Follow:
Browsing Tag:

kynsilakka

    Miten saada kynsilakka pysymään?

    *Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä, Kiara Sky Stick & Stay Base Coat saatu
    miten saada kynsilakka pysymään

    Tänään keskitytään yhteen lempiaiheeseeni, eli kynsiin. Halusin lähestyä aihetta vähän arkisemmasta näkökulmasta ja ottaa puheeksi pulman, joka vaivaa monia. Kyse on tietenkin kynsilakan kestosta!

    Aikanaan lakkasin kynteni lähes päivittäin erilaisilla koristeluilla, mutta nykyään ehdin uusia kynsilakat lähinnä viikonloppuisin. Odotan siis että lakkaus kestää siistinä vähintään viikon. Näin kynsiäni suojaa ehjä lakkakerros ja vältyn muun muassa liuskottumilta. Samalla myös yleisilmeeni pysyy huoliteltuna koko työviikon ajan.

    Miten saada kynsilakka pysymään?

    Tässä jutussa käsittelen omat rutiinini, joilla pidennän lakkauksen kestoa. Tein teitä varten myös testin, jonka avulla demonstroin rutiinieni toimivuutta. Lakkasin keskisormen ja pikkurillin kynnen rutiinejani noudattamalla, ja peukalon, etusormen ja nimettömän tavalliseen tapaan. Allaolevista kuvista voi vertailla kynsilakan kulumaa lakkauksen kolmantena ja seitsemäntenä päivänä. Huomaatteko eron? 

    miten saada kynsilakka pysymään

    5 keinoa miten saada kynsilakat pysymään

    Omaan rutiiniini kuuluu viisi niksiä, joiden nimenomainen tarkoitus on pidentää kynsilakan kestoa. Tänään kerron teille mitä ne ovat, miksi en jättäisi niitä väliin ja miten ne tehdään!

    Rutiineihini kuuluu:

    • Liuskottumien viilaus
    • Kynsinauhojen työntö paikoilleen
    • Kynsilakan kestoa pidentävä aluslakka
    • Lakkauksen kärjen sulkeminen
    • Kynsilakan kulumista ehkäisevä päällyslakka

    Rutiineilla saadaan täysin tavallinen kynsilakka pysymään pidempään, eikä mitään kalliita erityisaineita tarvita. Postauksen lopussa annan myös pari lisäniksiä kynsilakan keston pidentämiseen, joista on hyötyä hankalammille kynsilaaduille.

    Lue myös: Ranskalainen manikyyri kynsilakoilla – näin onnistut!

    kynsien hoito

    1. Liuskottumien viilaus

    Aloitetaan kestävän lakkauksen tärkeimmistä perusteista, eli ehjistä pohjista. Jos kynsillä on liuskottumia, jää kynnen avointen kerrosten väliin helposti kosteutta ja likaa jonka päälle kynsilakka ei tartu kunnolla. Näin lakka lohkeilee yleensä jo 1-2 päivässä liuskottuneilta alueilta.

    Viilaan aina kynnet muotoonsa ennen lakkauksen vaihtoa, ja tarkistan samalla, ettei liuskottumia ole muodostunut. Ihan minimaalisetkin liuskottumien alut tulisi poistaa, ettei ne kiipeä kynttä pitkin pidemmälle. Ja liuskottumiahan ei sitten poista kynnen päältä viilaaminen eli “buffaaminen”, vaan kynsi pitää lyhentää liuskottuman alapuolelle, mikäli vaurion leviämisen haluaa pysäyttää.

    Tee näin: Valitse riittävän hellävarainen kynsiviila (esim. 180-240 grit sopii luonnonkynnen lyhentämiseen) ja viilaa kynsiä yhdensuuntaisin vedoin kunnes liuskottunut alue on täysin poistettu. Voit käyttää joko *lasiviilaa tai tukevaa *kartonkiviilaa.

    kynsinauhojen työntö

    2. Kynsinauhojen työntö

    Aiemmassa kohdassa mainitsin jo liasta, johon kynsilakka ei tartu kunnolla. Sama pätee kynnen pintaan kiinnittyneeseen kuolleeseen ihosolukkoon eli kynsinauhaan. Jos kynsien lakkauksesta on vierähtänyt tovi, voi kynsinauhat olla paksut ja pitkälle kasvaneet, jolloin lakkauksesta on mahdoton saada siistiä.

