Follow:
Browsing Tag:

estenomi

    Valmistuin estenomiksi – mitä jäi käteen?

    estenomi valmistuminen

    Kuten tiedätte, aloitin opiskelemaan estenomiksi Laurea-ammattikorkeakoulussa syyskuussa 2017. Valmistumisilmoituksen pääsin jättämään reilu viikko sitten ja tänään sain postissa tutkintotodistukseni! Kolmen ja puolen vuoden mittaiseen matkaan mahtui paljon asiaa, ja olen hurjan iloinen siitä, että päätin hypätä näille raiteille.

    Mutta mitä tutkinto oikeasti antoi minulle? Mitkä olivat niitä tärkeimpiä asioita, jotka jäivät valmistuttuani käpälään?

    Lue myös: Haluatko estenomiksi? Kokemukseni monimuoto-opiskelusta

    estenomi valmistuminen

    1. Kosmetiikan raaka-ainetuntemus

    Se, mitä lähdin Laureasta hakemaan, oli syvempi tietämys kosmetiikan raaka-aineista ja kosmetiikkatuotteen toiminnasta. Halusin pystyä katsomaan kosmetiikkatuotteen ainesosaluetteloa, ja kertoa, mistä se tarkalleen koostuu, mitä aineet oikeasti tekevät iholla ja ovatko ne “hyviksiä” vai “pahiksia”.

    Koulutuksen pääpaino olikin vahvasti kosmetiikan kemiassa ja raaka-aineissa. Opiskelu aloitettiin kemian perusteista, johon kosmetiikan ainesosien toiminta pohjautuu. Tutustuimme ihon ja hiuksen rakenteeseen ja kävimme läpi kosmetiikan ainesosien funktioita. Opiskelimme sitä, miten aineen kemiallinen rakenne vaikuttaa sen ominaisuuksiin, kuten liukoisuuteen ja molekyylikokoon, sekä sitä, mitä merkitystä näillä asioilla on kosmetiikassa. Syvennyimme myös kosmetiikan formulointiin, ja valmistimme itse kosmetiikkatuotteita Laurean laboratoriossa.

    En edelleenkään voi katsoa mitä tahansa ainesosaluetteloa ja kertoa, miten jokainen ainesosa toimii ja mistä se on tarkalleen johdettu – tämä on ollut suurin harhaluuloni koulutuksen alkuvaiheilla. Tunnistan suuren osan yleisesti käytetyistä ainesosista ja niiden funktion nimen perusteella, mutta laajemmat tiedot joudun usein tarkistamaan etenkin harvinaisemmista raaka-aineista. Vajavaisuuteni lienee kuitenkin täysin sallittua, kun huomioidaan, että EU:n komission CosIng -hakemistossa on noin 30 000 kosmetiikan ainesosaa (näistä reilut 1600 on kiellettyjä EU:ssa).

    2. Muu kauneudenhoitoalan asiantuntemus

    Kosmetiikan raaka-aineiden lisäksi opin tuntemaan kosmetiikka-alan tärkeimmät lait ja asetukset, hahmottamaan eri yritysmuotojen erot sekä hallitsemaan esimerkiksi WooCommerce-verkkokaupan käytön.

    Opintoihini kuului myös markkinointiviestinnän perusteet, joita opin soveltamaan kosmetiikka-alan erityispiirteisiin. Suuntautumisopinnoissa syvennyin lisäksi digimarkkinointiin. Tiedän eron esimerkiksi inbound- ja outbound-markkinoinnin välillä, osaan tehdä markkinatutkimuksia ja laatia yritysprofiilin mukaisen markkinointisuunnitelman sekä seurata sen tavoitteita. Olen myös syventänyt kuvankäsittelytaitojani ja viestintätaitojani eri kursseilla siten, että pystyn luomaan houkuttelevan mainoksen alusta lähtien digikanaviin. Vahvistin myös some-osaamistani tekemällä opinnäytetyöni Instagramin käytöstä kosmetiikka-alan toimijan markkinoinnissa.

    3. Hyvät työllistymismahdollisuudet

    Varsinaisen teoriatiedon ja uuden osaamisen lisäksi yksi tärkeimmistä asioista, joita estenomin koulutuksen aikana kerrytin, oli vahva verkosto. Uusia kontakteja löytyi niin koulusta, kuin työharjoittelupaikoistakin. Ammatillinen verkosto on erilaisilla asiantuntija-aloilla äärimmäisen tärkeä, etenkin työllistymisen kannalta. Nykyisen verkostoni ansiosta uskon vahvasti, että työttömyyden sattuessa minulla olisi hyvät lähtökohdat erilaisten piilotyöppaikojen löytämiseen.

