Tähän viikkoon on mahtunut niin monia vastoinkäymisiä, ettei ankein mielin ole tehnyt mieli edes blogia avata. Keittiön laitteet ovat alkaneet poksahtelemaan yksi kerrallaan, alkaen vedenkeittimestä, kalliin lahjaksi saadun kahvikoneen kautta aina astianpesukoneeseen saakka. Nyt sitten tiskaillaan hetki käsin, juodaan “pahaa” kahvia vanhasta suodatinkeittimestä ja keitellään vedet kattilassa.
No, näitä nyt sattuu, ei sille mitään mahda. Mutta kun viikko on muutenkin tuntunut tuovan eteensä aina vain uudenlaisia epäonnistumisia, on mielikin ollut vähän maassa. Eikä silloin juuri tee mieli mitään kirjoitella. Surun vallassa kirjoittaminen voisi vielä onnistuakin, se yleensä jopa parantaa mielialaa, mutta kun mieli on maassa ja synkkänä, ei tekstiä yksinkertaisesti synny. Niinä hetkinä sitä haluaa vain käpertyä viltin kätköihin sohvannurkkaan, ja toivoa parempaa huomista. Niin olen nyt tehnyt, ja kaikeksi onneksi tämä aamu tuntuikin jo valoisammalta. Vaikka välillä elämä vähän potkii päähän, tarjoaa se paljon muutakin. Kun siirtää hetkeksi huomionsa pois niistä arkisista ongelmista, on helpompaa huomata, mitä kaikkea ihanaa siihen omaan jokapäiväiseen elämään kuuluukaan. Tänään on ollut hyvä päivä, ja sillä energialla halusin tulla taas teille höpöttelemään ♥
Kirjoitin viimeksi marraskuussa omasta “arkimeikistäni”, joka yllättäen kyseisen postauksen julkaisemisen jälkeen noudatti aika samantyylistä kaavaa loppuvuoden ajan. Nyt alkuvuodesta asti on meikki kuitenkin muuttunut jo huomattavasti, kun esimerkiksi meikkipohjan olen tehnyt mieluiten mahdollisimman kevyeksi. Monesti se on jäänyt jopa kokonaan tekemättä, mikä on aika uusi juttu itselleni! Esimerkiksi tässä postauksessa vilahti täysin meikkaamaton ihoni, enkä keksi mitään syytä, miksi tuo meikki olisi meikkivoidetta tai puuteria jäänyt kaipaamaan. Välillä iho kuitenkin punoittaa vähän enemmän, jolloin jokin kevyt cc/bb-voide tulee laitettua pienen ihonsävyn tasoittelun toivossa. Eloa kasvoille olen tuonut aurinkopuutereilla ja lämpöisillä poskipunilla.
Huulissa olen keskittynyt lähiaikoina hyvin mehukkaisiin, jopa kirkkaisiin sävyihin. Mattapunat ovat myös jääneet vähemmälle huomiolle, ihan vain jo huulieni kuivuuden vuoksi. Näissä kuvissa näkyvä Makeup Revolutionin Twist onkin noussut yhdeksi viimeaikojen suosikikseni. Aivan ihana, pirteän oranssinpunainen kiiltopuna kevyellä shimmerhehkulla varustettuna! Hehkua olen hakenut myös kasvoille entistä enemmän, esimerkiksi tässä postauksessa esittelemäni essencen glow to go -suihke on ollut reippaalla käytöllä. Luomiväreillä en ole hetkeen niin leikkinyt, vaan monesti olen valinnut koko liikkuvalle luomelle yhden vaalean, matan tai shimmerisen sävyn. Sitten vain kulmageeliä, ripsiväriä ja kevyt rajaukset, eikä muuta tarvitakaan!
Käytetyt tuotteet:
Aco – 6 in 1 CC Cream Light*
Viva La Diva – Waterproof Powder Shangri-La (kevyesti sipaistuna)
Jane Iredale – GreatShape Contour Palette*
Makeup Revolution – Soph X highlighter palette
Makeup Revolution – Amazing Lipstick “Twist”
The Body Shop – Colour Crush Eyeshadow 41
Maybelline – Lash Sensational Mascara
Sensai – Liquid Eyeliner Black
essence – make me brow eyebrow gel mascara 02
*Tähdellä merkityt saatu