Follow:
Browsing Tag:

CeraVe

    Roskiin meni! || Kesä-elokuu

    *Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä, saadut tuotteet merkitty (s)

    Kun viimeksi istuin näppäimistön ääreen kirjoittamaan loppuneista kosmetiikkatuotteista, elettiin kesäkuun puoliväliä. Se postaus vaati vaivaa, kun mieleni samosi metsiä ja polttavan kuumia hiekkarantoja. Siitä hetkestä keräsin tyhjiä purkkeja työpöytäni nurkkakoriin, joka ehti pursuta yli äyräistään jo heinäkuussa. Niistä oli tarkoitus postata heti, kun blogitauko tulee päätökseensä. Tänään on se päivä.

    Ihoni oikutteli kovasti alkukesällä, ja kokeilin monia tuotteita sen rauhoittamiseksi. Lopulta annoin vähän periksi, ja tipuin yllättävän pelkistettyyn ihonhoitorutiiniin. Seerumit, naamiot ja muut tehohoitotuotteet unohtuivat kaappiin. Ainoa, mistä pidin kiinni oli puhdistus, kasvovesi ja aurinkovoide (jota ei muuten loppuneista löydy, näitä oli meinaan kierrossa kolmea erilaista). Muita ihonhoitotuotteita käytin silloin kun jaksoin – jos siis satuin muistamaan.

    Vartalonhoitoni oli sitäkin kurjemmalla tolalla: muistin kuoria ja rasvata kropan lähinnä silloin, kun oli aika näyttää säärikarvoille epilaattoria. Älkää siis ihmetelkö purkkien pientä (22) määrää – tässä on ihan oikeasti koko kesän anti.

    pure=beauty birch sap mist

    Kasvojen ihonhoito:

    1. Skin&Co Roma Truffle Therapy Face Commage: Mekaaninen mikrokuorintavoide, jonka kuorivana ainesosana toimi aprikoosinsiemenjauhe. Koostumukseltaan kermaisen voiteen joukossa oli runsaasti hienoja, kuorivia rakeita. Pienikin määrä riitti pitkälle ja iho jäi kuorinnan jälkeen miellyttävän pehmeäksi. Tähän oli helppo tarttua suihkun yhteydessä, kun mitään vaikutusaikoja ei täytynyt noudattaa. Plussaa ylellisestä tuoksusta, pientä miinusta kuorintarakeista jotka meinasivat tarttua hiusrajaan. 4/5

    2. Pure=Beauty Birch Sap Mist*: Luonnonkosmetiikan suihkutettava kasvovesi, joka valloitti lyhyellä inci-listallaan. Koivunmahlaa, glyseriiniä, pakuriuutetta, hyaluronihappoa ja yhtä säilöntäainetta sisältävä suihke on kerännyt runsaasti kehuja kauneusvaikuttajien keskuudessa. Itse pidin kasvoveden metsäisestä, raikkaasta tuoksusta ja kauniista pakkauksesta. Melko hienojakoinen suihke vastasi omaa vaatimustasoani myös kosteustehossa, mutta mitenkään mullistavalta sen käyttö ei tuntunut. Sanoisin, että tämä kuuluu kosteuttavien kasvovesien paremmistoon, mutta en ehkä tituleeraisi sitä parhaaksi. Mielipiteitä on toki monia, mutta esimerkiksi välissä käyttämäni Emma S:n Soothing Facial Mist tuntui selkeästi kosteuttavammalta kuin tämä. 4,5/5

    3. Colosé Plant Stem Cell 24H Repair Cream*: Kevytkoostumuksinen aamu- ja iltakäyttöön sopiva kasvovoide joka syväkosteuttaa, uudistaa, rauhoittaa ja pehmentää ihoa. Colosén voiteet ovat jääneet vakikäyttöön omassa kaapissani, sillä ne auttavat pitämään ihoani tasapainossa. Tähänkin palasin taas kesän puolivälin paikkeilla, kun kasvojen tilanne taittui katastrofaaliseksi. Vaikka mikään kesän kokeilussa olleista tuotteista ei täysin pelastanut tilannetta, tämä selvästi rauhoitti pahinta näppylävaihetta. Plussaa miellyttävästä, kevyestä kukkaistuoksusta ja riittoisasta koostumuksesta. 5/5