    Tällä hetkellä sitä vaaraa ei onneksi ole, sillä hyvän verkoston lisäksi käteeni jäi työpaikka kauneusalan yrityksestä kotini lähistöltä. Työllistyin siis jo marraskuussa viimeisimpään harjoittelupaikkaani, eli Colosén kosmetiikkaa maahantuovaan Careliánaan!

    Lue myös: Sukellus kosmetiikan maahantuonnin maailmaan – estenomiopintojen 2. työharjoittelu

    4. Ammatillinen itsevarmuus

    Kuten tästäkin postauksesta varmasti voi huomata, olen ylpeä osaamisestani. Tiedän, että minulla on vielä runsaasti opittavaa ja haluan kehittää taitojani monessa asiassa. Ymmärrän kuitenkin myös, että taitoni ovat jo nyt moninaiset, eikä minun tarvitse häpeillä sitä, jos en jotain asiaa osaakaan. Ammatilliseen itsevarmuuteen liittyy myös käsitys siitä, että kattavan pohjatiedon ja kehittyneiden tiedonhakutaitojen avulla uusiin aiheisiin syventyminen on helppoa ja mielekästä.

    Tutkinto antoi minulle siis paitsi hyvät pohjatiedot, myös uudenlaista itsevarmuutta ja halua oppia lisää. Vaikka en voi väittää itseäni huippuasiantuntijaksi heti valmistuessani, uskon, että minulla on kattavaa osaamista, jonka avulla voin sukeltaa työelämään ja jatkaa kehittymistä!

    valmistujaislahja Iphone 11

    Siinä olivat mielestäni ne kaikkein tärkeimmät asiat, jotka tutkinnon avulla saavutin. Toki pakettiin mahtui paljon muutakin, kuten mielenkiintoisia opintomatkoja ja projekteja. Nyt olo on hieman haikea – ikävöin meidän luentoja, luokkalaisia ja ylipäänsä opiskelijuutta. Valmistujaisjuhliakaan en päätynyt pitämään koronatilanteen vuoksi. Tällä kertaa en niitä kyllä kaivannutkaan – läheisten onnitteluviestit ja tutkintotodistus olivat enemmän, kuin tarpeeksi. Juhlitaan sitten, kun se on taas turvallista!

    Päädyin palkitsemaan itseni vuosien työstä puhelimen päivityksellä. Ostin iPhone 11 -puhelimen, jonka valitsin lähinnä sen loistavan etukameran vuoksi. Tällä pääsee sitten kuvailemaan vähän runsaammin stooreja ja muuta kivaa Instagramin puolelle!

    Mitä teille kuuluu? ♥

    Sukellus kosmetiikan maahantuonnin maailmaan – estenomiopintojen 2. työharjoittelu

    Reilu vuosi sitten kirjoitin blogissa estenomiopintoihini liittyvästä ensimmäisestä työharjoittelusta. Tuolloin mainitsin ohimennen, että hakiessani opiskelemaan estenomiksi, en milloinkaan piirtänyt mieleni perukoille kuvia urasta kosmetiikan maahantuonnissa. Kuluneen vuoden aikana olen pysähtynyt muutaman kerran miettimään syitä tuon ajatuksen taustalla, sillä valtaosa valmistuneista kollegoistani työskentelee juuri maahantuonnin kentällä. Jossain vaiheessa heräsin ajatukseen, että käsitykseni maahantuontiyrityksistä on oikeastaan kovin rajallinen. Kuvitellessani maahantuontia, en osannut hahmottaa tehtäviä, joita yrityksen päivittäiseen toimintaan kuuluu.

    Tähän herättyäni aloin suunnittelemaan, että etsisin seuraavan työharjoittelupaikkani jostakin mielenkiintoisesta kosmetiikan maahantuontiyrityksestä. Näin näkisin alaa laajemmin, ja saisin monipuolista työkokemusta CV:täni lujittamaan. Ja ehkä oppisin samalla ymmärtämään, miksi maahantuontiyritykset vetävät estenomeja niin kovasti puoleensa.

