F.U.N Lacquer julkaisi uuden vuoden kunniaksi kuuden lakan kokoelman joita pääsinkin swatchailemaan vähän etukäteen CesarsShopilla. Kaikki olivat mielestäni nättejä, mutta vain yksi oli upea ja siitä sainkin sitten melkoisen päähänpinttymän. Niin siinä sitten kävi, että istuin kokoelman julkistamishetkellä tiukasti koneen ääressä että varmasti saisin klikkailtua Unicorn Islandin omaan ostoskoriin.
Lakan kävin hakemassa liikkeestä tämän viikon tiistaina, ja siitä asti olenkin malttamattomana odottanut että pääsen kirjoittamaan teille tästä. Kuvia otin taas melkein miljoonan, kun tätä oli vaan niin jännää kuvata! Voitte kuitenkin huokaista helpotuksesta, tässä postauksessa ei ole murto-osaakaan siitä kuvaläjästä. Piti jättää jotain vanhuuden päivillekin ihailtavaksi.
Unicorn Island on jellypohjainen violetti lakka joka on pakattu täyteen sateenkaaren väreissä kimaltelevilla hologlittereillä. Sävy on mielenkiintoinen sinänsä, sillä en osaa päättää onko se enemmän lämmin vai viileä. Ehkä enemmän lämmin, mutta hologlitterit hämäävät ja saavat sen näyttämään hyvinkin viileältä violetilta.
Peittävyydeltään tämä ei ole parhaasta päästä – minun kynsilläni on kynnestä riippuen 3-4 ohutta kerrosta. Halusin saada kunnolla peittävän lopputuloksen, ja siksi kerrostinkin tätä paljon mutta jos pieni kärkien läpikuultavuus ei häiritse voi jo kahdella kerroksella pärjätä. Itse kuitenkin ihastuin lopputulokseen näin, sillä kimallustakin on enemmän kun kerroksia on monta!
Ja otsikon luitte muuten ihan oikein! Tällaista nimeä kantava lakka suorastaan vaati saada seurakseen ihka oikean yksisarvisen, ja koska olen halunnut kokeilla My Little Pony:en maalaamista, koin tämän mitä otollisimmaksi hetkeksi. Valintani osui Rarityyn, joka nyt vain sattuu sopimaan väritykseltään täydellisesti tämän lakan kaveriksi.
Sitten pieni purkautuminen…. Phuuuuh ja argh! Valkoinen akryylimaali on aina ollut minulle sellainen murheenkryyni, ja monet kynnet on menneet pilalle siksi, että päällyslakan lisäämisen jälkeen valkoinen maali muuttuu hivenen läpikuultavaksi ja muuttaa sävyään pohjalakan sävyn mukaan. Tällä kertaa kerrostin valkoista maalia noin kolmen kerroksen verran välttyäkseni tältä ongelmalta mutta jotain silti tapahtui. Ylläolevan kuvan tajusin onneksi ottaa ennen päällyslakan lisäämistä, nyt ainakin näette ponin sellaisena kuin millaiseksi sen maalasin. Alla taas surullinen lopputulos päällyslakan jälkeen…
Tällä kertaa käytin RaPaintin valkoista maalia*, mutta sama ongelma on ollut jokaikisessä kokeilemassani valkoisessa maalissa. Ja jännää on, että se ei tapahdu ihan joka kerralla, vaan aina silloin tällöin. Nyt pitää alkaa tekemään tikulle kokeiluja eri päällyslakkojen kanssa, tällä kertaa käytin siis Seche Viteä mutta en tiedä, voisiko sillä olla tekemistä ongelman kanssa? Kertokaapa muuten, oletteko te törmänneet tällaisiin reaktioihin?
Joka tapauksessa poni oli aikas söpö ensimmäiseksi kokeiluksi, eikä pieni violetti sävy häirinnyt arkielämässä. Pitää kokeilla toistekin tällaista MLP-maalausta!
Mielipiteitä lakasta tai ponista? ♥
*** RaPaintin valkoinen akryylimaali saatu