Follow:
Yearly Archives

2018

    Kauneusbloggaajien keväinen meikkihaaste

    *Osa postauksen tuotteista saatu

    Joulukuussa osallistuin ensimmäistä kertaa suomalaisten kauneusbloggaajien yhteiseen haasteeseen, kun työn alla oli blogista toiseen kiertävä joulukalenteri. Koska yhteisöllisyys on kivaa, ja haasteet jännittäviä, polkaistiin taas eräänlainen pieni haaste käyntiin kauneusbloggaajien kesken. Tällä kertaa ideana oli toteuttaa joko keväinen tai kesäinen meikki, johon haettiin inspiraatiota arpomalla koko porukalle omat inspiraatiosanat. Haastepostaukset päätettiin ajoittaa neljälle eri päivälle tässä touko-kesäkuun aikana, ja itse osallistuin tähän ensimmäiseen kevätryhmään. Tänään kevätaiheisia meikkejä julkaistaan siis oman blogini lisäksi seuraavissa blogeissa:
    Life and Other Disasters
    The Diary of a Shopaholic
    Meikkimonsterin maailma
    MaittaLy
    Kultainen Kynsilakka
    Ria G

    Loput haastepostaukset julkaistaan 14.5., 28.5., ja 4.6. Päivittelen linkit tuleviin postauksiin tähän alle vielä vähän lähempänä niiden julkaisua.


    Kuva: Pexels.com

    Haasteen ideana oli, että jokainen keksisi jonkin vuodenaikaan liittyvän sanan, ja nämä sanat sitten arvottiin osallistujien kesken. Itse sain sanan krookus, mikä on yksi kevään ensimmäisenä kukkivista kukista. Krookuksia on monen värisiä, mutta perinteinen krookus on violetti. Sen pohjalta lähdinkin miettimään omaa meikkiäni.

    Sain selkeän vision vaaleasta, violetti-vihreästä silmämeikistä josta koko meikin aloitinkin. Halusin pitää ilmeen raikkaana, joten korvasin mustat rajaukset violeteilla enkä lisännyt ripsiväriä lainkaan alaripsiin. Vaikka silmämeikkikin hohkasi jo keväistä tunnelmaa, halusin saada krookukset vielä enemmän esille tässä lookissa. Niinpä kokeilinkin ensimmäistä kertaa, miten jonkin esittävän kuvan piirtäminen kasvoille onnistuisi. Pikku-krookuksista tuli sieviä, vaikkei ehkä ihan esikuviensa mukaisia.

    Aluksi meinasin mennä nudehuulten linjalla, mutta raikas vadelmapinkki vei lopulta voiton. Huulia en rajannut, sillä halusin pitää kokonaisuuden keveänä ja huolettomana.

    Haastettamme sponsoroi sekä Pretty.fi että glitternisti. Prettyltä saimme Nyxin The Go-To Bon Voyage -paletin, josta löytyy isompia nappeja kasvojen muotoiluun sekä kuusi luomiväriä. Tässä meikissä käytin tumman violettia luomiväriä sekä korostussävyä, poskipunaa ja varjostussävyä. Erityismaininnan saa ihanan pehmeän lopputuloksen antava korostussävy, jonka vaalean neutraali sävy näyttää ainakin omalla ihollani erityisen kauniilta. Tällä saa halutessaan erittäin hennon hohteen, mutta tarvittaessa poskipäille voi loihtia hyvinkin näyttävää hehkua. Muutkin napit tuntuivat kiitettävän pigmenttisiltä ja ihanan samettisilta levitettäessä. Kasvojen muotoiluun suunnattujen sävyjen napit ovat kyllä ikävän kapeita, mutta en silti valittaisi. Tykkään siitä, miten kompakti setti näinkin pieneen tilaan on saatu ahdettua.