    4. Colosé Waterproof Eye Makeup Remover Pads*: Öljypohjaiset silmämeikinpoistolaput, joilla sai pyyhkäistyä jopa sen vedenkestävän Sky High:n helposti ilman taisteluita! Tässäkin on ihanan ylellinen tuoksu ja kuivaa ihoa hellivä, hoitava koostumus. 5/5

    5. CeraVe SA Smoothing Cleanser*: Ihoa kevyesti kuoriva, silottava puhdistusgeeli josta kerroin tarkemmin tässä postauksessa. Geeli jättää kasvot miellyttävän pehmeiksi eikä kiristele tai kuivata ihoa. Se tasapainottaa rasvoittuvan ihon toimintaa ja ehkäisee mustapäiden syntyä. Riittoisa pullo kesti jälleen nelisen kuukautta ahkerassa käytössä! 5/5

    Eucerin Hyaluron-filler mask

    Kasvonaamiot:

    1. Eucerin Hyaluron-Filler (s): Vaikka ihonhoitoni oli retuperällä, käytin pari kangasnaamiota tässä kesän loppupuolella. Tämä Eucerinin hydrogeelinaamio oli pienoinen pettymys, enkä kokenut sen kosteuttavan ihoani juuri kasvoveden kerrostamista enempää. Toisaalta tämä tuntuu tutulta kangasnaamioiden kanssa: kun on siirtynyt tehokkaasti kosteuttaviin kasvovesiin, ei kangasnaamiot anna enää samanlaista wow-efektiä kuin aikaisemmin. Muuten naamio oli kyllä kivan istuva ja ainakin pysyi iholla yllättävän hyvin! 3/5

    2. Mizon Joyful Time Essence Mask: Tämä Mizonin kangasnaamio tuntui siinä mielessä vähän kosteuttavammalta, että sen vaikutuksen ainakin huomasi, kun heitin naamion savinaamion jälkeen kasvoille. Iho näytti sileämmältä ja tuntui pinnasta pehmeän kosteutetulta. Seerumi myös imeytyi hyvin, vaikkakin jätti ihon hieman tahmeaksi. Plussaa hyvästä istuvuudesta. 3,5/5

    3. Garnier After Sun Tissue Mask: Tämä auringonoton jälkeen käytettävä, elvyttävä naamio tuntui myös varsin keskivertoiselta. Se kyllä kosteutti ihoa, mutta hoitoneste jäi pyörimään kasvoille vaikutusajan jälkeen. Pidin kuitenkin reilun kokoisesta kankaasta, joka peitti jopa nenänpään huolella! Tuoksu tässä oli vähän epämiellyttävän kliininen. 2,5/5

    TBS Inkivääri shampoo

    Hiukset:

    1. Sim Sensitive System4 Climbazole Shampoo*: Muun muassa salisyylihappoa sisältävä, hiuspohjan rasvoittumista tasapainottava ja hilseilyä ehkäisevä shampoo. Tämä oli rasvoittuvan ja hilseilyyn taipuvaisen päänahkani pelastus alkuvuodesta, enkä uskaltanut edes kokeilla muita shampoita pitkään aikaan tämän käyttöönoton jälkeen. Tämä piti hiuspohjani hyvässä kunnossa ja ehkäisi epämiellyttävää kutinaa ja nopeaa rasvoittumista. Toisaalta tässä on aika voimakkaat puhdistavat aineet jotka lisäsivät hiusten takkuuntumisongelmia. Puolensa ja puolensa siis. 4/5

    2. Radico Organic Henna Powder: Intensiivisen lopputuloksen antava, äärimmäisen hienojakoinen hennajauhe joka levittyy helposti ja tarttuu lyhyelläkin vaikutusajalla. Tätä en vaihtaisi! 5/5

    3. The Body Shop Ginger Shampoo*: Tämäkin shampoo tuntui jättävän hiuksiin miellyttävän puhtaan tunnun ja ehkäisevän hilseilyä ja kutinaa. Pidempi testaus kertoisi, riittääkö tämä ylläpitämään hiuspohjani hyvinvointia ja tasapainottamaan rasvoittumista. Erityisesti pidin kuitenkin siitä, ettei tuote vetänyt tukkaa täysin takkuun. Ja tuoksuhan tässä oli mitä ihanin! Pitää ostaa isompi pullo kokeiluun. ?/5

