Huomenta ihanat! Tänään minulla on esiteltävänä teille oikea rakkauslakka, nimittäin Girly Bitsin Must. Resist.* Nimestä saa jo viitettä lakan kauneudesta, vaikka eihän tätä nyt tosissaan osaa vastustaa! Lakan sain testattavaksi …
Kynnet kuin korut & asiaa tulevasta miitistä
Sanotaan, että kynsien koristeleminen on yksi taiteen laji. Ja sitähän se onkin. Tyypiltään kynsitaidetta on hyvin monenlaista. Löytyy iloisen räiskyvää, synkeää, romanttista, minimalistista ja tarkkuutta vaativaa. Sitten on myös humoristista, …
Lumoavaa sinistä
//Ihan ensimmäisenä haluaisin kiittää teitä kaikkia jotka kommentoitte edelliseen postaukseeni! Olen saanut todella paljon oikein mielenkiintoisia kysymyksiä, enkä oikein malta odottaa että pääsen vastauspostauksen kimppuun. Kiitos siis kaikille jotka jaksoitte …
Pelkistettyä pilkuttelua
Edellisessä postauksessa näkyneen Essien Lots of Luxin tilailin itselleni joululahjaksi saamillani lakkarahoilla, ja aika paljon kaikkea muutakin kivaa tuli niillä rahoilla tilailtua. Muun muassa tein Kosmetik4lessille mukavan tilauksen vanhojen sävyjen …
Essie: Lots of Lux
Tänään esittelyyn pääsee hetki sitten kotiuttamani kaunotar, joka todella ansaitsee oman postauksensa. Kyseessä on Essien vuoden 2013 Encrusted Treasures -kokoelman sininen tekstuurilakka nimeltänsä Lots of Lux. En ollut itse kiinnittänyt tähän …
Uivat sammakot
Eilisissä kynsissä vilahti hieman vesimarmorointia pitkästä aikaa, ja niitä toteuttaessani minuun purikin melkoinen marmorointikärpänen. Seuraavat kynnet oli suorastaan pakko vesimarmoroida, mikään muu koristelu ei olisi tullut kysymykseenkään. Lakkakaapista valikoitui ensimmäisenä …