    Työharjoittelu kosmetiikan maahantuonti Careliána Oy:ssa

    Viime kesänä kompastuin Afrikan tähteen, kun löysin kutkuttavan kiinnostavan, sveitsiläistä Colosé -sarjaa maahantuovan Careliána Oy:n. Kyseessä on pieni ja lämminhenkinen perheyritys, joka yllättäen sijaitsee Imatralla – eli kohtuullisten kilometrien päässä kotioveltani. Soitin innosta puhkuen yritykseen, ja sovimme työhaastattelun parin päivän päähän. Onnekseni haastattelu sujui hyvin, ja sain harjoittelupaikan syksylle!

    Työharjoitteluni alkoi 2.9. ja päättyi viime viikon tiistaina. Kymmenen viikon aikana pääsin tutustumaan kosmetiikan maahantuontiin ja hyödyntämään opintojeni tarjoamaa osaamista käytännössä. Seuraavissa kappaleissa kerron hieman työtehtävistäni, jotka varmasti kiinnostavat ainakin kaikkia teitä, jotka olette harkinneet estenomiksi opiskelemista. Kosmetiikan maahantuonnin arjesta ei nimittäin löydy tavattomasti juttuja Googlen syövereistä.

    Työtehtäväni jakaantuivat karkeasti kolmeen osaan:

    • Maahantuonnin perustehtävät
    • Markkinointi ja muu viestintä
    • Yllättävät tehtävät: myynti, meikkaus, joulupaketit

    Maahantuonnin perustehtävät

    Careliána Oy maahantuo Colosé -brändin kosmetiikkaa sekä omaa KotiSalonki -meikkisarjaansa. Näitä tuotteita myydään paitsi suoramyyntiin yritysasiakkaille, myös suoraan kuluttaja-asiakkaille verkkokaupan välityksellä. Luonnollisesti päivittäisiin perustehtäviin kuuluu siis tilausten vastaanotto, pakkaaminen ja lähettäminen.

    Nämä työt on meillä jaettu melko tasaisesti kaikkien kesken, jolloin jokaiselle jää hyvin aikaa myös omien työtehtävien hoitamiseen. Varastoltamme löytyy yli 200 erilaista tuotetta, eikä tilausten pakkaaminen sujunut aluksi kovin ketterästi. Kun tuotteiden paikat oppi paremmin, alkoi homma kuitenkin luistamaan. Ja vaikka pakkailu ei ehkä kuulosta kaikkein jännittävimmältä työtehtävältä, on pakko myöntää, että se tuo hyvin mieluisaa vaihtelua istumatyöhön. Välillä on kiva jaloitella ja fiilistellä musiikin tahdissa lähteviä paketteja valmistellen!

    Kerran kuukaudessa meille toimitettiin myös tilauksia Sveitsin tehtaalta, jolloin tuotteiden hyllyttämiseen ja tilausten pakkaamiseen kului reippaammin aikaa. Varastolla tehtiin myös inventaarioita, minkä lisäksi esimerkiksi laskutus ja asiakaspalvelu ovat kiinteä osa maahantuonnin päivittäistä toimintaa.

    Markkinointi ja muu viestintä

    Päävastuualueekseni rajautui jo ensi metreillä erilaiset viestintään ja markkinointiin liittyvät tehtävät. Koulutukseni ja sisällöntuotannon kokemukseni antoivat hyvän osaamispohjan näiden tehtävien onnistuneeseen suorittamiseen. Pääsin hyödyntämään laajasti myös raaka-aineosaamistani tuottaessani sisältöä valikoimamme tuotteista.

    Harjoittelun aikana laadin yritykselle muun muassa digitaalisen markkinoinnin suunnitelman, vastasin Colosé Maahantuonnin sosiaalisen median kanavien ja yritysblogin päivittämisestä, laadin tiedotteita asiakkaillemme ja päivitin verkkokauppamme tietosivujen sisältöjä. Jaoin myös osaamistani hakukoneoptimoinnista ja tehostin verkkosivujemme Google-liikenteen seurantaa.

    Koska työmatkani oli suhteellisen pitkä, ja valtaosa tuotoksistani syntyi tietokoneella, pidin harjoittelun aikana myös runsaasti etäpäiviä. Onneksi työ ei kuitenkaan ollut kokonaan kotona tehtävää, vaan toimistolla pidettiin paljon yhteisiä palavereja ja suunniteltiin tulevaa toimintaa. Näin viikoissa oli mukavasti vaihtelua ja pääsin myös viettämään aikaa ihanan tiimimme kanssa!

