Eilen taiteilin sitten talven ensimmäiset lumihiutaleet kynsilleni, nyt, kun ulkonakin vihdoin on valkoista. Valmistuttuaan kynnet olivat älyttömän suloiset, mutta joku käytetyistä lakoista ilmeisesti aiheutti ongelmia (epäilen Technicin Jasminea, sillä sen …
Maalasinpa kerran…
Eilen illalla oli sitten pakottava tarve päästä testailemaan uusia siveltimiä. Koska mielessä oli vähintään tuhat erilaista ideaa jotka halusin toteuttaa, oli pakko kaivaa taas tipit esille, sillä kymmenen erilaisiksi maalailtua …
Kultainen skitlette
Nyt kun on lyhyet kynnet, piti taas päästä leimaamaan. Pitkien akryylien kanssa siitä ei ainakaan meinannut tulla mitään, mutta eipä se näille nysillekään helppoa ollut. Turhauttavaa puuhaa kerta kaikkiaan, taidankin …
Yksinkertaisesti kaunista
Harjoittelin tässä lähipäivinä ruusujen maalailua, ja onnistuin jopa maalailemaan melko lailla ruusuja muistuttavia kukkasia, joihin olin jopa tyytyväinen. Ajattelin sitten pari päivää sitten toteuttaa samoja omille kynsilleni, mutta toisinpa kävi… …
Lumpeenkukkia
Iltaa ihanaiset! Tänään puuhailin taas akryylimaalien parissa, sillä tuli kamala inspiraatio päästä väkertelemään jotain pikkutarkkaa. Kauhean päätä huimaavia kynsiä en kuitenkaan saanut aikaiseksi, mutta aika tyytyväinen lopputulokseen olen silti! Kynsien …
Purple Addict!
Eilen illalla päätin sitten heti testailla pitsiä omille kynsille, ikävä kyllä valitsin vain lakat, joita on tähän aikaan vuodesta mahdotonta kuvata! Ehkä ideasta kuitenkin saa kiinni 🙂 Ensin lakkasin siis …
