Follow:
Yearly Archives

2020

    Goodiebox joulukuu 2020

    *Kaupallinen yhteistyö: Goodiebox 

    Goodiebox joulukuu 2020

    Kerroin teille pari päivää sitten, että olen työstämässä viime vuonna julkaisemaani kauneusboksien koostetta eteenpäin. Juttuun on tulossa tarkempia kuvia erilaisista kauneusbokseista sisältöineen, ja linkit erillisiin boksiesittelyihin. Näitä esittelyjä tullaan siis blogissa näkemään lähiaikoina tavallista runsaammin. Tänään estradille astelee joulukuun Goodiebox!

    Joulukuun Goodieboxit lähtivät toimitukseen 11.12. ja osa tilaajista sai boksinsa jo viime viikolla. Oma boksini saapui tänne Lappeenrantaan vasta eilen. Oli muuten valtava kiusaus kurkata boksin sisältö jo muiden blogeista, ennen, kuin ehdin saamaan omaani. Maltoin kuitenkin mieleni, sillä kauneusboksien tärkein osuus on niiden tuoma jännitys ja elämyksen tunne, kun boksiin pääsee kurkistamaan ♥

    Goodiebox joulukuu 2020

    Goodiebox joulukuu 2020

    Goodiebox on alunperin Tanskasta lähtöisin oleva kauneusboksi, joka on noussut nopeasti suureen suosioon ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä boksilla on yli 150 000 kuukausitilaajaa yhdeksässä eri Euroopan maassa. Suomalaisten koteihin Goodiebox saapui helmikuussa 2020, kun se yhdistyi kotimaisen Bette Boxin kanssa.

    Goodiebox on kerran kuukaudessa toimitettava kauneusboksi, joka sisältää aina 5-7 kauneustuotetta. Sisältö on tietysti saajalleen yllätys, mutta sen luvataan olevan vähintään 75€ arvoinen. Boksi itsessään maksaa 24,95€/kk toimituskuluineen.

    Boksien teemat vaihtuvat kuukausittain. Goodiebox joulukuu kantaa nimeä The ‘Wrap It Up’ Box. Sen tarkoituksena on ilahduttaa koko mieltä ja kehoa joulun alla, ja tuoda hemmottelua kotona vietettävien juhlapäivien keskelle.

    Goodiebox joulukuu 2020

    Joulukuun Goodieboxin sisältö

    Joulukuun Goodiebox on pakattu tukevaan kartonkilaatikkoon, jonka etureuna on koristeltu jouluisella painatuksella. Punamusta laatikko on yhtäaikaa tyylikäs ja ihanan jouluinen. Näppärä, ulosvedettävä muotoilu antaa mahdollisuuksia lipastomaisen pakkauksen jatkokäytölle. Tässähän voisi vaikka säilyttää lahjanauhoja, jotka ainakin omassa kaapissani ovat hieman hujan hajan! Kauneustuotteiden lisäksi boksista löytyy pieni vihkonen, jossa kerrotaan lisätietoja kuukauden teemasta ja tuotteista.

    Seuraavissa osioissa pureudutaan boksin sisältöön ja tutustutaan sieltä löytyneisiin tuotteisiin yksitellen. Postauksen lopusta löytyy yhteenveto, johon olen laskenut boksin kokonaisarvon ja kerron hieman ajatuksiani kokonaisuudesta.

    Jorgobé Niacinamide Serum 50ml

    1. Jorgobé Niacinamide Serum 50ml

    Ensimmäisenä boksista paljastui Jorgobén Niacinamide -seerumi, joka sisältää nimensä mukaisesti runsaasti niasiiniamidia. Kyseinen ainesosa löytyykin incilistalta jo toisena. Niasiiniamidi on yksi ihonhoidon mielenkiintoisimmista aktiiviaineista, joka muun muassa tasoittaa ihoa, sen sävyä ja supistaa ihohuokosia. Tämä reilun kokoinen, mielenkiintoinen seerumi oli hyvä startti boksille ja pääseekin takuulla käyttöön! Ovh: n. 23,90€

    Mélusine Paris Mascara & Conditioner 3 in 1

    2. Mélusine Paris Mascara & Conditioner 3 in 1 10ml

    Seuraavaksi boksista löytyi Mélusine Parisin 3 in 1 maskara. Tuotteen kerrotaan yhdistävän ripsivärin ja hoitoaineen ominaisuudet. Sen luvataan hoitavan ja vahvistavan ripsiä sekä stimuloivan niiden kasvua. Silikoniharjalla varustettu ripsiväri sisältää muun muassa risiiniöljyä, hamppuöljyä ja E-vitamiinia.