    Yllättävät työtehtävät: myyntiä, meikkausta ja joulupaketteja

    Viikkoihin sisältyi myös yllättäviä käänteitä. Yhtenä aamuna olin Helsingissä muotinäytöksen kulisseissa, jossa Colosé meikkasi näytöksen malleja. Toisena iltapäivänä taas esittelin tuotteitamme KotiSalongissa, ja osan päivistä käytin meikaten ja Insta-kuvia napsien. Päädyinpä myös studiovaloihin kuvattavan paikalle, kun tuotimme erään sisäisen myyntikoulutuksen marraskuun alussa.

    Yllättäviin käänteisiin kuului myös jouluinen projekti, jonka laitoimme tuotantoon pian harjoitteluni alkamisen jälkeen. Pääsin nimittäin suunnittelemaan ja toteuttamaan Colosén ensimmäistä kosmetiikkajoulukalenteria! Päädyimme pakkaamaan kalenterin käsin, joten työtunteja kului myös pienten joulupakettien parissa puuhasteluun. Joulukalentereita taitaa muuten olla vielä jokunen jäljellä, jos mielenkiintosi heräsi, lue täältä lisää.

    Miltä työskentely maahantuonnissa tuntui?

    Ensimmäisen viikon jälkeen tiesin, että olin mahdottoman onnekas päästessäni Careliánaan harjoitteluun. Työtehtävät olivat paitsi monipuolisia, ne painottuivat juuri niihin osaamisen alueisiin, joissa olen hyvä. Se välittyi myös ohjaajani selkeänä arvostuksena osaamistani kohtaan – oli hienoa, että pääsin tuomaan yritykseen uusia näkökulmia ja saamaan kiitosta tekemästäni työstä. Toki pääsin oppimaan runsaasti uuttakin, mikä lisäsi työharjoittelun mielenkiintoa ennestään.

    Työn vaihtelevuus, kiinnostavat projektit ja uskomattoman lämmin työilmapiiri saivat harjoittelun tuntumaan enemmänkin harrastukselta. En kertaakaan herännyt työaamuna ja ajatellut, että voisinpa jäädä kotiin. Pikemminkin päin vastoin, sillä päivät saattoivat välillä venähtää, kun en vaan millään malttanut jättää töitä kesken.

    Työpaikka siis kolahti ja kovaa, ja ilokseni tunne oli molemminpuoleinen. Kiitoksen lisäksi sain allekirjoitettavakseni työsopimuksen, ja aloitin viime keskiviikkona työt Careliánassa markkinointiassistenttina. Työllistyin siis juuri oman alani tehtäviin, mitä ihanimmassa työpaikassa lähes mitättömän matkan päässä kotoani – ja vieläpä ennen, kuin ehdin edes valmistua. Vitsit mikä fiilis!

     

    Käykää muuten kurkkaamassa meidän verkkokauppaa täällä ja kertokaa, jos haluatte kuulla sarjasta lisää – vastailen mielelläni kysymyksiin ja esittelen lempparituotteitani teille ♥

    Elämäni ensimmäiset

    Keväällä maailmaa järkyttänyt koronapandemia on vaikuttanut vahvasti myös meidän suomalaisten arkeen. Ainakin oma arkeni muuttui rajusti: samalla kun ammattikorkeakoulun lähiopetus loppui, minimoin kaikki muutkin ihmiskontaktit ensimmäisen aallon aikana. Olisi helppoa olettaa, että blogin kirjoittaminen pysyisi hyvänä harrastuksena silloin, kun on pakko kätkeytyä neljän seinän sisälle. Vaan toisin kävi.

    Viimeisten kuukausien aikana olen meikannut hyvin satunnaisesti, ja ainoat ostamani kosmetiikat olen napannut Prisman hyllyltä. Uusia meikkejä en ole kotiin kantanut, sillä tällä ehostustahdilla omat varastoni tulevat riittämään ainakin vuoteen 2230. Muiltakin osilta elämäni muuttui sanalla sanoen tylsäksi, ja vaikka bloggaamista on ollut ikävä, kirjoitusaiheet ovat käyneet vähiin.

    Törmäsin viime viikolla Facebookin Naistenhuoneella aloitukseen, jossa kysyttiin, mitä asioita olet tänä vuonna vetänyt yli bucket listiltäsi. Keskustelua selatessani pysähdyin ajattelemaan, että millaisia uusia kokemuksia omaan vuoteeni on kuulunut. Keksin yllättävän monta! Koska monien muidenkin elämä on tänä vuonna kokenut mullistuksen, halusin tuoda aiheen myös blogiin. On huojentavaa huomata, ettei elämä olekaan niin tylsää ja merkityksetöntä, vaan viikkojen väliin mahtuu aina erilaisia, uusia kokemuksia.