    4. Aveda Cherry Almond Softening Conditioner (s): Hiuksia silottava ja pehmentävä hoitoaine joka kulki mukana reissukassissani. Ei mikään varsinainen ihmeidentekijä, mutta riittävän tehokas omalle, karheahkolle hiuslaadulleni. Tuoksusta erottui vahvasti manteli ja häivähdys kirsikkaa – riittävän kevyt, eikä yhtään esanssinen. Tykkäsin! 3,5/5

    Urtekram Hand Cream Wild Lemongrass

    Kädet & kynnet:

    1 Lemon Juice & Glycerine Tehokosteuttava käsivoide: Ihana, sitruunainen kosteuspommi kuivien käsien kiireiseen arkeen! Imeytyy yllättävän nopeasti, kosteuttaa ja pehmentää tehokkaasti sekä tuoksuu erittäin raikkaalta sitrukselta. Tälle iso peukku! 5/5

    2 The Body Shop Almond Nail & Cuticle Manicure Oil*: Tämä TBS:n manikyyrikynä on vanha tuttu vuosien takaa, ja blogissakin se esiintyi viimeksi maaliskuun suosikeissa. Tehokkaasti kynsiä ja kynsinauhoja hoitava, mantelinen öljy on pakattu näppärään sivellinpäiseen kynään jonka avulla ihoa voi helliä myös päätetyötä tehdessä. Tämä on ihana ja kivan kohtuuhintainen. 5/5

    3 Urtekram Hand Cream Wild Lemongrass*: Muun muassa runsaasti sheavoita, aloe veraa, manteliöljyä ja hyaluronihappoa sisältävä intensiivisesti hoitava ja kosteuttava käsivoide. Tämä oli aika tuhtia tavaraa ja sopi mainiosti yökäyttöön. Paksu voide sulaa iholle öljyiseksi ja pehmentää ihoa tehokkaasti unen aikana. Plussaa myös raikkaasta sitruunaruohon tuoksusta. Kaiken kaikkiaan älyttömän hyvä käsivoide pikkurahalla! 5/5 

    The Body Shop Pink Grapefruit Gel-Lotion:

    Vartalo:

    1. Dove Reviving Body Wash: Tämä oli vähän hutiostos, kun nappasin marketista kiireessä jonkun suihkusaippuan. Tarkemmin tutkimatta ajattelin, ettei tämä ainakaan kuivattaisi ihoa mutta toisin kävi. Tämä aiheutti etenkin loppua kohti ihon kutinaa, ja pullonpohjat käytinkin käsien pesuun. Tuoksu oli aika voimakkaan Dovemainen ja jäi iholle leijumaan. 0,5/5

    2. The Body Shop Pink Grapefruit Gel-Lotion: Ehkä vähiten mieluisin TBS:n tuote, mitä olen hetkeen testannut. Yleensä pidän tämän verigreippi-sarjan tuoksusta, mutta tässä se tuntui vähän tunkkaiselta. Voide imeytyi hujauksessa, mutta sen kosteutustehot saivat aikaan pettymyksen. Voide ei ole kummoinen ainakaan kuivemmalla iholla, lähinnä sellainen ihon kuntoa ylläpitävä tuote kesäkäyttöön. 2/5

    3. Herbina Fresh Cotton Antiperspirant x 2: Vakkaridödöäkin loppui kaksin kappalein kesän aikana. Nämä Herbinan antiperspirantit pitävät kainaloni kuivina tarvittaessa parikin päivää ja jättävät iholle pehmeän puhtaan tuoksun. Riittoisa, ihoystävällinen koostumus. Pientä miinusta haaleista jäljistä joita saattaa jättää tummiin tekstiileihin, mikäli tuote ei ole kuivunut ennen pukeutumista. 4,5/5

    4. The Body Shop Mango Bath Bomb: Mehukkaan mangontuoksuinen kylpypommi, josta sai parit pehmentävät jalkakylvyt aikaiseksi. Näiden kanssa kyllä aina harmittaa, ettei omassa kodissa ole kylpyammetta! Toisaalta silloin valitsisin varmaan jonkun kylpypommin, joka myös hoitaisi ihoa. Tässähän on lähinnä poreilun aiheuttavia aineita, tuoksuja ja värejä. 2,5/5

    Maybelline Lash Sensational Sky High Mascara Waterproof

    Meikit:

