Follow:
Browsing Tag:

sininen

    Synkkä ja syksyinen yö

    Pitkästä aikaa tartuin siveltimeen ja päätin toteuttaa maisemakynnet akryylimaaleilla! Näitä on ihanaa väkertää, vaikka tällä kertaa kynsien lyhyys hieman pääsikin rajoittamaan luovuutta.
    Ulkoilmat ovat viilenneet hurjaa vauhtia, pimenemisestä puhumattakaan. Illat ovatkin siis jo koleita ja synkkiä, ja siitä inspiroituneena valitsinkin siluetin taustasävyksi sinisen. Toteutin liukuvärin alhaalta ylös katsottuna seuraavilla lakoilla: Essence – Lady Mermaid, F.U.N Lacquer – Blue Christmas*, O.P.I – Give Me Space. Homma hoitui sutjakkaasti kostutetulla meikkisienellä.
    Maiseman maalaamiseen valitsin Mont Martén akryylimaalit, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden pidempään maalaushetkeen hitaahkon kuivumisensa puolesta – tämä säästää siveltimiä, kun maali ei ehdi kesken kaiken jämähtämään niihin kiinni. Aluksi maalasin maaviivan, sitten nurmen ja seuraavaksi puut. Siinä kohtaa olin jo aika tyytyväinen lopputulokseen, vaikka tiesin, että jotain se vielä kaipaisi. Jostain ihmeen syystä sain idean maalata keskisormiin sudet, ja arvatkaapa vaan kuinka metsään menin! Jo ensimmäiselle otukselle tuli niin pitkä kuono, että oli pakko piilottaa jäljet jättimäisellä talolla. Ehkä ensi kerralla jätän sille elukalle enemmän tilaa, niin saattaa onnistuakin vähän paremmin.

     

    Kun vihdoin olin jotenkuten tyytyväinen maalauksiini, tasoitin kynsien pinnan Seche Vitellä. Sen aikaansaama kiilto kuitenkin piilotti kuviot alleen aika kokonaisvaltaisesti, joten pakkohan ne oli matata! Mattalakkana käytin Glisten & Glow:n Matte Top Coatia*.

     

    Kylläpä olikin ihanaa uppoutua taas maalailemaan hetkeksi, pitänee palata näihin puuhiin mahdollisimman pian. Lopputulos ei nyt ihan mitään Narmain tasoa taas ollut, mutta mitenkäs sitä oppisi jos ei harjoittelemalla?
     
    *** Tähdellä merkityt tuotteet saatu

    Sievää sinistä

    Vaikka syystuulet jo puhaltavatkin, sormeni haparoivat jatkuvasti kohti kesäisiä lakkasävyjä. Tällä kertaa kompromissi syntyi sinivalkoisista kynsistä tummanpuhuvilla koristeluilla. Nämä koukeroiset koristelut ovat hyvin vahvasti omaa tyyliäni, eikä olekaan kyse ihan yhdestä tai kahdesta samantyyppisestä lakkauksesta joita tästä blogista löytyy. Toivottavasti ette ihan vielä kyllästy, sillä ainakin oma sydämeni sykkii edelleen kiivaasti tällaisille maalauksille.
    Kynnet aloitin lakkaamalla pohjat valkoisiksi, siihen käytin Wild & Mildin Alaskaa*, joka kuivuu mattapintaiseksi. Valitsin sen, sillä aluksi ajattelin maalata koko kynsien mitalta maisemaa, ja akryylimaalit tarttuvat paremmin mattaiselle pohjalle. Maisema-idean hylättyäni päädyin lisäämään kynsille väriä leimasinmarmoroinnilla, johon käytin seuraavia lakkoja: Wild & Mild – Alaska*, Essence – Lady mermaid, Faby – Don’t Disturb My Puppy*, Kiko – 340.  Marmoroinnin päälle sudin vielä kimallusta vähän sinne sun tänne Essencen sinisävyisestä Glorious Aquarius -glittertopperista ja Wild & Mildin hopeisesta Prom Queeenista*. Lakkauksen pinnan tasoitin Avonin Gel Shine* -päällyslakalla.
     
