Halloweeniin on enää muutama viikko aikaa, ja tänä vuonna ajattelin aloittaa teema-lakkausten esittelyn jo hyvissä ajoin. Aiheeseen liittyviä kynsiä tulen esittelemään silloin tällöin, aina kiihtyvää vauhtia kohti halloweenin hyytävää loppuhuipennusta. …
Kaappiin kätkeytyneet
Vajaa vuosi sitten sain yllätyspostia Mi Nailsilta, ja kokoelmani kasvoi vihdoin kauan haaveilemallani O.P.I:n What Wizardry is this -tekstuurilakalla. Lakka käväisi kynsilläni tuolloin yhden kerran, jonka jälkeen se on piilotellut …
Kimalluskukkia
Kyllä, arvon lukijat, se olisi lokakuu jo. Ulkona on pimeää, kylmää ja pian lienee jo loskaakin, mutta se ei onneksi tarkoita sitä että kynsien tulisi olla saman teeman mukaisia. Lokakuussa …
On taottava silloin kun rauta on kuumaa
Moni kynsiä enemmän lakkaillut ja samalla vesimarmorointiin tutustunut tietää, ettei tekniikka suju aina ihan luonnostaan. Jokin magia sen yllä velloo varmasti, sillä joinain aikoina ei vesimarmoroinnista tule yhtään mitään, mutta …
Piipahdus mukavuusalueen ulkopuolella
Hyvin pitkään mukavuusalueelleni ovat kuuluneet esimerkiksi kaikki käsinmaalailut, liukuvärit sekä pilkuttelut ja nyt lähiaikoina jopa erilaiset marmoroinnit. Yksi tekniikka tai pikemminkin tyylisuunta sen sijaan ei ole koskaan ollut itselleni helppo, …
Matikkamaa kynsillä
Minusta -välilehden päivittely blogissa on vähän unohtunut (koitan tsempata tämän kanssa nyt!) mutta postauksissa olen kyllä muutamaan otteeseen maininnut uudesta työstäni peruskoulun puolella. Vastavalmistuneena lähihoitajana oli hieman jännittävää hypätä erityiskoulunkäyntiavustajan …
