Follow:
Browsing Tag:

kynsilakka

    Kesäkynsiä elokuulta

    Joka kevät, kun aurinko alkaa pilkistelemään tänne Pohjolaan, herää kesäkynsikärpänen kiusaamaan. Odottelen kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, että saan kaivaa neonlakat esiin ja siirtyä ulos kynsikuvia napsimaan. Vaan kuinka sitten aina käykään niin, että kesäkynsien lukumäärä on laskettavissa yhden käden sormilla? Syytän maailmankaikkeutta, mitäs muutakaan.
    Tänä kesänä syntyi kolmet varsinainet kesäkynnet, joista kahdet tietysti elokuun loppupuolella. Yleensä kuukauden ensimmäinen postaus täällä blogin puolella on kooste edellisen kuukauden kynsistä, mutta tälläkin kertaa jouduin sen skippaamaan kun näitä kynsiä en ollut edes ehtinyt aiemmin postaamaan.
    Ensimmäisessä kuvassa näkyy Nurme-reissulle tuunatut seilorikynnet. Niin yksinkertainen setti, jota väkersin valehtelematta lähes kolme tuntia! Vähän on päässyt taidot ruostumaan, sillä lopputuloskin on kaukana toivotusta. Etusormen ankkuri sentään oli ihan kiva, yllätyin siitä, että sain sen vapaalla kädellä maalattua noinkin siroksi. Toki ongelma oli lopulta se, että eihän se oikein tuolta näkynyt minnekään.
    Käytetyt lakat: O.P.I – Got the Mean Reds* & Love.Angel.Music.Baby, Color Club – Three Wishes*, Essie – All the Wave*, Essence – Wild White Ways, China Glaze – Crushin on Blue‘* + Mont Martén akryylimaalit. Niitit Ebaysta. Päällyslakkana Seche Vite.

     

    Toinen kesälakkaus syntyi viikko sitten sunnuntaina, juuri ennen junan lähtöä Espooseen ja ensimmäisen kouluviikon alkua. Pakkasin mukaan lakkoja laidasta laitaan, mutta tämä lakkaus pysyi niin sinnikkään siistinä torstaihin asti, ettei lakkauksen uusimiselle tullut tarvetta.
    Valitsin kynsille sävyjä mukaan pakkaamieni vaatteiden mukaan, sillä olen aivan ihastunut vanhan roosan ja persikan sävyisiin paituleihin ja huiveihin lähiaikoina. Nämä kynnet siis mätsäsivät kivasti koko viikon asuihin tavalla tai toisella.
    Kynnet syntyivät muuten sen verran kiireessä, että kuvata en niitä kotosalla ehtinyt. Nämä otokset siis nappasin puhelimella vasta tiistaina, eli lakkaus ei ole enää ihan niin kauniin kiiltävä kuin heti synnyttyään.
    Käytetyt lakat: Mavala – Freesia*, O.P.I – My Vampire is Buff, Faby – The Magic Wand*, Lumene – Hopeahiekkaa. 
    Kukkaset maalasin Mont Martén akryylimaaleilla ja päällyslakkana käytin Avonin Gel Shine -päällyslakkaa*.

     

    Sen verran vingun vielä, että voi noita poloisia kynsiparkoja! Koko kesän hoitamattomuus on päässyt tekemään tuhojansa, ja vaikka kynnet on suhteellisen kivassa mitassa edelleen (oikean käden keskisormea lukuunottamatta, joka rasahti muuttolaatikoita aukoessa) on ne kamalimmassa kunnossa miesmuistiin. Liuskoittumia siellä täällä, phyi! Kynsinauhatkin ovat, jos eivät nyt Saharaan verrattavissa niin ikävän näköiset jokatapauksessa. Onneksi pohjalta on vain yksi suunta, ja se on ylöspäin.
    Mitäs muiden kynsille kuuluu?
     