    Itse “rapsuttelen” kuolleen ihosolukon aina kynnen pinnasta metallisella kynsinahantyöntimellä, ja työnnän kynsinauhan poimumaisen reunan taakse, jolloin lakkaukselle jää enemmän tilaa kynnellä.

    Tee näin: Käytä joko kynsinauhanpoistoainetta ja muovista tai puista kynsinauhantyönnintä, tai rapsuta kynttä tyvestä hellästi *metallisella kynsinauhantyöntimellä. Metallinen työnnin on nopeampi, mutta vaatii harjoittelua. Sillä ei saa missään nimessä painaa, sillä terävä pää voi vaurioittaa kynnen pintaa!

    Lue myös: Aloitusopas kynsien koristeluun

    aluslakan käyttö

    3. Kynsilakan kestoa pidentävä aluslakka

    Välillä kuulen harmitteluja siitä, ettei kynsilakkoja saa mitenkään pysymään kauniina pitkään. Ensimmäinen kysymykseni on aina, että käyttääkö puhuja aluslakkaa. Usein vastaus on, ettei sille ole aikaa. Tämä vähän ihmetyttää minua, sillä itse käytän ennemmin yhteen lakkaukseen hetken pidempään, kuin uusisin lakkoja jatkuvalla syötöllä.

    Käytän siis aina värilakan alla laadukasta aluslakkaa, joka auttaa kynsilakan kiinnittymistä kynnen pintaan. Suosittelen Kiara Skyn Stick & Stay Base Coatia tai *Essien aluslakkoja, joista yhteenkään en ole joutunut pettymään.

    4. Lakkauksen kärjen sulkeminen

    Kynsilakat alkavat pääsääntöisesti kulua ensimmäisenä kynsien kärjistä. Tätä voi hidastaa lakkaamalla myös kynsien kärjet eli sulkemalla lakkauksen kärjestä. Vedä siis kynsilakkasiveltimellä poikittain kynnen päätyreunaa pitkin jokaisen lakkakerroksen päätteeksi. Näin lakkaus kuluu kärjestä hitaammin.

    kynsien lakkaus

    5. Kynsilakan kulumista ehkäisevä päällyslakka

    Jos ongelmasi on kynsien kärjistä kuluva, tai kiiltonsa menettävä lakkaus, suosittelen lämpimästi hyvän päällyslakan käyttöä. Parhaimmillaan päällyslakka antaa kynsille kauniin kiillon, pidentää värin kestoa sekä kuivattaa lakkauksen muutamassa minuutissa.

    Omia suosikkejani ovat helposti saatavilla oleva *Essien Gel Setter sekä *Seche Vite. Näistä jälkimmäinen kuivuu hieman nopeammin mutta on koostumukseltaan paksumpaa.

    Lue myös: Oikeasti kestävä kynsilakka: CND Vinylux – upeita kevätsävyjä ja uusi geelimäinen päällyslakka

    miten saada kynsilakka kestämään

    Tunnista oma kynsilaatusi

    Omat kynteni ovat laadultaan paksut ja kuivat. Ne liuskottuvat helposti ilman ahkeraa hoitoa, mutta kuivuuden vuoksi lakka pysyy niissä suhteellisen hyvin. Osalla kynnet ovat kuitenkin ohuemmat ja öljyisemmät. Kynsilaadun tuntee sen taipuisuudesta: ohut ja öljyinen kynsi taittuu helposti alaspäin ja katkeaa useammin repeämällä. Kuiva ja paksu kynsilaatu taas ei juuri taivu ja katkeilee lähinnä lohkeamalla.

    Öljyisellä ja ohuella kynnellä pysyy parhaiten joustavat geelimäiset lakat, jotka taipuvat kynnen mukana. Paksut ja kovat lakat irtoavat ohuilta ja öljyisiltä kynsiltä helposti kynnen taipuessa. Kokeile esimerkiksi *CND:n joustavaa Vinylux-sarjaa.

