana Seche Vite.

     

    Toinen kesälakkaus syntyi viikko sitten sunnuntaina, juuri ennen junan lähtöä Espooseen ja ensimmäisen kouluviikon alkua. Pakkasin mukaan lakkoja laidasta laitaan, mutta tämä lakkaus pysyi niin sinnikkään siistinä torstaihin asti, ettei lakkauksen uusimiselle tullut tarvetta.
    Valitsin kynsille sävyjä mukaan pakkaamieni vaatteiden mukaan, sillä olen aivan ihastunut vanhan roosan ja persikan sävyisiin paituleihin ja huiveihin lähiaikoina. Nämä kynnet siis mätsäsivät kivasti koko viikon asuihin tavalla tai toisella.
    Kynnet syntyivät muuten sen verran kiireessä, että kuvata en niitä kotosalla ehtinyt. Nämä otokset siis nappasin puhelimella vasta tiistaina, eli lakkaus ei ole enää ihan niin kauniin kiiltävä kuin heti synnyttyään.
    Käytetyt lakat: Mavala – Freesia*, O.P.I – My Vampire is Buff, Faby – The Magic Wand*, Lumene – Hopeahiekkaa. 
    Kukkaset maalasin Mont Martén akryylimaaleilla ja päällyslakkana käytin Avonin Gel Shine -päällyslakkaa*.

     

    Sen verran vingun vielä, että voi noita poloisia kynsiparkoja! Koko kesän hoitamattomuus on päässyt tekemään tuhojansa, ja vaikka kynnet on suhteellisen kivassa mitassa edelleen (oikean käden keskisormea lukuunottamatta, joka rasahti muuttolaatikoita aukoessa) on ne kamalimmassa kunnossa miesmuistiin. Liuskoittumia siellä täällä, phyi! Kynsinauhatkin ovat, jos eivät nyt Saharaan verrattavissa niin ikävän näköiset jokatapauksessa. Onneksi pohjalta on vain yksi suunta, ja se on ylöspäin.
    Mitäs muiden kynsille kuuluu?
     
    *** Tähdellä merkityt lakat saatu

    Mattaa & tekstuuria Sinful Colorsilta

    Ostin viime syksyn I Love Me -messuilta Sinful Colors x Kylie Jenner Denim & Bling -kokoelman lakkapakkauksen, joita olen sen jälkeen nähnyt myytävän myös muun muassa K-Citymarketeissa. Suurin osa pakkauksen lakoista on yhdellä kerroksella peittäviä tekstuurilakkoja, jotka kuivuvat erittäin nopeasti. Niitä on tullut siis käytettyä ns. arjen pelastajina silloin, kun ei ole ollut aikaa odotella useiden kerrosten kuivumista. Swatchit olen napannut jokaisesta, ja nyt ajattelin esitellä ne teillekin. Lopusta löytyy myös Suomi 100 vuotta -aiheiset koristelut näillä lakoilla toteutettuna!
    Sinful Colorsin lakat ovat itselleni ennestäänkin tuttuja, ja olen pitänyt merkkiä erittäin hyvälaatuisena edulliseen hintaansa nähden. Tässä setissä oli kuitenkin erityisen kiinnostavia, vähän erikoisempia yksilöitä jotka olivatkin syynä pakkauksen ostoon!
    Pakkaukseen sisältyy yksi duochrome-lakka ja viisi tekstuuriseksi kuivuvaa lakkaa. Kaikki lakat jäävät kuivuessaan mattaisiksi tai puolimattaisiksi. Nämä levittyivät helposti ja peittivät älyttömän hyvin, lukuunottamatta kahta viimeistä, enemmän tekstuuripäällyslakan tyyppistä yksilöä.

    Kameleon

    Vihreät duochromet ovat yksiä heikkouksistani, siksi tähänkin ihastuin. Lakassa on melko ohut koostumus, mutta se peittää hyvin kahdella kerroksella.

    Kobalt

    Älyttömän kauniin sävyinen sininen tekstuurilakka ♥. Peittää yhdellä kerroksella.