    Lakkojen kuivuttua hioin kynsien pintaa kevyesti bufferilla, ja kun pinta oli jälleen mattainen siirryin maalaamaan mustia kuvioita. Tähän käytin Mont Martén mustaa akryylimaalia, erikokoisia dotting tooleja ja Fantasy Nailsin Super Detail 3/0 -sivellintä. Viimeiseksi lisäsin muutaman Minuripsmedin lasistrassin ja kuorrutin kynnet Avonin Gel Shine* -päällyslakalla. Kyseisen putelin löysin vastikää jemmoistani kun Essien Gel Setter pääsi loppumaan. Tämä Avonin versio yllätti kyllä nopealla kuivumisellaan ja ihanalla kiillollaan! Sen kanssa lakkaukset ovat pysyneet myös verrattoman hyvinä useiden päivien ajan. Ajattelin kokeilla tätä vielä leimausten päälle, ja jos se ei niitäkään levitä niin taidan tilata tätä lisää varastoon.

     

    Seuraavaksi ajattelin kyllä sutia kynsille jo jotain oikeasti syksyisempää, tällä hetkellä vain tuntuu olevan ideat vähissä. Tai oikeastaan päinvastoin, ideoita kyllä löytyy mutta en osaa päättää, että mitä kokeilisin seuraavaksi. Pitäisi varmaan ottaa joku haaste tänne blogin puolelle pyörimään, niiden avulla saa aina kivaa nostetta lakkauspuuhiin. Jos tulee heti mieleen joku kiva haaste, niin heittäkääpä ehdotuksia kommentteihin!
    Mikä on sinun lempityylisi koristella kynnet? ♥
     
    *** Tähdellä merkityt tuotteet saatu

    Ihanat yksityiskohdat

    Jatketaan vielä maanantaina aloitettua värikästä teemaa, tänään kynsillä nähdään säihkyvää sähkönsinistä. Sinisen kaverina on tällä kertaa perinteistä pantterikuviota, jota ainakin minun kynsilläni nähdään suhteellisen usein.
    Oma viha-rakkaussuhteeni pantterikuvioon yltää pitkälle menneisyyteen, ja on vaiheita jolloin en siedä sitä ollenkaan esimerkiksi pukeutumisessa. Joskus, oikein leikkisällä tuulella ollessani saatan kiskaista jonkun eläinprinttiä sisältävän vaatteen ylleni mutta etenkin nykyisin sitä tapahtuu harvoin. Pukeutumisessa eläinkuosia voi harvemmin sanoa klassiseksi tai tyylikkään naiselliseksi, mutta sitäkin paremmin se puree pienissä yksityiskohdissa. Käsilaukun koristekaistale, kaulahuivi tai kellon rannehihna. Tai kynnet, niissä se mielestäni toimii.
    Parasta pantterikuviossa on sen toteuttamisen helppous: kynsille sen saa luotua aikalailla kuka vain eikä välineitäkään tarvita montaa. Kehtaisin väittää, että jokaisen kodista löytyy jonkinlaiset tarvikkeet tätä kuviota varten. Mikäli aihe kiinnostaa, olen kirjoittanut siitä tarkemmin tässä postauksessa tutoriaalin kera.
    Tämänkertaisia kynsiä varten korkkasin lähes ikuisuuden testaamattomana odotelleen Essencen Electriiiiiic! -lakan jota sudin etusormille ja peukaloille kolme kerrosta. Myös keskisormista lakkasin puolet sillä, toisille puolikkaille taas lakkasin kaksi kerrosta Sally Hansenin Birthday Suitia*. Kyseinen nudelakka päätyi myös nimettömiin, kun taas pikkurillit peitin kahdella kerroksella Golden Rosen Holiday -sarjan tekstuurilakkaa, numeroa 61. Pantterikuvion toteutin Sinful Colorsin ruskealla Nirvanalla* ja Essencen mustalla Black is Backilla. Päällyslakkana Essien Gel Setter*, sillä kiinnitin myös keskisormen lasistrassit.

    Nämä kynnet ihastuttivat kovasti kirkkaudellaan ja keräsivätpä ne parit kehutkin. Vaikka kokonaisuus on melko yksinkertainen, olivat nämä mielestäni silti yhdet mieluisimmista lakkauksistani pitkään aikaan!
    Mitäs tykkäätte näistä kynsistä? ♥

    *** Tähdellä merkityt tuotteet saatu.