    Maskara kuulostaa kiehtovalta, mutta omat ripseni ovat sen verran hankalaa sorttia etten uskalla testata uutta maskaraa “sokkona”. Valtaosa ripsiväreistä joko varisee ripsiltäni tai tekee silmien alle pandajäljet rasvoittuvien luomieni vuoksi. Annan tämän suosiolla eteenpäin, sillä lähes käyttämättömän tuotteen hukkaan meno tuntuu aina ikävältä ympäristöä kohtaan. Ovh: n. 21€

    de_CURE N°GLOW AHA + BHA Glow Cleanser

    3. de_CURE N°GLOW AHA + BHA Glow Cleanser 20ml

    Boksin kolmas tuote oli de_CURE:n vegaaninen ja hajusteeton Glow Cleanser. Glykolihappoa, mantelihappoa ja salisyylihappoa sisältävä puhdistusgeeli kuorii ihoa hellävaraisesti ja kosteuttaa sitä muun muassa hyaluronihapon avulla. Varsin arvokkaasta tuotteesta oli pakattu boksiin 20ml matkakoko. Tämän aineososat ja ominaisuudet kuulostavat juuri sellaisilta, mitä putsarissa arvostan, ja testaan sitä ilomielin. Ovh: n. 11€

    REALHER Definer Brow Pencil

    4. REALHER Definer Brow Pencil 0,07g

    Toiseksi viimeisenä boksista paljastui meikkituote kulmille. REALHER Definer Brow Pencil on kapeakärkinen, ulosrullattava kulmakynä, joka sopii yksittäisten karvojen piirtämiseen. Harmaanruskea, vedenkestävä sävy on melko universaali, ja sen tummuuteen vaikuttaa kynän painaminen levitysvaiheessa. Punaisten hiusten kanssa metsästän aina vähän lämpimämpiä kulmatuotteita, ja tämä on auttamatta liian viileän sävyinen itselleni. Harmi, sillä tuote vaikuttaa muuten todella kiinnostavalta! Ovh: n. 14,20€

    Hairlust Hair Growth & Protection Mask

    5. Hairlust Hair Growth & Protection Mask 50ml

    Boksin viimeinen tuote on Hairlustin Hair Growth & Protection Mask. Luonnonkosmetiikan hiusnaamio sisältää 16.1% luomuviljeltyjä ainesosia, ja sillä on Cosmos Organic -luomusertifikaatti. Naamio sisältää hydrolysoituja kasviproteiineja jotka pääsevät hiuksen rakenteen sisään pienen molekyylikokonsa ansiosta. Niiden kerrotaan korjaavan ja vahvistavan hiuksia ja tukevan niiden normaalia kasvua. Ravitseva, kosteuttava ja korjaava hoito sopii kuivalle ja vaurioituneelle hiukselle.

    Testailen mielelläni lupaavan kuuloisia hiustuotteita, sillä hiusten lyhennystempaukseni on alkanut pikkuhiljaa kaduttamaan, ja yritän paraikaa kasvattaa tukkaa lähemmäs entistä mittaansa. Tämä naamio kuulostaa erittäin hyvältä, ja otan sen kokeiluun saman tien. Ovh: n. 7€

    Kylkiäiset

    Varsinaisten kauneustuotteiden lisäksi Goodiebox sisälsi pari kivaa kylkiäistä. Ensinnäkin mukana oli 2ml näyte Karl Parisin 21 Rue Saint-Guillaume EdP -tuoksusta. Nämä tuoksunäytteet on aina mukavia yllätyksiä, sillä välillä kohdalle osuu joku hämmentävän ihana tuoksu, jota ei muuten olisi välttämättä löytänyt.