    1 Maybelline Lash Sensational Sky High Mascara Waterproof* (s): Vaikka kesän meikkaamiset jäivät lähes olemattomiksi, siistin silloin tällöin ilmettäni sipauksella maskaraa ja peitevoidetta. Ne olivatkin ainoat meikkituotteet, jotka myös loppuivat kesällä. Luotin kesän ajan tässäkin postauksessa hehkuttamaani Sky High:n vedenkestävään versioon, joka ei pettänyt pahemmillakaan helteillä. Tällä saa todella näyttävät ripset nopeasti – ja se myös pitää taivutukset! Pientä miinusta hankalasta poistosta. 4,5/5

    2 IsaDora Cover-Up Long-Wear Cushion Concealer*: Miellyttävän ohutkoostumuksinen, hyvin paikallaan pysyvä peitevoide. Tämä ei uppoa juonteisiin silmänalusillakaan ja peittää näppärästi jopa sitkeät näppylät. Miinusta on pakko antaa epähygienisestä, tyynypäisestä applikaattorista*. Miksei tällaisia tuotteita voida pakata tuubiin? Peiteaine kestää kuitenkin yllättävän pitkään ja sitä käytetään usein silmien ympärillä. 4/5

    Oliko mukana teille tuttuja tuotteita?

    Roskiin meni! || Helmikuu

    *Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä, saadut tuotteet merkitty (s)

    Hei ihanaa, tänään on maaliskuun ensimmäinen päivä! Voidaan siis vihdoin alkaa puhua keväästä, kaivaa esiin aurinkolasit ja uppoutua ihastelemaan uusia kevätkokoelmia. Lunta tulee varmasti riittämään vielä vähäksi aikaa, mutta valon määrä ainakin lisääntyy ja askeleet kepenee aavistuksen verran.

    Tänään on vuorossa helmikuun loppuneiden kosmetiikkatuotteiden arvostelut. Tällä kertaa tyhjiä purkkeja kertyi yhteensä 10, ja arvioin jokaisen tuttuun tapaan sanallisesti sekä numerolla 1-5.

    Cerave SA Smoothing Cleanser, Colose kasvien kantasolut

    Kasvojen ihonhoito:

    1. CeraVe SA Smoothing Cleanser: Ihoa silottava ja kuoriva puhdistusgeeli jonka arvioin kattavammin tässä postauksessa. Pullo oli hurjan riittoisa, sillä käytin tätä päivittäin lähes kolmen kuukauden ajan. Geeli jätti kasvot miellyttävän pehmoisiksi ilman nitisevän kiristävää tunnetta, ja sen käyttö tuntui tasapainottavan ihoni rasvoittumista. Nyt pari viikkoa putsarin loppumisen jälkeen ikävä on kova, kun kasvoille alkaa taas puskea mustapäitä kiihtyvällä tahdilla. Tämän saatavuus on valitettavasti kehno, ja tuote on jatkuvasti loppu joka paikasta. Toivottavasti tilanne tasoittuu pian. 5/5

    2. *Colosé Plant Stem Cell Renewal SerumEmulsiomainen, kasvien kantasoluihin pohjautuva ihoa uudistava seerumi. Tämä toimii ennaltaehkäisevänä anti-age tuotteena, joka kiihdyttää ihon uusiutumista. Seerumi tuntui antavan iholle hyvää kosteusbuustia ja pidin sen lempeästä tuoksusta. Plussaa riittoisasta 50ml koosta ja kätevästä pumppupullosta! 5/5

    3. *Colosé Plant Stem Cell 24H Repair CreamKevytkoostumuksinen kosteusvoide, joka sarjan seerumin tavoin targetoi ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisevästi. Välttelen paksuja ja tahmaisia voiteita, minkä vuoksi ihastuin erityisesti tähän kevyeen ja nopeasti imeytyvään koostumukseen. Voide tuntui sitovan kosteutta pitkäkestoisesti ja riitti hyvin päivävoiteeksi kovillakin pakkasilla. Öisin käytin tämän kanssa välillä kasvoöljyä, joka lukitsi voiteen iholle ja tehosti sen kosteutta sitovaa vaikutusta. Näin iho tuntui aamuisin erityisen hoidetulta ja pehmoiselta. Ainoa, mistä en oikein välitä, oli voiteen pakkausmuoto. Olen enemmän tuubien ja pumppupullojen ystävä, sillä ne nopeuttavat aamurutiineja. 4,5/5