    Jos lakkauksesi pysyvät erityisen huonosti, kokeile myös näitä vinkkejä:
    • Pyyhi kynnen pinta desinfiointiaineella ennen aluslakan levittämistä. Tämä poistaa kynneltä öljyisyyden, joka heikentää kynsilakan tarttumista.
    • Jos viime manikyyristäsi on aikaa, voit viilata kynnen pintaa kevyesti hienolla viilalla eli *bufferilla. Näin saat kynneltä kaiken kuolleen ihosolukon irtoamaan ja lakka kestää paremmin. Älä buffaa kynsiä useammin kuin kerran kuukaudessa.
    • Vältä käsien pesemistä vedellä ennen kynsien lakkaamista. Näin ehkäiset kosteuden jäämisen lakkauksen alle, mikä taas huonontaa kynsilakan kestoa.
    • Lakkaa kynnet ennemmin usealla ohuella kerroksella kuin yhdellä paksulla. Paksut lakkakerrokset kuivuvat hitaammin ja oman kokemukseni mukaan lohkeilevat kynsiltä helposti isoina laattoina.
    • Jos lakkauksesi kuluu nopeasti kynsien kärjistä, lisää uusi päällyslakkakerros muutaman päivän kuluttua niiden lakkaamisesta. Kärjistä kuluu ensin päällyslakka, ja vasta sen jälkeen itse väri. Jos lisäät päällyslakkaa välillä, väri pysyy siistinä pidempään.

    kestävä kynsilakka

    Yllä olevassa kuvassa näkyy vielä oman lakkaustestini tulokset. Peukalon, etusormen ja nimettömän lakkasin pelkällä värilakalla ilman kynnen viilausta tai kynsinauhojen työntöä. Keskisormen ja pikkurillin taas lakkasin rutiinejani noudattaen.

    Kuvassa näkyy kynsien välinen ero seitsemän päivän jälkeen lakkaamisesta. Kuten näkee, lakkaus on kulunut paljon vähemmän keskisormissa ja pikkurilleissä. Niissä näkyy vain pientä kärkikulumaa, jota olisin voinut ehkäistä lisäämällä uuden päällyslakkakerroksen viikon puolivälissä. Peukalon kynsi on kulunut eniten, mutta myös muissa kynsissä on runsasta kulumaa. Etusormen ulkoreunaan muodostui jopa uusi liuskottuma kohtaan, josta väriä on lohjennut.

    Kauanko te pidätte samoja lakkoja kynsillä? Kertokaa myös omat vinkkinne pitkäkestoiseen lakkaukseen!

    Seuraa blogia Facebookissa, Instagramissa tai Blogit.fi:ssä ♥

    Syystalven suosikkeja

     

    Luen mielelläni muiden blogeista erilaisista suosikkituotteista kertovia postauksia, ja nyt, kun huomasin että minulle on syksyn aikana vakiintunut muutama lemppari päivittäiseen käyttöön, päätin kasata niistä teillekin pienen yhteenvedon.

     

    Koska nämä ovat sellaisia tuotteita, jotka sopivat hyvin lähestyvään talveenkin, nimesin postauksen vastasataneiden ensilumien vuoksi syystalven suosikeiksi. Kertokaapa kommenteissa, millaisia suosikkeja teille on lähiaikoina vakiintunut  ja oliko tässä tuttuja tuotteita! ♥

     

    Herkulliset kynsinauhaöljyt

     

    Olen aina rakastanut hyvältä tuoksuvia kynsinauhaöljyjä, mutta hiljattain standardini nousivat ihan uudelle tasolle! Muistatte varmaan, kun höpisin teille NCLA:n Mermaid Tears -kynsinauhaöljystä? No, samaan sarjaan on nyt julkaistu hurmaavan minttusuklainen Thin Mint* -tuoksu. Tämä jos mikä kuuluu talveen ja lähestyvään joulun odotukseen!

    Tämä kynsinauhaöljy saatavilla CesarsShopilta seka Sokoksen verkkokaupasta ja myymälöistä.

     

    Kultaiset kynsilakat

     

    Okei, myönnetään! Saatan olla vähän etuajassa näiden kanssa, mutta pieni tonttu sisälläni hamuaa jo kaikenlaista jouluista käsiinsä. Viimeisin ihastukseni on kaikenlaiset kultaiset kynsilakat, joista lemppareikseni voisin nostaa ikisuosikkini O.P.I:lta eli satiinipintaiseksi kuivuvan Love.Angel.Music.Baby:n sekä uuden tuttavuuden essenceltä, kultaisen kimaltavan top coatin, where is my crown?*.