    Tuoksunäytteen lisäksi boksiin oli pakattu 10€ lahjakortti Hairlustille, jonka voi käyttää merkin verkkokaupassa vähintään 20€ tilauksissa helmikuun loppuun asti. Tämän pistin talteen siltä varalta, että hiusnaamio vastaa odotuksia!

    joulukuun Goodiebox 2020

    Yhteenveto

    Joulukuun Goodiebox sisälsi kolme täysikokoista tuotetta, kaksi matkakokoa sekä kylkiäisenä tulleen tuoksunäytteen ja lahjakortin Hairlustille. Tuotteiden yhteenlaskettu arvo ilman kylkiäisiä oli noin 77€. Kauneusboksin kuukausihintaan (24,95€) nähden summa on yli kolminkertainen, mutta silti suhteellisen matala, kun boksin luvattu vähimmäisarvo on 75€.

    Kuukauden tuotekattaus oli mielestäni todella onnistunut. Tyylikkääseen laatikkoon oli pakattu viisi tuotetta, jotka vaikuttivat korkealaatuisilta. Goodieboxin sisältö on aiemmissakin bokseissa painottunut selektiivisen ja semiselektiivisen kosmetiikan puolelle, eikä tämäkään kuukausi luonut lovea boksin imagoon. Pidin siitä, että boksiin oli valittu tasapuolisesti hius-, ihonhoito- ja meikkituotteita. Kokonaisarvo oli jakautunut myös melko tasaisesti tuotteiden välille, jolloin pettymys on pienempi, jos jokin tuote ei tunnu mieluisalta. Omaan käyttööni tuotteista jäi kolme (ja kylkiäiset), mutta meikkituotteet annan suosiolla eteenpäin. Epäilen vahvasti, etteivät ne sovi tarpeisiini, enkä viitsi testata niitä suotta.

    Kokonaisuudessaan joulukuun Goodiebox onnistui yllättämään minut iloisesti ja piristämään kiireisen viikon keskellä! Tämä kyseinen, The ‘Wrap It Up’ boksi on saatavilla vielä Goodieboksin verkkokaupasta täältä. Sen myynti jatkuu tammikuun 12. päivään saakka, ja se lähetetään ensimmäisenä boksina kaikille uusille tilaajille. Tällä hetkellä uudet tilaajat saavat lahjaksi myös moshi moshi mind -merkkisen jaderollerin kasvojen hoitoon (ovh. 48€).

    Mitä mieltä olet joulukuun Goodieboxista?

    Ps. Käy tykkäämässä blogista Facebookissa, niin näet blogin tulevat jutut heti, kun ne on julkaistu! ♥

    Kauneusbloggaajien joulukalenteri 2020 luukku 21 || Suosikkejani Colosélta ja arvonta

    Banneri © Hannamaria

    Perinteinen kauneusbloggaajien joulukalenteri on käynnissä tänäkin vuonna! Eilinen luukku aukesi Huulipunamanian blogissa, ja se löytyy täältä. Huomisen luukkuun taas kurkistetaan Beauty Highlights -blogin puolella. Tänä vuonna omalle kohdalleni osui 21. luukku, ja sehän aukaistaan tässä postauksessa! Luvassa on joulumieltä nostattava arvonta Colosén verkkokauppaan ♥

    Kaikki kalenterin kauneusblogit:

    1.12. Charlotta Eve  || 2.12. Dioriina || 3.12. Maria Glow || 4.12. Laura Loukola || 5.12. Hannamaria || 6.12. Keyword: Love || 7.12. Blinger Shimmer || 8.12. Miss Aria  || 9.12. Strokes of Color || 10.12. Dioriina || 11.12. Beauty by Ida M. || 12.12. Glitteriaddikti || 13.12. Glitz & Glam || 14.12. Hannamaria || 15.12. Viilankantolupa || 16.12. Purkkisirkus || 17.12. SmartGirlCode || 18.12. Mizz Annie || 19.12. Gingerbiscuit || 20.12. Huulipunamania || 21.12. Nena Sofia’s || 22.12. Beauty Highlights || 23.12. Henna V. || 24.12. Yhteinen luukku!