    4. de CURE N° GLOW AHA + BHA Cleanser (s): Vastaava salisyylihappoa ja AHA-happoja sisältävä puhdistusgeeli kuin ensimmäisenä arvioitu CeraVen tuote, mutta tämä oli puhdistustehoiltaan huomattavasti rajumpi. En juuri tykännyt, sillä geeli tuntui kuivattavan ihoa. Saattaisi tosin sopia kesäkäyttöön, sillä geeli kirkasti ihoa selvästi eikä sen kuorivaa vaikutusta voinut olla huomaamatta. 1/5

    Herbina syväpuhdistava shampoo, LV hoitava antipersirantti, The Body Shop Festive Berry kuorinta

    Hiukset & vartalo:

    1. Herbina Syväpuhdistava shampoo: Luottotuote joka tekee mitä lupaa. Pienikin määrä syväpuhdistaa hiukset tehokkaasti. Käytän tätä lähinnä ennen hiusten hennaamista, mutta välillä tulee pestyä tukasta muutenkin muotoilutuotekerrostumia pois. Toimii, ja plussaa edullisesta hinnasta sekä ihanan raikkaasta tuoksusta. 5/5

    2. LV 48H Hoitava Roll-On antiperspirantti: Tuoksuton antiperspirantti, joka pitää kainalot kuivina kohtuuhyvin. Ei ehkä se varmin suoja rankkaan treeniin, mutta peruspäivänä toimii kiitettävästi. Ei sotke vaatteita. 4/5

    3. TBS Festive Berry Body Scrub: Sokeripohjainen, herkullisen karpalontuoksuinen kuorintavoide, joka sisältää runsaasti kosteuttavia aineita ja jättää ihon ihanan pehmoiseksi. Pientä miinusta mukana olevista vadelmansiemenistä, jotka eivät mielestäni paranna kuorintatehoa mutta huuhtoutuvat iholta sokeria huonommin. 4/5

    Skin treats kangasnaamio, Maybeauty Pore Mask

    Kasvonaamiot:

    1. Skin Treats Reindeer Super Softening Sheet Mask: Hauska kangasnaamio poronkuvalla. Jätti ihon pehmoiseksi ja hyvin kosteutetuksi. Kangas oli vähän turhan paksu eikä istunut täydellisesti. Muuten tykkäsin! 4/5

    2. Maybeauty The Incredible Pore Mask (s): Savipohjainen syväpuhdistava kasvonaamio. Yllättävän paksu koostumus, joka hankaloitti tasaista levitystä. Kuivui kasvoille ikävän kiristeleväksi, ja tuntui myös kuivattavan ihoa. Ihohuokosiin tällä ei ollut sen suurempaa vaikutusta kuin muillakaan käyttämilläni savinaamioilla. Iho toki kirkastui, mutta talisäikeet näyttivät lähes samalta kuin ennenkin hoitoa. 1/5

    3. Académie Masque Anti-Age Collagen (s): Erittäin hyvin istuva, miellyttävän ohuesta materiaalista valmistettu kangasnaamio. Tuntui kosteuttavan tehokkaasti ja jätti ihon siliteltävän pehmoiseksi. Tämä on jo valikoimasta poistunut tuote, mitä en ihmettele, sillä 15€ hintaa naamion teho ei mielestäni oikeuttanut. 4/5

    Näkyikö tuttuja purkkeja?

    Miksi innostuin niasiiniamidista + 4 suosikkiani

    *Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä, Jorgobén seerumi saatu

    niasiiniamidi kosmetiikassa

    Niasiiniamidi on varmasti monelle tuttu ihonhoidon aktiiviaine, joka tuntuu olevan erityisesti tämän vuoden trendiaineosa. Niasiiniamidia löytyykin laajasti erilaisista kosmetiikkatuotteista kaikille ihotyypeille. Se on hyvin siedetty ja helposti formuloitava aine, jolla on runsaasti hyödyllisiä ominaisuuksia monista iho-ongelmista kärsiville.

    Itse löysin niasiiniamidin muutama vuosi sitten, mutta innostuin siitä vasta, kun se ratkaisi laajentuneiden ihohuokosten ongelmani. Nykyään käytän niasiiniamidia päivittäin, ja se on yksi niistä aktiiviaineista, joita alitajuisesti etsin incilistasta ostopäätöstä tehdessäni. Tänään kerron teille, miksi tämä B3-vitamiinin muoto kannattaa ottaa osaksi omaakin ihonhoitorutiinia!