    *** Tähdellä merkityt lakat saatu

    Prinsessaiset kesäkynnet

    Ah, kesäpäivät ja aurinko! ♥ Kuinka olinkaan odottanut, että pääsee ottamaan kynsikuvia ulkona. No pyh ja pah, sen kerran kun siihen osoittautui tilaisuus, olikin liian aurinkoista!
    Kun keltainen möllikkä loisti koko taivaan täydeltä, oli pakko etsiä varjopaikka kameran kanssa. Muuten ei meinaan kuvissa näkynyt mitään muuta kuin armoton kasa heijastuksia. Vähän harmaat sävyt tallentui lopulta linssiin, mutta rakastan silti tällaisia kesäisiä kynsikuvia vehreällä taustalla – silmä lepää ♥

    Nämä kynnet oli muutenkin ihanan kesäiset. Olen tehnyt lähiaikoina paljon treenailuja tipeille erilaisista koristeluista rakennekynsiä varten, ja yksi kokeiluista oli vastaava, kuin näiden kynsien keskisormen kuviot. Ihana, kesäisen atsteekki-tyylinen ja samalla herkän pitsinen kuvio sykähdytti niin, että se oli pakko saada omillekin kynsille. Tähän bongasin idean Pinterestistä, ja se mukautui hieman omien toiveideni mukaan. Täällä alkuperäinen kuva. Lakkoina kynsissä käytin Essien vaaleanpunaista satiinilakkaa, Just Stitchediä* ja O.P.I:n pinkkiä glitteristä DS Tourmalinea. Koristelut maalasin Mont Martén akryylimaalilla ja lakkauksen viimeistelin Seche Vitellä.
    Aurinkoista päivää! ♥

    *** Essien lakka saatu

    NCLA: Unicorn City & Gelous? -päällyslakka

    Kun vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa Dollish Polishin lakasta “A Unicorn Farted In My Polish” olin aivan myyty! Tokikaan en ehkä kirjaimellisesti, sillä siihen aikaan kipukynnykseni lakkojen hinnan suhteen meni n. 3-4€ paikkeilla eikä indielakkojen ostelu tullut kysymykseenkään. Paljon on asiat muuttuneet parissa vuodessa. 
    Pari viikkoa sitten julkaistiin F.U.N Lacquerin Unicorn Island (tämä oli tietysti pakko hankkia), jonka nimestä en ole vieläkään päässyt yli. Siis kyllähän minä tiedän, etten muutu pikkurillinpään mittaiseksi keijukaiseksi tai muuksi satuhahmoksi vain lakkaamalla kynsiäni lakalla jonka nimessä esiintyy yksisarvinen, mutta välillä voisin väittää että se tuntuisi juuri siltä. Tai ainakin päivä käynnistyy paljon söpömmin. 
    Nyt voitte kuvitella minut pomppimassa pilvenhattaroiden päällä typerä virne naamalla samalla yksisarvislakassa uitettuja sormiani heilutellen. Tässä on jotain samaa kuin siinä, kun tekee kynsille perhosensiipi-koristelut. Sitä ikäänkuin löytää sen sisäisen pikkutyttönsä uudelleen.

    Kerta toisensa jälkeen ihastelen myös nettikaupoissa epäinhimillisen söpöjä Hello Kitty -tarroja tai tapitan silmät suurina Instagramissa käsin taiteiltuja kuppikakkukynsiä. Silloin tällöin toteutan jotain vastaavan siirappista omillekin kynsille mutta täytyy myöntää, että kauaa ne lakkaukset eivät kynsillä kestä. Minulta puuttuu se tietty kyky heittäytyä. 
    Joissain tilanteissa lapsellisen hauskat emoji-koristelut vielä toimivat (esim. työpaikalla lapset tykkäävät tutkia vastaavan tyylisiä luomuksia) mutta koita siinä nyt sitten olla jotenkin vakavasti otettava aikuinen ihminen yhtään missään virallisemmassa ympäristössä jos omat kynnet suorastaan huutavat että “OLEN KOLMEVUOTIAS!”. Välillä hävettää kaupan kassallakin, kun on päässyt vähän luovuus valloilleen. 

