Tilasin vähän aikaa sitten Luxplussalta lakkoja, ja tilaukseen nappasin erään pidempään himoitsemani tapauksen Essien viime vuoden syyskokoelmasta. Kyse oli siis Frock ’n Rollista, johon ihastuin jo vuosi sitten nähdessäni sen …
Omituisuuksia ulkoavaruudesta
Parisen viikkoa sitten selailin pari vuotta sitten joululahjaksi saamaani Kynnet kuin karkit -kirjaa, ja näin siellä erittäin mielenkiintoisen idean helmenpuolikkaiden käyttöön. Kyseistä ideaa en sitten saanut päästäni pois, joten lakkaus …
Aavikon kuiskaus
Muutama päivä sitten kaivelin koristelokerikkoani koittaen saada jonkinlaista kuningasideaa lakkausta varten. Kynsillä oli valmiina kerros Lumenen persikkaista nudelakkaa nimeltänsä Aamukastetta. Kun sormeni sitten osuivat Mont Marten mustaan akryylimaaliputeliin, alkoi auringonlasku-teemainen …
Ranskis vapaalla kädellä
Oho, se olisi taas sitten sunnuntai! Kylläpä viikot kuluvatkin nopeasti. Huomenna olisi jo maanantai ja arjen paluu, mutta onneksi on vielä muutama tunti aikaa rentoutua ja löhöillä vapaapäivän merkeissä. Tämän …
Asu + kynnet syksyyn!
Niin kuin eilen mainitsin, on tänäisessä postauksessa esillä poikkeuksellisesti kynsien lisäksi myös eräs asu. Kuvat on nappaissut pikaisesti mieheni kun oltiin tekemässä lähtöä, ja iskin vain kameran käteen että räpsäisepäs …
Tähtipölyä
Nyt pääsee viimeinen Fabyn esittelyä odottanut lakka parrasvaloihin. Tämä onkin yksi suosikeistani joita sain maahantuojalta keväällä testiin, enkä jaksa uskoa että venytin tämän testaamista näin pitkälle! Vahva veikkaus olisi, että …
