Eilen olimme lapsenvahteina miehen kahdeksan vuotiaalle pikkusiskolle, kun heidän äitinsä oli Virossa käymässä. Vuorokausi vierähti mukavissa merkeissä, mutta aluksi harmitti, kun kynsitarvikkeita ei sattunut mukaan. Onneksi sillä tulevalla anopillakin on …
Evil Cat Monster
Viime yönä näin omituista unta. Se ei ollut varsinaisesti pelottava, sillä olin tuttujen ihmisten parissa viettämässä aivan tavallista, mukavaa päivää, mutta siihen liittyi monsterikissa. Tämä kissa, joka luulen sen olleen, …
Sininen on taivas
Pahoittelut asetonin valkoisista kynsinauhoista, kuva otettu juuri putsailujen jälkeen. Krhm. Tänään juhlitaan Suomen itsenäisyyttä, ja kuten monet muutkin kynsibloggaajat, väkersin itselleni teemaan sopivat kynnet. Koska sinisiä lakkoja ei kokoelmastani montaa …
Sateenkaarihaaste
Tämän viikon facebookin lakkaushaasteryhmän aiheena oli sateenkaarikynnet. Aluksi ajattelin lähestyä aihetta kynsilakkojen värimaailman suunnalta, mutta epäonnistuttuani surkeasti pastellisävyisessä liukuvärjäyksessä eilen, päätin siirtää sateenkaaren strasseihin. Näihin kynsiin lakkasin siis pohjalle kolme …
Violetti kimallepommi
Täytyypä tunnustaa, että kyllästyin jo kahdessa viikossa omiin luonnonkynsiini. Vaikka niin kovasti ajattelin kasvattelevani niitä vähintään vuoden loppuun saakka, niin näinpä vain pääsi käymään, että viime yönä rakensin pienet akryylijatkeet …
Sirkuskynnet
Eilen illalla halusin lakata jollain tavalla erilaiset kynnet, kuin mitä olen tähän asti lakkaillut. Inspiraatio vain puuttui, ja kaikki ideat. Siinä hetken itsekseni pähkäiltyäni seikkailin tieni Facebookin Lakkaushaaste -ryhmään, ja …