    Niasiiniamidi eli B3-vitamiini

    Niasiiniamidi on vesiliukoinen B3-vitamiinin muoto, jolla on ällistyttävä määrä iholle edullisia vaikutuksia. Ainesosa on yksi kosmetiikkamaailman tunnetuimmista ja tutkituimmista aktiiviaineista, jonka tiedetään muun muassa rauhoittavan ihoa ja kohentavan sen ulkonäköä.

    Niasiiniamidin vaikutuksia:
    • Vähentää kosteuden haihtumista iholta
    • Tehostaa kosteuttavien ainesosien toimintaa
    • Supistaa ihohuokosia
    • Hidastaa ihon näkyvää ikääntymistä
    • Rauhoittaa ihoa
    • Tasoittaa ihonsävyä

    Niasiiniamidin on tutkittu vaikuttavan ihon suojakerrokseen, eli rasvamaisista aineista koostuvaan barrieriin ihon uloimmassa kerroksessa. Se tehostaa esimerkiksi ihon keramidien tuotantoa ja vähentää näin kosteuden haihtumista ihon pinnasta. Lisäksi niasiiniamidi tehostaa kosteuttavien ainesosien, kuten hyaluronihapon ja glyserolin toimintaa. Näiden funktioiden ansiosta ainesosa sopii erityisen hyvin kuivan ihon hoitorutiiniin.

    Niasiiniamidista on huomattavaa hyötyä myös rasvoittuvalle, herkälle tai ikääntyvälle iholle. Se on erityisen tunnettu funktiostaan supistaa laajentuneita ihohuokosia ja näin saada iho näyttämään tasaisemmalta. Lisäksi niasiiniamidi rauhoittaa ihoa esimerkiksi tulehdustiloissa ja vaikuttaa myös muun muassa ihon kiihtyneeseen talintuotantoon tasapainottavasti.

    Ikääntyvä iho hyötyy niasiiniamidin ihonsävyä tasoittavasta vaikutuksesta. Se muun muassa ehkäisee iän tuomaa ihon kellastumista ja pigmenttihäiriöitä. Ihon antioksidanttisia ominaisuuksia tehostamalla se myös taistelee ihon näkyvää ikääntymistä vastaan, minkä lisäksi sillä on mahdollisesti jo muodostuneita juonteita tasoittava vaikutus.

    Lisäksi niasiiniamidi voi muun muassa rauhoittaa ihon tulehdustilaa, kuten aknea, ja tehostaa ihon antimikrobisia ominaisuuksia. Sen ihon suojabarrieria tehostavat ominaisuudet saattavat myös edistää rosacea-ihon ulkonäköä ja tasoittaa näkyvästi ihon sävyä ja tekstuuria.

    Niasiiniamidia voidaan käyttää jopa 20% pitoisuuksissa, eikä sen kosmetiikkakäyttöön liity rajoituksia EU:ssa. Korkeat pitoisuudet saattavat kuitenkin olla herkistäviä, ja esimerkiksi tutkimuksissa niasiiniamidia käytetään usein noin 2-5% pitoisuuksissa.

    Lisätietoa ja tutkimuksia niasiiniamidista (englanniksi):

    1. P. J. Matts, J. E. Oblong, D. L. Bissett, 2002, A Review of the Range of Effects of Niacinamide in Human Skin, IFSCC Magazine
    2. Z. D. Draelos, K. Ertel, C. Berge, 2005, Niacinamide-Containing Facial Moisturizer Improves Skin Barrier and Benefits Subjects With Rosacea, Therapeutics for the Clinician
    3. M. S. Mathapathi & others, 2017, Niacinamide leave‐on formulation provides long‐lasting protection against bacteria in vivo, Experimental Dermatology
    4. A. X. Zhen & others, 2019, Niacinamide Protects Skin Cells from Oxidative Stress Induced by Particulate Matter, Biomolecules & Therapeutics Journal
    5. Paula’s Choice, 2021, How Niacinamide Helps Skin
    6. The Derm Review, 2020, Six Reasons You Should Bring Niacinamide into Your Skincare Routine

    Filorga Pore-Express regulating primer Jorgobe niacinamide serum

    Seuraavaksi hypätään tuotepuolelle, ja kerron teille omista niasiiniamidia sisältävistä kosmetiikkasuosikeistani!