    Nyt ehkä ymmärrätte paremmin sen, että miksi koenkaan niin suurta vetovoimaa erilaisia yksisarvislakkoja kohtaan. Monesti ne on lakkoina hyvin kauniita tai suloisia, ja niiden nimeen piilotettu söpöily mahdollistaa pikkutyttömäisen fiilistelyn ilman, että kukaan aavistaa mitään. Salaisuuteni on turvassa.
    Tästä pääsemmekin kynsilakkaan, joka näkyy kuvissa. NCLA:n Unicorn City tarjoaa meille lapsenmielisille lakkaajille herkkuhetken salaperäisen nimensä voimin, mutta itse lakka on vielä aikuiseen makuun sopiva. Kauniisti violetista tummansinisen kautta turkoosiin shiftaava duochrome-lakka kuuluu merkin uuteen Do You Believe In Magic? -sarjaan johon julkaistiin kaksi tummanpuhuvaa duochromea muutama viikko sitten. 
    Tässä yksilössä viehättää erityisesti runsas shimmerisyys, joka ei ole duochromeille kovin tyypillistä. Kynsillä lakkaa on kolme kerrosta, peittävyys tässä on hieman kehnompi kuin muissa NCLA:lta testaamissani lakoissa. Kerrokset onneksi kuivuvat nopeasti. Unicorn City jää aavistuksen mattaiseksi kuivuttuaan, kuvissa näkyy kiiltoa antamassa merkin oma Gelous? -päällyslakka.

    Hivenen hämäävästi nimetty Treatments -sarjan Gelous? -päällyslakka on geelilakkamainen päällyslakka tavalliselle kynsilakalle. Ei vaadi UV-valoa kuivuakseen. Tämän luvataan tarjoavan huikeaa kiiltoa ja pidentävän lakkojen kestoa.
    Olen testaillut päällyslakkaa nyt useissa lakkauksissa ja tehnyt siitä muutamia huomioita. Ensinnäkin koostumus on miellyttävä: tuote on melko ohutta mutta ei kuitenkaan karkaa kynsinauhoille. Tällä voi onnistua levittämään koristelut sille päälle sattuessaan, mutta sanoisin että varovasti levitettynä erityistä vaaraa ei ole. Päällyslakan kuivumisessa menee tovi, ja iskuja kestäväksi kuivuttuaan (n. 10 minuuttia) se jää pinnaltaan vielä kevyesti tahmaisen tuntuiseksi. Älä anna sen kuitenkaan hämätä, tässä kohtaa lakka kestää jo pientä elämistäkin. Kunnolla kuivuttuaan päällyslakka jää pinnaltaan erittäin kiiltäväksi ja lasimaisen sileäksi. 
    Mihinkään kestotestiin en ole ryhtynyt, sillä menetän aina hermot niiden aikana. En vain jaksa olla samoilla lakkauksilla yli kolmea päivää. Sen kolme päivää tämä kuitenkin piti lakkaukset moitteettomina, kiiltokin säilyi ennallaan mistä ihan yllätyin! 

    NCLA on Los Angelesissa suureen suosioon noussut lakkamerkki, joka valmistaa 7-free kynsilakkoja, geelilakkoja sekä hoitotuotteita (ja kokokynnen tarroja, mutta niitä ei ainakaan vielä saa ostettua Suomesta). Tuotteet ovat myös 100% vegaaneja eikä niitä ole testattu eläinkokeilla. Suomessa NCLA:ta jälleenmyy CesarsShop. Hintaa näillä on enemmän kuin ihan tavallisilla markettilakoilla (esimerkiksi kynsilakat maksavat normaalisti 19,90€/13,5ml) mutta aikamoisesta luksuksestahan tässä onkin kyse!
    Pst. NCLA:n kynsilakat ja geelilakat ovat nyt 20% alessa. Kynsilakoille jää alennuksen jälkeen hintaa vain 15,90€! Tarjous on voimassa 21.1. saakka.
    Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! ♥

    *** NCLA:n tuotteet saatu CesarsShopilta, en hyödy linkkien klikkauksista