Iltaa ihanaiset!
Tänään puuhailin taas akryylimaalien parissa, sillä tuli kamala inspiraatio päästä väkertelemään jotain pikkutarkkaa. Kauhean päätä huimaavia kynsiä en kuitenkaan saanut aikaiseksi, mutta aika tyytyväinen lopputulokseen olen silti!
Kynsien pohjaväriksi lakkasin tuota Yes Loven K032 -lakkaa, josta eilen teille höpötinkin. Aivan ihana tumman turkoosin sävyinen creme, peittää pitkät kynnet kahdella helpolla kerroksella, raidoittumatta, kaljuuntumatta tai valumatta kynsinauhoille. Ei haise mitenkään erityiselle, niinkuin olen kuullut että nämä saattavat haista, ja kuivuukin yllättävän nopeasti. Tälle kaavailin jotain yksityiskohtaisempaa kukkamaalailua, mutta kallistuinkin aikalailla yhteen lempparikoristelutyyleistäni, eli jotain epämääräisiä viivoja sinne tänne, paljon pisteitä ja jokin yksityiskohta jonnekin. Tälläkertaa yksityiskohtana toimii peukalon ja nimettömien “kukkaset”, jotka vain sudin sinne mitään miettimättä, mutta jälkikäteen katsottuna voisin vaikka leikkiä että ne ovat lumpeenkukkia. Lumpeenkukkia lammen pinnalla. Kaikki kuviot maalailin Oumaxin akryylimaaleilla.
Näissä kynsissä on jotain kivaa taianomaisuutta, ja ihan vain itseäni toistaakseni viihdyn näissä vallan hyvin! Voisin kuvitella toteuttavani jotain vastaavaa uudestaankin, samantyylisillä väreillä. Koru on muuten Gina Tricotista joskus aikaa sitten ostettu, jos jotakuta jäisi häiritsemään.
Mitäs tykkäätte kynsistä?
~ Nena