    Colosé tuotteita

    Joulukalenterin 21. luukku: Colosé-suosikkini + arvonta

    Olen ollut mukana kauneusbloggaajien joulukalenterissa jo useampana vuotena, ja joka vuosi pyrkinyt siihen, että luukkuni sisältäisi mahdollisimman jouluista, oikeasti ilahduttavaa sisältöä.

    Tänä vuonna halusin jakaa kanssanne palasen omaa, erityistä ilonaihettani. Saatuani työpaikan Coloséa maahantuovasta Careliána Oy:sta, olen tutustunut tähän loistavaan brändiin tarkemmin. Minun ja Colosén välille on kehittynyt erityinen suhde, ja siitä on tullut tärkeä osa henkilökohtaista kosmetiikkakokoelmaani. Olen löytänyt merkiltä monia luottotuotteita, ja hämmästynyt yhä uudestaan niiden laadusta.

    Päivittäisessä käytössä minulla on Colosén Hyaluron4 -sarjan seerumi, silmänympärysvoide ja kasvovoide, joita vaihtelen välillä Kasvien kantasolu -linjan tuotteiden kanssa. Vartalon ihonhoidossa olen ihastunut Colosén nopeasti imeytyvään ihonhoitoöljyyn, joka sisältää muun muassa ihoa hoitavaa manteliöljyä, jojobaöljyä ja rauhoittavaa mäkikuismaa. Se on ollut varsinainen pelastus kuiville käsilleni yökäytössä. Päivisin taas käytän Colosén erikoiskäsivoidetta, joka on hoitavasta koostumuksestaan huolimatta todella nopeasti imeytyvä ja sallii päätetyöskentelyn näppäimistöä sotkematta.

    Lue myös: Colosé Hyaluron4 – neljän hyaluronihapon tehotuotteet kuivalle iholle

    Colosé ihonhoito

    Colosélta löytyy myös korkealaatuisia meikkituotteita, joista Solaire Teintèe on yksi suosikkini. Kyseinen, aurinkosuojalla varustettu meikkivoide antaa keskitasoisen peittävyyden ja jättää ihon erittäin luonnollisen näköiseksi. Sen saa työstettyä kasvoille nopeasti, ja se kestää koko päivän kauniin mattaisena, myös rasvoittuvalla iholla ja kasvomaskin alla. Meikkivoiteen lisäksi rakastan Colosén hoitavaa Basic -alusmaskaraa, joka tuo ripsille älytöntä volyymia ja pituutta. En ole aikaisemmin innostunut alusmaskaroista, sillä en pidä siitä, että meikissä pitää käyttää turhan montaa tuotetta. Tämä antaa ripsille kuitenkin niin paljon näyttävyyttä, ettei sitä osaa ajatella ärsyttävänä lisävaiheena. Lisäksi tuote toimii ripsien hoitoaineena, ja helpottaa vedenkestävän maskaran poistamista.

    Colose.fi -verkkokaupasta löytyy myös Careliánan oman brändin, KotiSalongin meikkejä. Suosikkini KotiSalongilta on merkin huulikiillot, jotka hurmaavat pigmentillään ja pitkäkestoisuudellaan. Nämä ovat aluksi kiiltäviä, mutta päivän mittaan asettuvat huulille mattaisiksi ja jättävät jälkeensä kauniin sävyn vaikka kiilto kuluisi pois. Blogini profiilikuvassa huulillani on muuten KotiSalongin huulikiilto sävyssä Unelma. Se on kaunis, viileän punainen sävy, joka huijaa hampaitakin hieman valkoisemman näköisiksi!

    KotiSalonki huulikiillot

    Colosé-arvonta + alekoodi

    Sain mahdollisuuden arpoa yhdelle blogini lukijalle 50€ arvoisen lahjakortin Colosé.fi -verkkokauppaan! Arvontapalkinnon lahjoittaa Careliána Oy.

    Osallistumisohjeet:

    1. Tutustu Colosén valikoimaan täällä.
    2. Kerro kommentissa, mitä ostoskoriisi päättyisi, jos voittaisit arvonnassa.
    3. Muista jättää sähköpostisi sille osoitettuun kenttään, jotta saan voittajaan yhteyden arvonnan päätyttyä!

    Arvonta päättyy 04.01. klo 23.59 jonka jälkeen otan voittajaan yhteyden sähköpostitse. Mikäli en saa vastausta viikon sisällä, arvon uuden voittajan.