    1. Ajoin vesijetillä

    Kaikesta ikävästä huolimatta pääsin muutaman kerran viettämään aikaa ystävieni kanssa. Teimme myös mahtavan reissun mieheni kanssa yhteisen ystävämme kesämökille, missä pääsin ajelemaan vesijetillä – ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Siinä kaasutellessani 60km/h meren aaltoja myöten unohdin kaikki viimeisetkin hingut huvipuistoreissusta. Mieletön kokemus, jonka pohjalta suosittelen näiden vesiskootterien vuokrausta kaikille vauhdikkaammasta aktiviteetista pitäville!

    2. Käytin kasvomaskia

    Tämä lienee monille muillekin ihan uusi kokemus tältä vuodelta. Lähihoitajatutkinnostani huolimatta en ole milloinkaan aikaisemmin käyttänyt hengityssuojainta, ja todella toivon, ettei sitä tarvitsisi kauaa harrastaa. Siitä huolimatta maskin käyttö on pieni paha, jos sillä voidaan yhtään pienentää uuden koronaviruksen tartuttavuuslukua.

    3. Silitin vuodevaatteita

    Tämä kertoo ajan hitaasta kulkemisesta ja tylsyydestä, jota välillä koin kotiseinien sisällä. Innostuin siivoamaan liinavaatekaappia, ja silitin kaikki lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat nätteihin pinoihin. Idean sain mieheni äidiltä, jonka pehmeän sileissä lakanoissa on vaivatonta nukahtaa.

    4. Valmistin värikosmetiikkaa

    Elokuussa pääsin onneksi käymään myös koululla, kun keväältä peruttu labrapäivämme vihdoin järjestyi. Yhden kokonaisen työpäivän ajan keskityimme meikkien valmistamiseen, ja nyt minulta löytyykin ihan uniikki huulipuna, luomiväri, highlighter ja huulikiilto.

    5. Kirjoitin lehtijutun freelancerina

    Yksi pitkäaikainen haaveeni kävi toteen, kun pääsin kesällä kirjoittamaan ensimmäistä tilausjuttuani Kauneus & Terveys -lehdelle. Mikä parasta, juttu liittyy vahvasti omaan osaamisalueeseeni – kynsiin! Käykääpä kurkkaamassa lehtihyllyjä, sillä uusimmasta numerosta löytyy kirjoittamani ja kuvaamani kahden aukeaman juttu, joka sisältää kivoja kynsien koristeluohjeita ja vinkkejä.

    6. Ostin kuntosalijäsenyyden

    Kesän kynnyksellä kotona oleskelu alkoi toden teolla tympimään, ja päädyttiin etsimään uutta harrastusta yhdessä avopuolisoni kanssa. Aluksi innostuimme läheisestä ulkokuntosalista, jossa kävimmekin aktiivisesti koko kesän ajan. Pikkuhiljaa salin rajalliset mahdollisuudet muodostuivat edistymisen esteeksi, ja aloimme haaveilla kuntosalijäsenyydestä.

    Koska pahin koronavaihe oli ohitettu, uskaltauduimme kokeilemaan paria eri sisäsalia ja lopulta löysimmekin omiin tarpeisiimme sopivimman liikkumispaikan. Ensimmäisen päivän jännityksestä vapauduttuani tajusin, että löysin liikunnan ilon – mieletön tunne näin 24 elinvuoden jälkeen. Nyt salilla tulee käytyä kolme kertaa viikossa (toki ruuhka-aikoja välttäen), enkä oikeasti malta odottaa salille pääsyä välipäivinä!

    Näiden kuuden uuden kokemuksen lisäksi hyppään heti tänään kohti seuraavaa, sillä aloitan estenomitutkintoni viimeisen työharjoittelun kosmetiikan maahantuontiyrityksessä! Careliána Oy maahantuo laadukasta Colosé -sarjaa, jonka pariin pääsen perehtymään seuraavien viikkojen aikana. Sarja vaikuttaa erittäin vakuuttavalta, ja tulen varmasti kertomaan siitä lisää bloginkin puolella lähiaikoina.

     

    Millaisia uusia kokemuksia teidän vuoteen on mahtunut?