    O.P.I:n lakkaa ei näytä löytyvän enää oikein mistään, mutta essencen topperia näin ainakin viime pyörähdykselläni Tokmannilla.

     

    Lämpöiset poskipunat

     

    Ihon sävyni on sellainen, ettei kylmän viileät punat sille oikein istu. Poikkeuksia toki löytyy, mutta yleensä parhaimmalta näyttävät lämpimät sävyt. Tämä on nyt korostunut syksyn aikana, kun olen koittanut keksiä parasta poskipunaa edelleen kesän jäljiltä kevyesti päivettyneelle hipiälleni. Otin sitten kokeiluun tämän Clarinsin viime kevään uutuuden, eli Skin Illumination Blushin sävyssä Luminous coral*. Ensikokeilun jälkeen olen huomannut tarttuvani tähän punaan kerta toisensa jälkeen. Korallinen sävy on ihanan lämmin poskilla, ja onhan tämän pakkauskin nyt aivan mainio etenkin reissuja ajatellen.

    Tätä punaa löytyy ainakin Bangerheadilta hyvään hintaan!

     

    Tummat silmämeikit

     

    Sain tämän the Balmin Nude Dude -paletin syntymäpäivälahjaksi siskoltani jo kesän alkupuolella, mutta se jäi aika vähälle käytölle kun kesäisin meikkaustottumukseni ovat varsin kevyet. Nyt syksyllä kaikki tummat luomivärit ovat kuitenkin taas alkaneet houkuttelemaan, ja paletti onkin päässyt ahkeraan käyttöön. Tässä on juuri sopivassa suhteessa metallisia/shimmerisiä nappeja ja mattasävyjä. Nämä sävyt ovat muutenkin erittäin mieluisia ja syystalveen sopivia ♥

    Tämä paletti näyttäisi olevan tällä hetkellä Cocopandalla mainiossa alessa.

     

    Perinteisen punaiset huulet

     

    Tämä Lorkun mattainen Lip Paint sävyssä Apocalypse Red* on päässyt lähiaikoina aivan erityisen ahkeraan käyttöön, sillä se on tarjonnut himoitsemani THE punaiset huulet todella vaivattomasti! Tätä on itseasiassa huulillani tuossa blogin sivupalkin (mobiililaitteessa sivun alareunan) profiilikuvassakin. Aika herkku, eikö?

    Muutaman kokeilun jälkeen hoksasin jopa, miten tämä parhaiten toimii ja siitä asti olen ollut ihan rakastunut tähän koostumukseen. Puna pitää siis levittää huulille, ja odottaa reilu puoli tuntia ennen mitään syömisiä tai juomisia. Sillä aikaa tuote jämähtää paikoilleen, ja pysyykin sitten päivän todella hyvänä. Ja siis tämän kanssa saa syödäkin rauhassa! Huulituntuma on myös ihanan samettinen, ei ollenkaan liian kuivattava.

    Edullisimmillaan löysin näitä MyLookin verkkokaupasta**, ja siellä on myös sävyjä, joita ei tullut Suomeen myyntiin. Itse ajattelin ainakin tilata tuon suklaisen Stripped Brownin vielä kokeiltavaksi! MyLookilta saa myös 10% lisäalen koko tilauksesta koodilla “10ALE”.

     

    Puhdistusöljyn lumoissa

     

    Innostuin viime kesänä kaksoispuhdistuksesta, mistä monissa blogeissa on puhuttu jo pitkään. Nyt täytyy sanoa, että suosittelisin kyllä ihan jokaiselle tätä puhdistusmenetelmää! Iho tulee puhtaaksi, mutta jää hoidetun pehmeäksi.

    Tämä Supermoodin putsari on ensimmäinen puhdistusöljyni, ja sen verran loistava hommassaan etten ole kokenut tarpeelliseksi vielä testata mitään toista.  Aurigonkukansiemenöljystä, granaattiomenansiemenöljystä sekä neitsytkookosöljystä koostuva ylellisen hellivä puhdistusöljy on ollut erityisen ihana näin syystalven kynnyksellä, kun selkeästi pintakuiva ihoni on kaivannut aina vain enemmän ja enemmän kosteutusta.