    Arvonta on päättynyt, palkinnon voitti nimimerkki Yue.

    Alennuskoodi Colose.fi -verkkokauppaan

    Mikäli et malta odottaa arvonnan päättymistä tai arpaonni ei suosi sinua, voit hyödyntää alennuskoodini Colose.fi -verkkokaupassa 10.01. saakka. Syötä kassalle koodi NENASOFIA ja saat 20% alennusta koko valikoimasta!

    Onnea arvontaan ja rauhallista joulun aikaa jokaiselle! ♥

    Lookfantastic Beauty Box joulukuu 2020

    Kaupallinen yhteistyö: Lookfantastic
    *Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä

    Lookfantastic Beauty Box joulukuu 2020

    Julkaisin viime vuonna koostepostauksen kaikista Suomeen tilattavista kauneusbokseista, ja se on pysytellyt siitä asti blogin luetuimpien juttujen listalla. Kooste on sellaisenaan näppärä työkalu, kun pohditaan, mitä bokseja markkinoilta löytyy. Halusin kuitenkin kehittää juttua eteenpäin, ja tarjota sitä lukeville tarkemmat arviot listan kauneusbokseista. Näin koosteesta saa selkeämmän käsityksen siitä, miltä tietyn boksin sisältö voi tyypillisesti näyttää.

    Tulen siis lähiaikoina esittelemään blogissa erilaisia kauneusbokseja – osa tutumpia, ja osa vähän tuntemattomampia. Päivitän alkuperäiseen listaan myös tarkempia boksikuvia ja linkit näihin esittelypostauksiin. Kyseinen juttu kannattaa siis laittaa kirjanmerkkeihin, mikäli kauneusboksit herättävät kiinnostusta!

    Lookfantastic Beauty Box joulukuu 2020

    Lookfantastic Beauty Box joulukuu 2020

    Lookfantastic on Brittiläinen kosmetiikan verkkokauppa, jolta löytyy myös suomenkieliset sivut. Kosmetiikkatuotteiden lisäksi verkkokaupasta voi tilata sen ikonista kauneusboksia, joka on noussut Suomessakin suureen suosioon. Boksi on yksi edullisimmista kauneusbokseista, joita Suomeen saa tilattua, sillä se maksaa parhaimmillaan vain 15,50€ kuukaudessa. Mitä tällä rahalla sitten saa? Siihen tutustutaan tässä postauksessa, kun syyniin pääsee Lookfantasticin Christmas Edition Beauty Box.

    Joulukuu on juhlavaa aikaa, ja silloin kauneusboksiltakin odottaa ripauksen joulumieltä. Lookfantasticilla asiaan on selvästi kiinnitetty huomiota, sillä kuukauden Beauty Box kiteyttää joulutunnelman jo boksin ulkoasuun. Kun sain tämän käsiini, oli pakko hymyillä! Mustaan kartonkilaatikkoon on painatettu ruusukultaiset joulukoristeet, ja pakkaus on kerrassaan ylellisen näköinen. Tässä kohtaa jo kutkuttelee, että mitäköhän laatikko kätkee sisäänsä.

    Lookfantasti Beauty Box joulukuu

    LF Beauty Boxin joulukuun teemana on tietysti joulu. The Christmas Edition -boksista löytyy Lookfantasticin boksille tyypillinen pieni lehtinen, jossa esitellään boksista löytyvät tuotteet. Lisäksi lehti sisältää esimerkiksi tietoa kosmetiikan ainesosista, esittelyjä tuotemerkeistä ja vinkkejä kauneudenhoitoon.

    Lookfantastic Beauty Box joulukuu – boksin sisältö

    Seuraavaksi pureudutaan kauneusboksista löytyneisiin tuotteisiin. Kuten merkin boksissa on tapana, on tähänkin laatikkoon pakattu kuusi erilaista kosmetiikkatuotetta. Osa tuotteista löytyy jokaisesta boksista, mutta osa on vaihtoehtoisia tuotteita.