    1. Filorga Pore-Express Regulating Primer

    Filorgan Pore-Express -primeri oli ensimmäinen tuote, jonka myötä hurahdin niasiiniamidiin. Reilut pari vuotta sitten havaitsin, että nenänvarteni ja poskipäideni ihohuokoset olivat suurentuneet huomattavasti. Meikki ei asettunut enää kauniisti, vaan korosti ihoni reikäjuustomaista pintaa. Tämä on tietysti vähän suurenneltu kuvaus, mutta yhtäkkinen muutos kasvoilla näytti omissa silmissäni hurjalta!

    Etsin ratkaisua erilaisista ihonhoitotuotteista, kunnes lopulta tilasin Filorgan meikinpohjustajan, jonka luvattiin pienentävän ihohuokosia. Tietysti ajattelin, että ratkaisu olisi vain väliaikainen ja parhaimmillaankin tuote saisi ihoni vain näyttämään sileämmältä meikkivoiteen alla. Kuukausien käyttö kuitenkin tasapainotti ihoni toimintaa, ja supisti huokosiani pysyvästi. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä Pore-Express Primer sisältää 4% niasiiniamidia! Tällä hetkellä en käytä tätä tuotetta päivittäin, sillä en koe sille tarvetta huokosteni vuoksi. Primeri on kuitenkin osa juhlameikkiäni edelleen, sillä se saa meikkivoiteen tarraamaan ihoon ja pidentää sen pysyvyyttä selvästi.

    Hinta ja saatavuus: *Lykolla 42€, *Elevenillä tarjouksessa 32€.

    2. Jorgobé Niacinamide Serum

    Nyt päivittäisessä käytössäni on Jorgobén Niacinamide Serum, joka sisältää 5% niasiiniamidia. Sen lisäksi seerumissa on muun muassa kosteuttavaa hyaluronihappoa ja betaiinia, sekä ihoa rauhoittavaa allantoiinia. Tähän on lisätty myös ihohuokosten supistusta tehostavaa kääpäuutetta, joka auttaa ylläpitämään ihon sileää pintaa. Seerumi on koostumukseltaan paksuhkoa geeliä, joka imeytyy vaivattomasti ja kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti. Tämä on hyvä monitoimituote jonka avulla niasiiniamidi on helppo upottaa kuivan ihon hoitorutiiniin! Oman tuubini sain joulukuun Goodieboxista, mutta tuote on onneksi sen verran edullinen, että ostan mielelläni uuden tämän loppuessa.

    Hinta ja saatavuus: *Kicks 23€.

    Emma S. soothing facial mist Cerave SA Smoothing cleanser

    3. Emma S. Soothing Facial Mist

    Yksi tämän hetken suosikkituotteistani ihonhoidossa on tämä Emma S. -sarjan kasvosuihke. Rauhoittava ja kosteuttava suihke tarjoaa iholle välittömän kosteuskylvyn ja jättää sen kimmoisan pehmeäksi. Suihke sisältää muun muassa ihoa rauhoittavaa aloe veraa ja niasiiniamidia, joka buustaa kasvoveden sisältämän hualuronihapon ja glyseriinin kosteuttavaa vaikutusta. Tässä on myös äärimmäisen hienojakoinen suihke, joka tuntuu hellältä kosteushunnulta kasvoilla. Kookas pullo on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen, ja suihketta raaskii huoletta kerrostaa.

    Hinta ja saatavuus: *Lyko 14,90€.

    4. Cerave SA Smoothing Cleanser

    Viimeisenä mainittakoon vielä tämä CeraVen salisyylihappoa sisältävä putsari, johon on formuloitu myös niasiiniamidia. Tässä tuotteessa niasiiniamidin rooli on pääasiassa ennaltaehkäistä vahvan salisyylihapon aiheuttamaa ärsytystä iholla, ja tehostaa kosteuttavan hyaluronihapon toimintaa. Tämä on hellävarainen geeliputsari, jolla on ilmiömäinen vaikutus ihon pinnan silotuksessa. Se sopii käytettäväksi kasvojen lisäksi koko vartalolla, ja on ollut esimerkiksi itselleni merkittävä apu käsivarsien sarveistappien ehkäisyssä.

    Hinta ja saatavuus: *Lookfantastic 13,95€.

    niasiiniamidi ihonhoidossa

    Käytättekö te niasiiniamidia ihonhoidossa?