    glitternisti sponsoroi meistä jokaiselle pari purkillista kimaltelevaa taikahiekkaa, alias kosmetiikkaglitteriä ♥. Itse sain ihanan Iridescent Purplen ja Super Silverin. Tähän meikkiin valitsin Iridescent Purplen, sillä sehän istui älyttömän hyvin omaan väriteemaani! Ja no, kuten kuvistakin näkyy, tämä todella kimaltelee! Hämärässäkin kun katseli peiliin, silmän aluset kiilteli vastaan. Jos tänä kesänä lähden festareille, saattaa olla että sivelen koko naaman täyteen näitä molempia 😀

     

    Käytetyt tuotteet:
    Lumene CC Cream, Light
    Viva La Diva Waterproof Powder, Shangri-La
    Nyx The Go-To Palette, Bon Voyage*
    Urban Decay Vice Ltd XX Reloaded, sävyt: Acid Rain, Asphyxia, Anonymous
    The Body Shop Liquid Eyeliner, Ink Up Violet
    Maybelline Lash Sensational Mascara
    essence sheer & shine lipstick, be happy*
    essence mix & match your look palette
    Sensai Liquid Eyeliner, Black
    glitternisti Iridescent Purple*
    + Lasistrassit ebaysta (kukkien keskellä)

     

    Onko krookus teille tuttu kukka?

    Huhtikuun ostokset ja lakkaukset

    Heissan ihanat! Tapana on ollut, että joka kuun alussa päästän teidät nuuhkimaan ostoskasaani, ja vilautan vielä koosteen edellisen kuukauden lakkauksista. Tällä kertaa päätin ympätä nämä molemmat yhteen postaukseen, lähinnä siksi, ettei kumpaisiakaan kovin paljoa ole esiteltäväksi. Tässä samassa postauksessa jaan hieman ajatuksiani blogin aktiivisuudesta ja sen lähitulevaisuudesta, vaikken mitään varmaa osaakaan vielä sanoa. Suunnitelmissa on kuitenkin melkoisia oman elämän muutoksia kesän ajaksi, joiden tiedän jo nyt vaikuttavan tulevaan postaustahtiin.

    Kuten olette saattaneet pistää merkille, melkein jokaista blogivuottani on peittänyt sadepilvet aina kesäaikaan. Vaikkei kesä aina itselleni tarkoitakaan varsinaista lomaa, olen usein lipsahtanut lomailemaan bloggaamisesta tyystin. Se ei ole välttämättä huono asia: olen pistänyt merkille, että parin kuukauden tauko näppäimistön ääreltä on tehnyt lähinnä hyvää omalle innostukselleni tätä harrastusta kohtaan. Toisaalta taas harmittaa, sillä joka kerta lukijoiden joukko myös kaventuu.

    Olen usein havahtunut keväisin siihen, ettei aika, voimavarat ja inspiraatio riitä blogin kirjoittamiseen. Lähes aina olen kuitenkin odottanut kesää innolla juuri siksi, että silloin aikaa olisi tähänkin hommaan paremmin. Tällä kertaa näin ei tule olemaan, sillä kesäkalenterini on töillä täytetty. Kaiken kukkuraksi muutamme kesän ajaksi pääkaupunkiseudulle, eikä väliaikaisessa kotipaikassamme tule olemaan samanlaisia tiloja tai välineitä blogikuviin tai kynsikoristeluihin. En myöskään aio pakata mukaani koko meikkiarsenaaliani, kynsilakoista puhumattakaan.

     

    On siis sanomattakin selvää, että tänä kesänä postaustahtini tulee aivan varmasti olemaan hiljaisemman puoleinen. Ajattelin yrittää postailla edes muutaman kerran kuukaudessa, mutta arkirytmini tulee olemaan sen verran nykyisestä poikkeava etten ollenkaan voi tuotakaan luvata. Sen sijaan Instagramia aion päivitellä entistä enemmän, se kun ei vaadi ihan samanlaisia välineitä.