    Tämä siis tarkoittaa sitä, että jokainen joulukuussa toimitettu kauneusboksi ei ole täysin samansisältöinen, vaan jotkin tuotteet vaihtelevat. Vaihtoehdot on kuitenkin kerrottu boksin mukana tulevassa lehtisessä ja *boksin tilaussivulla, sen jälkeen, kun kuukauden sisältö on julkaistu.

    Jecca Blac Glow Drops Champagne

    1. Jecca Blac Glow Drops Champagne 20ml

    Ensimmäisenä boksista löytyi Jecca Blacin täysikokoinen korostusvoide sävyssä Champagne. Näitä Glow Dropseja voidaan käyttää meikinpohjustukseen, ja saada kevyttä kuultoa koko kasvoille. Lisäksi ne sopivat meikkipohjan päällä käytettäväksi, jos halutaan lisätä erityistä hehkua kasvojen korkeille kohdille.

    Tämä kuulostaa kiinnostavalta, ja mikäli sävy on sopiva, otan ehdottomasti käyttöön jahka saan edellisiä korostusvoiteita tyhjenemään. Tykkään kyllä yleensä tämän tyylisistä tuotteista, sillä niillä saa meikkipohjaan huomattavasti luonnollisempaa hehkua kuin korostuspuutereilla. Ovh: n. 17€

    Brush Works Double Ended Eye Brush

    2. Brushworks Double Ended Eye Brush

    Seuraavaksi boksista löytyi Brushworksin kaksipäinen luomivärisivellin. Teoriassa isompi pää on tarkoitettu luomivärin pakkaamiseen ja häivyttämiseen, ja kapea pää sopisi rajausten tekemiseen. Siveltimen molemmat päät ovat kuitenkin makuuni turhan kookkaita, enkä usko, että tämän mallinen litteä ja tiivisharjaksinen sivellin tekee kovin kaunista jälkeä häivytyksissä. Värin pakkaamiseen se on kuitenkin varmasti passeli.

    Rajauspäälle keksisin enemmänkin käyttöä, mutta koska kaksipäisten sivellinten säilyttäminen on aina vähän hankalaa, laitan tämän suosiolla eteenpäin. Ovh: 4,95€

    Percy & Reed Session Hold Hairspray

    3. Percy & Reed Session Hold Hairspray 50ml

    Percy & Reedin kosteudenkestävä Session Hold Hairspray oli boksin ensimmäinen vaihtoehtoinen tuote. Tämän tilalle olisi voinut saada Sukin Sensitive Clay -kasvonaamion 20ml koossa. Ennen kuin kurkkasin boksiin, näin vaihtoehdot lehtisestä ja toivoin, että kohdalleni osuisi tämä hiuslakka. Percy & Reed on nimittäin itselleni täysin tuntematon brändi, ja uusia hiustuotteita on aina erityisen kivaa kokeilla.

    Hiuslakasta erityisen kiinnostavan teki se, että tuotteen kerrotaan sopivan myös kuivien hiusten turvalliseen muotoiluun lämpölaitteilla. Muuten suihkeen kerrotaan olevan äärimmäisen hienojakoinen, huomaamattoman näköinen, pitävä ja helposti pois harjattavissa. 50ml matkakoko tulikin korkattua saman tien, ja ainakin hienojakoisuus pitää paikkaansa! Ovh: 5,95€

    Medik8 HYDR8 B5 Liquid Rehydration Serum

    4. Medik8 HYDR8 B5 Liquid Rehydration Serum 10ml

    Medik8 -brändin kosteuttava, hyaluronihappoa ja pantenolia sisältävä seerumi oli boksin toinen vaihtoehtoinen tuote. Vaihtoehtona tälle oli RENin vartalovoide, ja taas pääsin ilahtumaan arpaonnestani. Medik8 on viime aikoina vilahdellut paljon isoissa kauneusmedioissa, ja merkki on ollut testilistani kärkipäässä.