    Tämä on yleensä melko tyyris tuote, mutta näyttäisi löytyvän ainakin nyt Yliopiston verkkoapteekista vähän päälle 40€:lla.

     

    Mitäs piditte tällaisesta postauksesta? ♥

     

     

    * Tähdellä merkityt tuotteet saatu
    ** Postaus sisältää mainoslinkin, joka on merkitty kahdella tähdellä

    NCLA: Sunstruck + prinsessakynnet

    Nyt rakkaat kynsisiskot ja muut blogiani lukevat, saatte nähdä jotain vallan erityistä. Sain vastikään hyppysiini yhden kauneimmista kynsilakoista, mitä hetkeen olen nähnyt. Sunstruck* on NCLA:n ja Color4Nailsin yhteistyössä toteuttama, äskettäin julkaistu holounelma, joka täyttää kaikkien pienten prinsessojen tarkimmatkin kriteerit ♥

     

    Toki itse en ole enää niin pieni, mutta kyllä te kaikki tiedätte sen “pienen sisäisen prinsessan”. Ja omani ainakin haukkoo henkeään ihastuksesta!

    Sunstruck vaatii peittääkseen 2-3 kerrosta, näitä kuvia varten lakkasin kaksi kerrosta sekä kerroksen NCLA:n Gelous?* -päällyslakkaa. Sillä kiilto se vasta tämän lakan herättääkin eloon. Koostumukseltaan lakka hipoo jälleen kerran täydellisyyttä: se menee juuri sinne minne sivellin vie, ei raidoitu tai kaljuunnu. Nopea kuivuvuus on myös yksi tämän lakan positiivisista puolista.

     

    Tällä kertaa en kokenut mitään ongelmia kuvaamisenkaan kanssa. Sunstruckin upean kultavoittoinen, lineaarinen holoefekti näyttäytyi selkeästi jokaikisessä kuvassa – nyt voin sanoa, että sitä olisi ollut vaikeaa olla ikuistamatta. Ja onneksi niin, sillä olisi ollut sääli, jos ette olisi päässeet tätä näkemään kaikessa kauneudessaan ♥
    Koska Sunstruck on selkeästi suunniteltu meidän pieniä, sisäisiä prinsessojamme miellyttämään, päätin jatkaa koristelujen kanssa samaa linjaa. Ja ai että, millainen tuijotuslakkaus tästä syntyikään! Muutama hiuksiin takertunut strassi ja lattioilla pyörinyt kaviaaripallero ei näin jälkikäteen harmita ollenkaan.

     

    Töpöttelin siis aluksi kynsien tyviin aavistuksen lisäkimallusta Sinful Colorsin Kosmic -nimisestä vaaleanpunertavasta tekstuuritopperista. Tähän väliin lisäsin paksun kerroksen NCLA:n Gelous?* -päällyslakkaa pintaa tasoittamaan, jonka jälkeen aloin kiinnittelemään strassiövereitä kynsien tyviin. En viitsinyt alkaa sotkemaan kynsiliimalla, joten kiinnitin koristeet reilulla määrällä kirkasta päällyslakkaa. Muutamaa eksynyttä toveria lukuunottamatta rykelmät pysyivätkin siististi paikallaan sen pari päivää, minkä tällä lakkauksella viipotin menemään. Osa käyttämistäni lasistrasseista on Ebaysta, osa MinuRipsmediltä. Kaviaaripallerot Ebaysta.

     

    Kyllä tätä lakkaa ja lakkausta voisi vaan tuijotella päivät pitkät… Nyt taisi karista viimeisetkin harmituksen tunteet näitä lyhyitä kynsiä kohtaan, sen verran sieviltä ne näyttävät tässä asussaan ♥.
    Sunstruck ja muut NCLA:n 7-free luksuslakat saatavilla CesarsShopista hintaan 19,90€/13,5ml.
     
     
    Taianomaista viikonloppua kaikille pikku prinsessoille ja muille otuksille! ♥
     
    *** Sunstruck ja Gelous? -päällyslakka saatu CesarsShopilta