     

    Tämä päätös tuntui karvaalta, mutta kehnojen työmahdollisuuksien vuoksi emme millään voineet jäädä täksi kesäksi Lappeenrantaan. Toivottavasti pystyn siitä huolimatta bloggailemaan myös kesäaikaan, ja toivottavasti te ette ihan tyystin unohda blogiani näinä hiljaisempina aikoina ♥

    Kuukauden ostokset näkyivät yllä olevissa kuvissa, niistä en keksi juuri mitään ihmeellisempää sanottavaa. Lähinnä nuo Kocostarin Princess Eye Patchit olivat pitkään ostoslistalla, ja niistä onkin pakko todeta, että oikein yllätyin lappujen toimivuudesta! Poden välillä varsinaisia itsetuntokriisejä kuivuuden aiheuttamista juonteista sy-iholla, ja tämä ratkaisi nuo murheet kertaheitolla. Kirjoittelen näistä arjen pelastajista varmaan oman postauksensakin jossain kohtaa, mutta nyt oli pakko hehkuttaa jo ensitunnelmia!

    Koko kuukauden ostoksiin kului rahaa hieman alle 50€.

     

    Kynsilakkauksien määrä taas jatkaa laskuaan, viime kuussa blogiin päätyi vain kahdet erilaiset lakkaukset. Näiden lisäksi yksiväriset kynnet ovat olleet kovassa huudossa lähiaikoina, mikä sinänsä tuntuu mukavalta vaihtelulta. Nämä on muuten viimeisiä kuvia neliökynsistä, nimittäin viilasin tässä muutama päivä sitten kaikki kynnet teräviksi manteleiksi. Kivaa vaihtelua sekin, joka kaiken lisäksi auttoi pysäyttämään kulmien katkeilemisen.

     

    Vaikka blogi saikin nyt osakseen ankeita ennusteita, on ainakin tässä toukokuun alkupuolella luvassa vielä useampia postauksia. Seuraava juttu tuleekin pihalle heti maanantaina, ja kyseessä onkin pitkästä aikaa eräänlainen haaste! Siihen saakka näkemiin, ja ihanaa viikonloppua jokaiselle ♥

    Kevään parhaat pastellit: CND Vinylux Chic Shock

    *Lakat saatu maahantuojalta

    Olette varmasti huomanneet, etten ole jakanut blogissa lakkauksia ollenkaan samaan tahtiin, kuin mitä minulla on aikaisemmin ollut tapana. Kevät on ollut touhua täynnä, minkä lisäksi sain huhtikuun alussa kiusakseni pitkittyneen kuumepöpön. Näin ollen aikani niin näppiksen kuin lakkapullojenkin ääressä on ollut tavallista rajatumpaa, eikä uusia lakkauksia ole yksinkertaisesti kovin usein syntynyt. Koska kaikesta huolimatta arvostan kauniita kynsiä ja virheetöntä lakkapintaa, olen tarttunut viime aikoina lähes aina kynsiä lakatessani Vinyluxeihin. Nämä kestävät kynsilläni takuusiisteinä viikon päivät, mitä olen alkanut kovasti arvostamaan tässä aikapulan keskellä!

     

    Viime kuussa sarja kasvoi uudella, keväisellä Chic Shock -kokoelmalla. Neljän lakan kokoelmasta löytyy cremepastelleja – mikäpä sen paremmin kevääseen ja alkukesään sopisikaan! Juonipaljastuksena kerrottakoon, että ensi kerran näillä lakkaillessani leukani saattoi hipaista lattiaa. Laatu on siis hyvin lähellä aiemmin esittelemäni The Nude -kokoelman tasoa. Mutta asiasta kukkapurkkiin, tänään kurkataan näiden swatchit ja tarkastellaan, miten ne selvisivät vesimarmoroinnista.

    Lakkasin kaikki lakat puhtaille kynsille ilman aluslakkaa, ja päällyslakkana käytin Vinyluxin omaa Weekly Top Coatia*. Vesimarmoroinnin pohjalle lakkasin kerroksen vaaleanpunaista Candiedia.