    Hydr8 Serum on ihoa syväkosteuttava seerumi, jonka vaikutukset pohjautuvat hyaluronihappoon ja pantenoliin. Ihastuttavan lyhyen incilistan toisena ainesosana onkin pantenoli, ja kolmantena hyaluronihappo. 10ml matkakoko on kolmasosa täysikokoisesta tuotteesta, eli siitä saa jo hyvän käsityksen tuotteen ominaisuuksista. Ovh: n. 20€

    Avant Pro-Radiance Brightening Eye Final Touch

    5. Avant Pro-Radiance Brightening Eye Final Touch 10ml

    Boksin viides tuote on ylivoimaisesti kuukauden arvokkain. Muun muassa kollageenia, glykolihappoa ja hyaluronihappo sisältävä Avantin Pro-Radiance Brightening Eye Final Touch on silmänalusia hoitava ja kirkastava tuote. Sen kerrotaan vähentävän juonteiden, tummien silmänalusten ja silmäpussien näkyvyyttä ja kirkastavan silmänalusten ihoa.

    Itse välttelen hohtavia tuotteita silmänalusilla, enkä ole oikein oppinut ymmärtämään niiden hienoutta. Laitan siis tämänkin eteenpäin, vaikka tuotelupaukset kuulostavatkin kutkuttavilta. Ovh: 110,95€

    The Balm Petal to the Metal Eye Shadow "Beater"

    6. The Balm Petal to the Metal Eye Shadow “Beater” 1,2g

    Boksin viimeinen tuote on The Balmin yksittäinen luomivärinappi Petal to the Metal -sarjasta. Omassa napissani ei lukenut sävyn nimeä, mutta Googlen kuvien perusteella arvelen, että se on Beater.

    Voidemainen luomiväri on pohjasävyltään metallinhohtoinen, lämmin ruskea, ja sen joukossa on runsaasti siniseen shiftaavaa mikroflakieta. Luomella se siis näyttää vaihtelevasti ruskealta, ja vaihtelevasti hohtavan siniseltä. Nappia joutui hieman hieraisemaan pinnasta, ennen kuin väriä alkoi irtoamaan, mutta sen jälkeen sävy käyttäytyi moitteettomasti. Tämän ympärille pitää tehdä joku ihana meikkilook! Ovh: N. 5€

    Lookfantastic beauty box joulukuu 2020

    Yhteenveto

    Lookfantasticin joulukuinen Beauty Box sisälsi kuusi tuotetta, joista neljä oli täysikokoisia ja kaksi matkakokoisia. Tuotteiden arvo oli yhteensä noin 163 euroa. Kauneusboksin tilaus maksaa 15,50-20€/kk tilausjakson pituudesta riippuen, joten rahoilleen tässä kuussa saa ainakin vastinetta!

    Tuotekattaus oli mielenkiintoinen, ja siinä oli hyvä tasapaino eri kategorioiden välillä. Suurin osa tuotteista jää käyttööni ja ehdoton suosikkini boksissa oli Medik8 seerumi. Pidin hieman harmillisena sitä, että valtaosa boksin kokonaisarvosta tuli yhdestä tuotteesta. Tällöin kokonaisuus tuntuu huomattavasti tylsemmältä, jos juuri tuo tuote ei satu kolahtamaan. Näin kävikin omalla kohdallani, sillä Avantin Eye Final Touch ei herättänyt suurta innostusta. Tämä on kuitenkin karu totuus, mikä on vain hyväksyttävä kauneusboksien maailmassa. Hienoimmat ja arvokkaimmatkaan tuotteet eivät aina ilahduta kaikkia, ja joskus vastaan tulee tuotteita, jotka eivät sovi omaan käyttöön. Kaikeksi onneksi joulukuun boksissa oli muita purkkeja, joista innostuin, ja Avantin voide on ihana antaa lahjaksi sitä enemmän arvostavalle.

    Lookfantasticin kauneusboksin *voi tilata täältä. Viimeistään 22. päivä tehdyt tilaukset alkavat joulukuusta, ja ensimmäinen boksisi on tässä esitelty Christmas edition. Jos boksi ehtii kuitenkin loppua, alkaa tilaus tammikuun boksista.

    Alekoodi Lookfantasticille

    Mikäli olet tekemässä tilausta Lookfantasticille, nappaa talteen alennuskoodi tästä! Koodilla NENASOFIA saat 22% alennuksen valikoiduista tuotteista (ei Beauty Boxeista). Alennus koskee *tämän linkin takaa löytyviä tuotteita.

    Mikä tuotteista vaikutti kiinnostavimmalta?