Follow:
Browsing Tag:

sininen

    Pitkästä aikaa

    Sopiiko, että aloittelen kevyesti? Pienillä askelilla. Yhdet yksinkertaiset kynnet, yhdessä yksinkertaisessa kuvassa. 
    Kolmeen viikkoon en ollut koristellut kynsiäni, kun toissailtana vihdoin oli aikaa. Ideoitakin oli jonkin verran, mutta ei mitään mullistavaa. Päädyin tekemään lakkauksen, joka on lievästi sanottuna kummallinen, eikä se siitä kauniimmaksi muutu kuvissakaan. Kuvissa, jotka eivät ottaneet onnistuakseen ja jotka napsin vähän turhan hämärässä, jotta ihoni näyttäisi varmasti oikein kauniin harmaalta. Kyllä, itsekritiikkiä riittää, mutta tästä se taas lähtee, enköhän minä parin kompastumisen jälkeen tarraa taas jutun juonesta kiinni. 
    Kynsien pohjalla siis Essencen I ♥ My Blue Jeans, joka pääsi nyt vasta ensimmäistä kertaa kynsilleni. Sitä riitti kaksi kerrosta, yksikin olisi saattanut peittää mutta tein ohuita kerroksia nopeamman kuivumisen vuoksi. Pilkut tein Oriflamen White Tip* -lakalla, ja näiden päälle läiskäisin pinkkejä ja keltaisia täpliä suoraan seuraavien lakkojen omilla siveltimillä: Flormar – Bright Yellow, China Glaze – Heat Index (kirkas, vaalea pinkki), O.P.I – Pen & Pink* (tummempi pinkki).
    Lakkauksen viimeistelin tuttuun tapaan Seche Vitellä, ja päivän näitä jaksoikin katsella. Toisenkin päivän katselin, koska aikaa ei vaan ollut lakkojen vaihtamiseen, mutta yllättäen nämä kyllä keräsivät muutamat live-kehut tuona aikana. Ihan kiva, siitä sai heti potkua seuraavan lakkauksen suunnitteluun!

    Mielipiteitä näistä kummajaisista?

    *** Tähdellä merkityt lakat saatu

    Kuninkaallista

    Huomenta ihanat! Tänään minulla on esiteltävänä teille oikea rakkauslakka, nimittäin Girly Bitsin Must. Resist.* Nimestä saa jo viitettä lakan kauneudesta, vaikka eihän tätä nyt tosissaan osaa vastustaa! Lakan sain testattavaksi Mi Nailsilta, ja olinkin tästä erityisen innoissani, sillä niinkuin jotkut teistä varmasti muistavat, olen aivan lääpälläni erilaisiin flakie-lakkoihin.
    Must.Resist. on siis kirkaspohjainen topperi, jossa uiskentelee reippaasti lumoavan sinisiä flakie-hippuja. Yllä näkyvässä kuvassa lakkaa on yksi reilu kerros Essencen tummansinisen mattalakan, I ♥ my blue jeansin päällä. Lakka oli oikein helppo levittää ja flakiet asettuivat kynnelle miellyttävän tasaisesti. Halusin flakieiden kimmellyksen nousevan oikein kunnolla esiin, joten lisäsin päälle vielä kerroksen Seche Vite -pikakuivattajaa kiillon maksimoimiseksi. Itsessäänhän Must. Resist. kuivuu hieman epätasaiseksi pinnaltaan niin kuin monet muutkin flakie-lakat, ja sen kanssa tosiaan suosittelisin käytettävän päällyslakkaa. 
    Koristeluksi halusin jotain helppoa, mutta näyttävää. Päädyin sitten hetken miettimisen jälkeen leimailemaan, ja löysinkin täydellisen kiemurakuvion ÜberChicin 6-setin* laatalta numero kaksi. Kuvion leimasin kaikille kynsille pinkillä löllöstamperilla, ja leimoissa käytin Konadin valkoista leimauslakkaa. Leimoista ei tullut aivan täydellisiä, mutta ottaen huomioon että näiden tekemiseen meni suunnilleen 20 minuuttia ja kaikki sain ensimmäisellä leimauskerralla oikein, olin erittäin tyytyväinen! Lakkauksen viimeistelin vielä muutamilla lasistrasseilla ja kerroksella Seche Viteä. 
    Must. Resist. näytti erityisen upealta tällaisten valkoisten leimojen alla, ja kynsistä tulikin yllättävän juhlavat ja jollain tavalla kuninkaallisen näköiset. Siniset kynnet miellyttävät silmääni herkästi, enkä voinut olla pitämättä tästäkään kokonaisuudesta. Toki leimoista tuli hieman reikäisiä mutta muuten olin kyllä oikein tyytyväinen.