     

    Gummi

    Tämä oli ensimmäinen pullo, johon tästä kokoelmasta tartuin ja voi veljet! Olisitte nähneet ilmeeni! Gummi peitti kynnet noin vain yhdellä kerroksella. Okei, pari kynttä vetäisin todella ohuella kerroksella ihan testimielessä, ja silloin jälki oli paikoin läpikuultavaa. Mutta sellainen peruskerros peitti täydellisesti. Niin, ja sävyhän tässä on herkullinen etenkin kaikkien violetin ystävien silmissä, vai mitä sanotte?

    Jellied

    Jellied ei ollut aivan yhtä priimaa kuin Gummy peittävyydeltään, mutta pastellikeltaiseksi ihan omaa luokkaansa. Kaksi kerrosta takasi tasaisen peittävän lopputuloksen. Sitruunaisen pastellinen sävy miellyttää ainakin omaa silmääni kovasti, eikä vastaavaa edes löydy kokoelmastani ennestään. Tälle keksin myös heti monia eri koristeluideoita, joten todennäköisesti Jelliediä tullaan vielä tässä blogissa näkemään!

    Taffy

    No nyt ollaan kesän jäljillä! Minttuun taittava, raikkaan sininen pastellilakka kruunannee minkä tahansa manikyyrin rantahietikolla. Loistokoostumus tässäkin, kaksi kerrosta peitti juuri eikä melkein.

    Candied

    Candied on nimensäkin mukaisesti hyvin karkkinen sävy. Tälle löytyi ainakin yksi lähesdupe kokoelmastani, nimittäin O.P.I:n Small + Cute = ♥ on vain inan verran tummempi tapaus. Se kyllä lähtee ehdottomasti kiertoon, sillä laadun puolesta näistä kahdesta ei voida puhua edes samassa lauseessa. Candied peittää vaivattomasti kahdella kerroksella, kun tuo aiemmin mainittu tapaus vaatii ainakin kolme.

    Niin, ja mitenkäs nämä sitten pelittivät vesimarmoroinnissa? No, kuten arvata saattaa, en löytänyt moittimisen varaa. Ehkä nämä kuivuivat hippusen verran ideaalia nopeammin, mutta siitäkin huolimatta aikaa kuvioiden piirtelyyn jäi yllin kyllin. En muuten ole vähään aikaan saanut livekehuja kynsistäni, mutta tätä lakkausta sitten kehuttiin pariinkin otteeseen. Eikä siinä, itsekin tykkäsin näistä pastellimarmoreista kovasti!

     

    Yhteenveto

    Ollaan saavuttu pitkälle niistä ajoista, kun lakkojen swatchaaminen oli hikoiluttavaa hommaa ja lähes joka pullosta löytyi jotakin sanomisen varaa. Kynsilakat ovat kehittyneet nykypäivänä niin laadukkaiksi, että merkistä huolimatta uudet julkaisut ovat lähes poikkeuksetta hyvin käyttäytyviä. Siltikin nämä CND:n Vinyluxit ovat nousseet todella edukseen esille, ja kun otan huomioon niiden peittävyyden, monipuoliset sävyt, kestävyyden sekä 7-free koostumuksen, sijoittuvat ne ehdottomasti omaan lakkamerkkien kärkikolmikkooni. Jos nyt voisin valita, korvaisin saman tein ihan jokaikisen cremelakkani Vinyluxeilla, ja jättäisin muilta merkeiltä itselleni enää erikoisempia sävyjä jäljelle. Se kertonee jo aika paljon arvostuksestani näitä lakkoja kohtaan.

     

    CND Vinylux on 7-free lakkasarja, jolle luvataan seitsemän päivän kesto kynsillä. Sarjan lakkojen suositushinta on 15,90€/15ml. Niitä voi tilata suoraan CND:n omasta verkkokaupasta täältä, tai jälleenmyyjien kautta. Lista kaikista CND-jälleenmyyjistä löytyy tämän linkin takaa. 

     

    Oletteko te lakkailleet jo pastellisävyillä tänä keväänä?