    Kargo

    Tämän kanssa jännitti, että värjääntyykö kynnet, mutta kahden aluslakkakerroksen kanssa ei tullut ongelmia. Kuvissa yksi kerros Kargoa, mutta jälkikäteen katsottuna olisi toisenkin voinut lisätä.

    Kustom Fit
    Suosikkini koko setistä! ♥ Täydellinen kesäisen turkoosi tekstuuri, joka peittää vaivatta yhdellä kerroksella. Voiko lakka enää paremmaksi muuttua?

    Kosmic

    Vaaleanpunainen tekstuuritopperi. Jos et pelkää vilautella nakukynsiäsi, menee tämä tällaisenaankin ja kaksi kerrosta näyttää oikeastaan aika nätiltä! Muussa tapauksessa tällä saa kivaa lisäkimallusta minkä tahansa toisen lakan päälle levitettynä.
    Konfection
    Kirkas tekstuuritopperi. Oikein sievä tapaus, tosin tämä vaatii jo koristelut päälleen tai toisen lakan alleen – yksinään kynsillä tämä näyttää mielestäni aika tylsältä.

    Ja tosiaan, Embosnails! -blogissa tuli ihasteltua vuoden ensimmäisiä Suomi 100 vuotta -teemaisia lakkauksia jo jokin aika sitten. Niiden innoittamana räpelsin omatkin versiot, vaikka ei tuo sininen tässä nyt ihan se oikea olekaan. Mutta ajatushan se tärkein on! 
    Leimat tein siis Konfectionin päälle BPL-027 -laatalta Konadin valkoisella ja sinisellä leimauslakalla. Nimettömiin lakkasin kerroksen Kustom Fitiä ja sen päälle lisäsin vielä kerroksen Konfectionia lisäkimalluksen kaipuussa. Lasiset strassit on tilattu MinuRipsmediltä. 
    Oletteko te hankkineet näitä Sinful Colorsin lakkasettejä?

    Pikkujouluja!

    Viime torstaina sain kivan tilaisuuden päästä lakkailemaan pikkujoulu-teemaisia kynsiä erään yrityksen työntekijöille. Tällaiset eventit on aina ihan mahtavia ja jättävät kivoja muistoja, toivottavasti vastaavia hommia olisi luvassa jatkossakin!
    Iltaa varten olin tehnyt valmiiksi erilaisia pikkujouluteemaisia mallitikkuja valmiiksi, ja vähän myöhässä tajusin että omienkin kynsien olisi hyvä olla teeman mukaiset. Toteutinkin sitten keskiviikon pimeinä tunteina pikaiset kynnet joulupalloin koristeltuna. Ne sopivat hyvin teemaan ja olivat muutenkin mieluisat!
    Lakkasin siis etusormille, keskisormille ja pikkurilleille kolme ohutta kerrosta Lumenen Hopeahiekkaa -tekstuuria, ja peukaloihin ja nimettömiin tein aksenttikoristelut joulupalloilla. Niiden pohjalla on kaksi kerrosta Essencen läpikuultavaa valkoista shimmerlakkaa nimeltään Give me nude, baby!. Itse pallot maalasin Mont Marten mustalla akryylimaalilla, ja lopuksi sipaisin niihin hieman kimallusta Fabyn glittertopperista The Magic Wand*. Aksenttikynnet viimeistelin kerroksella Seche Viteä.

    Nämä kynnet kestivät kulutusta hyvin, ja itseasiassa poistin ne vasta tänään sunnuntaina. Yhtään kärkikulumaa ei ollut ilmestynyt, ainoastaan aksenttikynsien pinta oli hieman menettänyt kiiltoaan. Omat työpaikan pikkujoulut olisi edessä ensi perjantaina, niihin en ole vielä keksinyt kynsi-ideaa. Ehkä jotain tämän tapaista? Nämä ainakin olivat näyttävät!
    Millaisia pikkujoulukynsiä te olette toteuttaneet?

    *** Fabyn lakka saatu