Tänä vuonna voidaan piirtää rasti seinään, olen nimittäin pitkästä aikaa saanut tehtyä ihan kunnolliset joulukynnet pyhiksi. Yleensä käy niin, että lakkaan kynnet useaan kertaan jouluisesti ennen varsinaista juhla-aikaa, mutta lopulta …

Tänä vuonna voidaan piirtää rasti seinään, olen nimittäin pitkästä aikaa saanut tehtyä ihan kunnolliset joulukynnet pyhiksi. Yleensä käy niin, että lakkaan kynnet useaan kertaan jouluisesti ennen varsinaista juhla-aikaa, mutta lopulta …
On päiviä, jolloin puhkun innosta ja testailen päätä pahkaa uusia tekniikoita samalla, kun pää pursuaa toinen toistaan suureellisempia suunnitelmia. Ja sitten on päiviä, jolloin ei joko ole paljoa aikaa tai …
Niin kuin osa varmaan muistaakin, esittelin teille keväällä ennen blogitaukoani paljon erilaisia swatcheja maahantuojalta testiin saamistani Fabyn lakoista. Osa lakoista jäi kuitenkin swatchaamatta ennen taukoa, ja olen niitä nyt lähipäivinä …
Ai että, ystävänpäivä lähestyy! Ensi sunnuntaina täällä Suomessakin juhlitaan tuota vaaleanpunaista juhlapäivää, jolloin olisi tarkoitus olla ystävä kaikille ja muistaa ystäviänsä. Itsehän pidän ystävänpäivää enemmän rakastavaisten juhlapyhänä, ja kaikki ystävänpäivän …
Huomenta ja hyvää Lucian päivää sekä kolmatta adventtisunnuntaita kaikille! Nyt ollaankin jo hurjan lähellä joulua, sillä tässä on enää yksi viikonloppu välissä ennen kyseistä juhlaa. Olettekos te jo innoissanne? Minä …
Sain tässä hetki sitten uusia vinyylejä Mi Nailsilta testattavaksi, ja vähän aikaa sitten toteutinkin mukana tulleilla quatrefoil-vinyyleillä tämän lakkauksen. Kuoressa oli kuitenkin vaikka millaisia vinyylejä jäljellä, ja hinkusin päästä testaamaan …