    Mitäs pidätte kynsistä? Entä kuinka moni muu on lääpällään flakie-lakkoihin? ♥

    *** Tähdellä merkityt tuotteet saatu testattavaksi Mi Nailsilta, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään

    Kynnet kuin korut & asiaa tulevasta miitistä

    Sanotaan, että kynsien koristeleminen on yksi taiteen laji. Ja sitähän se onkin. Tyypiltään kynsitaidetta on hyvin monenlaista. Löytyy iloisen räiskyvää, synkeää, romanttista, minimalistista ja tarkkuutta vaativaa. Sitten on myös humoristista, koskettavan kaunista, klassisen tyylikästä ja ihan överiksi vedettyä. Osa lakkauksista, rakennekynsistä ja muilla tavoin koristelluista kynsistä joita näemme on huolella suunniteltuja. Eri sävyjä on saatettu vertailla keskenään useaan kertaan, tekniikoita testattu tikuille ja parhaimmillaan kokonaisuus on piirretty etukäteen paperille tai tietokoneelle ennen kynsille siirtämistä.

    Minun blogissani harvemmin nähdään tällaisia. Suurin osa lakkauksista syntyy inspiraatiosta, jonka muotoa en osaa kuvailla ennen kuin näen valmiin lopputuloksen kynsillä. Monesti istahdan kynsipöydän ääreen vailla minkään sortin ideaa, ja nappailen vain lakkapulloja kaapista ilman pidempää pohtimista. Koristelut syntyvät yleensä vasta pohjalakkojen valinnan jälkeen kun koitan jopa hieman epätoivoisesti miettiä että mikä tähän soppaan voisi sopia. Joskus kyllä saan ihan yllättäen idean kivoista koristeluista, joita varten sitten mietin sopivat lakat valmiiksi. Tällöinkään suunnitelma ei koskaan ole mitenkään huolella viimeistelty, vaan kynsien ulkonäkö muotoutuu lakkausprosessin mukana.

    Tällä kertaa olin saanut ennen kynsien tekoa tasan tarkkaan kaksi ajatusta. “Jotain tummaa” ja “jotain kimaltavaa” kutkutteli pääkopassani, ja näihin löytyikin sopivat lakat tuttuun tapaan kaapista kahmaisemalla ne pari, jotka ensimmäisenä tuntuivat sopivan teemaan. Tässä vaiheessa pöydällä nököttivät siis Essien sininen tekstuuri Lots of Lux ja O.P.I:n musta satiinilakka 4 in the Morning. Aloitettuani lakkaamisen tajusin, että jotain oleellista puuttui, ja käsi käväisi noutamassa lakkakaapista vielä Lumenen hopeisen tekstuurin joka kantaa nimeä Hopeahiekkaa. Se päätyi nimettömiin maksimoimaan kokonaisuuden säihkehdintää.

    Ensimmäisenä koristelin peukalon hopeisilla kiemuran muotoon asetelluilla pilkuilla, tähän käytin O.P.I:n lakkaa DS Radiance. Peukalon viimeistelin vielä mattalakalla, ja siirryin muiden kynsien kimppuun. Vastaavia koukeroita syntyi myös etusormiin, keskisormiin ja pikkurilleihin ja niihin käytin Golden Rosen mustaa Holiday -sarjan tekstuuria, numeroa 60 sekä jo nimettömiin päätynyttä Lumenen Hopeahiekkaa. Seuraavaksi tein nimettömiin pilkut Essien Lots of Luxilla, jotka myöhemmin täydensin vielä kirkkailla lasistrasseilla. Peukalokaan ei näyttänyt ihan siltä miltä piti, joten lisäilin sinne vielä pilkkuja Essien Lots of Luxilla jonka jälkeen onneksi tajusin lopettaa. Kynnet olivat juuri mitä halusin, eli tummat ja kimaltavat, vaikken tällaista lopputulosta olisi osannut alunperin ajatellakaan. On se vain mukavaa, kun pääsee purkamaan luovuuttaan ihan ilman rajoja, vaikka kyse olisikin sitten “vain” kynsistä!

    Lopuksi minulla olisi ihan asiaakin liittyen jo otsikossa mainitsemaani tulevaan miittiin. Olemme siis suunnitelleet Facebookissa Uudenmaan kynsiharrastajien ryhmäläisten kanssa kynsimiittiä Helsinkiin. Miitti tullaan pitämään 16.4. Pitkät Kynnet -blogin Vivekan luona ja ilmoittautuminen on juuri nyt auki. Paikkoja ei ole paljoa, joten kannattaa pitää kiirettä! Miittiin ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat kynsiharrastajat joilla on jokin sosiaalisen median kanava käytössä kynsikuvien julkaisua varten. Tämä voi olla esimerkiksi blogi, Instagram- tai Periscope-tili, eikä seuraajien määrällä ole merkitystä, kunhan se on suhteellisen aktiivisessa käytössä ja sisältää pääasiassa kynsiä. Miitin herkku- ja ruokapuoli järjestetään nyyttärimeiningillä, ja miitin jälkeen jaetaan goodie bagit kaikille osallistujille. Tästä pääset ilmoittautumaan!

    Kuinka huolellisesti te yleensä suunnittelette lakkauksenne?