Oma suhtautumiseni keltaiseen väriin on aina ollut melko epäileväinen, eikä esimerkiksi vaatekaapistani ole varmaan koskaan löytynyt yksittäistä keltaista vaatetta tai asustetta. Ensimmäisen kerran lämpesin värille pari vuotta sitten kynsillä, ja …

Hoitoloissa toteutettavia geelilakkauksia imitoivat ”gel finish” -kynsilakat ovat vallanneet markkinoita viimeisen parin vuoden ajan. Kelkan kohti kestävämpiä lakkauksia ovat kääntäneet monet suuret ja kansainvälisesti tunnetut brändit kuten O.P.I, essie ja …
Ostin viime syksyn I Love Me -messuilta Sinful Colors x Kylie Jenner Denim & Bling -kokoelman lakkapakkauksen, joita olen sen jälkeen nähnyt myytävän myös muun muassa K-Citymarketeissa. Suurin osa pakkauksen …
Pitkästä aikaa onnistun postaamaan jopa ihan ihmisten aikaan! Tässä ollaan vietetty talvilomaa, ja se oma aktiivinen aikani on painottunut vahvasti iltaan ja alkuyöhön. Te olette ehkä olleetkin jopa tietoisia siitä, …
Kynnet ovat itselleni tärkeä osa koko olemusta. Olivatpa ne sitten pitkät tai lyhyet, omat tai rakenteet, lakatut tai paljaat niin koen, että tärkeintä on pitää ne asultaan siisteinä. Tokikaan en …
Hei kaikille! Ihan ensinnäkin, toivottavasti viikkonne on sujunut hyvin ♥ Halusin tulla jo tiistaina postailemaan teille ystävänpäivän merkeissä, mutta en ollut valmistellut postauksia etukäteen eikä aikaa ollut kunnolla istahtaa koneen …