Follow:
Browsing Tag:

siirtokuvat

    Uivat sammakot

    Eilisissä kynsissä vilahti hieman vesimarmorointia pitkästä aikaa, ja niitä toteuttaessani minuun purikin melkoinen marmorointikärpänen. Seuraavat kynnet oli suorastaan pakko vesimarmoroida, mikään muu koristelu ei olisi tullut kysymykseenkään.
    Lakkakaapista valikoitui ensimmäisenä pöydälle Kikon jo aikaisemmin vesimarmoroinnissa toimivaksi todettu lakka numero 340. Tälle lähdin etsimään sopivia kavereita joiden leviämistä testailin välissä veteen. Vesi oli suoraan hanasta otettua hieman kättä vilpoisempaa vettä, ja sitä minulla oli tuttuun tapaan kaksi muovimukillista pöydällä (kun kuviot epäonnistuu yhteen mukiin, voi suoraan yrittää seuraavaan).
    Lopulta Kiko löysi kavereikseen Essencen Play with my mintin ja Everybody salsa!:n. Ennen varsinaista marmorointia lakkasin kynsille yhden kerroksen Essencen valkoista Wild white waysia ja suojasin sormien ihon teipillä. Teippailujen jälkeen aloin tiputtelemaan lakkoja vesikippoon, ja kuviot piirtelin ompeluneulalla. Kynsiä dippasin kippoon 1-2 kerrallaan, sen useampaan en olisi saanut kuviota kohdistettua halutulla tavalla.
    Marmoroinnin valmistuttua muistin laatikossani majailevat Milvin sammakko-siirtokuvat, jotka olen saanut Mi Nailsilta testiin. Kaivoin söpöläiset esille ja pääsinkin toteamaan, että pohja oli kuin luotu niitä varten. Ei kun siis tuumasta toimeen! Leikkelin sammakoita arkista pöydälle valmiiksi odottamaan ja mietin niille hyviä paikkoja. Kun kaikille kynsille oli katsottu sammakot valmiiksi, liotin ne vedessä (n. 3-5 sek.) ja asetin paikoilleen sekä lopuksi viimeistelin kynnet Seche Vitellä. Siirtokuvat toimivat kuin unelmat, niin kuin tältä merkiltä odottaa saattaa. Erityistä plussaa tämä arkki saa vielä riittoisuudestaan, sillä kynsille käytin yhteensä 14 sammakkoa ja niitä jäi jäljelle vielä yli 20. Arkista saisi siis helposti ainakin kolmet kynnet tehtyä!

     

     

    Siirtokuvat olen tosiaan saanut testattavaksi Mi Nailsilta jokin aika sitten. Näitä kyseisiä kuvia ei enää myynnistä löytynyt, mutta kannattaa silti kurkata josko jokin valikoiman kuvista kiinnostaisi, sillä nämähän ovat nyt tammikuun ajan mukavassa tarjouksessa. Täältä löydät kaikki Mi Nailsin siirtokuvat. Edit: Postauksessa käytetyt sammakko-siirtokuvat on nyt lisätty Mi Nailsin verkkokauppaan, löydät ne täältä.

     

    Mitäs pidätte kynsistä? ♥
     
    *** Siirtokuvat saatu blogin kautta, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään

    Usvan kätköissä

    Tällä kertaa kynsillä seikkailee viekkaita metsän petoja. Salaperäiset hahmot piilottelevat usvan kätköissä, ja kokonaisuus on mukavan mystinen omaan makuuni. Enempää en tällä kertaa höpötäkään, annetaan kerrankin onnistuneiden kuvien puhua puolestaan.
    Pohjavärinä kaksi kerrosta Nfu Oh:n mustaa, jonka päälle tein savua tämän tutoriaalin ohjeilla (tosin käytin asetonin sijasta Xtran kynsilakanpoistoainetta, joka selkeästi vaikutti lopputulokseen). Silmät ovat siirtokuvia tästä Milvin arkista, ja ne olivat tuttuun tapaan oikein hyvin käyttäytyviä. Päällyslakkana Seche Vite.
    Mielipiteitä mysteerikynsistä?

    *** Siirtokuvat saatu testattavaksi Mi Nailsilta, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään

    Kukkaketo talven keskellä

    Yksi kynsimaailman viehättävimmistä ja useimmiten vastaantulevista designeista tuntuu olevan voikukka-kynnet. Useimmiten vaalealle taustalle on leimattu tai muuten toteutettu suuri voikukka, ja muille kynsille on aseteltu siitä lenteleviä haituvia. Pitkään haaveilin MoYou Londonin Pro 04 -laatasta juuri kyseisten kuvioiden takia, vaikka tiedän, ettei kärsivällisyyteni riitä mihinkään leimaamisen kanssa. 
    Pari kuukautta sitten sain kuitenkin Mi Nailsilta testattavaksi muutaman arkin Milv-siirtokuvia, ja näiden joukossa oli tämä arkillinen voikukan haituvia. Arkki on täynnä kuviota, ja siitä voi leikellä mieleisiään palasia ja asetella niitä miten haluaa. Kyseisen arkin käteen saatuani tajusinkin ensimmäistä kertaa, että kyllä niitä voikukkia voi varmasti käsinkin maalata, ja syntyi idea yllä olevasta lakkauksesta.
    Lakkaus muhi pääni sisällä pitkään, sillä missään vaiheessa ei tuntunut olevan sopivaa hetkeä toteuttaa näin kesäistä lakkausta. Nyt kuitenkin kynsien päästyä omaan tuttuun muotoonsa olen alkanut hamuilemaan lakkakokoelman kirkkaampien ja kesäisempien sävyjen suuntaan, ja yhtenä päivänä sitten totesinkin, että kukas se minua estää kesäkynsiä nyt tekemästä? Ehkä saadaan sillä nuo pakkasetkin ajettua pois, tai ainakin voin toivoa niin.

    Kynnet aloitin siis kerroksella Essencen Wild white waysia jonka päälle töpöttelin liukuvärin kostutetulla vaahtomuovin palalla. Liukuvärissä käytin Gina Tricotin Pearia (alhaalla) ja China Glazen Pack Lightlyä ja sen oltua valmis lisäsin väliin kerroksen Seche Viteä. Nimettömät jätin tässä kohtaa vielä tyhjiksi, ja muille kynsille rupesin leikkelemään palasia siirtokuva-arkista. Tämäkin arkki oli oikein laadukasta tekoa, ja kuvat oli helppoa saada paikoilleen. Milvien kanssa kiinnittäisin lähinnä huomiota siihen, että pyrkii jo valmiiksi leikkaamaan siirtokuvan mahdollisimman oikean kokoiseksi ja malliseksi, jottei siistittävää kynnen ympärille jäisi paljoa. Sillä tavalla olen välttynyt ongelmilta, vaikka olen kuullutkin että muilla olisi ollut ongelmia juurikin näiden siistimisen kanssa, kun tuo materiaali on melko sitkeää. 
    Nimettömien suuret voikukat maalasin tämän tutoriaalin mukaan Mont Marten mustalla akryylimaalilla. Lopputulos olisi saanut näyttää paremmaltakin, eihän tuo nyt ihan nappiin mennyt, mutta kauempaa nuo näyttivät kyllä oikein sieviltä. Ehkä sitten kesällä teen lisääkin tällaisia, vähintäänkin harjoittelun nimissä.

    Siirtokuva-arkin olen tosiaan saanut testattavaksi Mi Nailsilta, ja sen löydät täältä. Kaikki kynsikoristeet ovat tammikuun ajan pienessä alessakin, eli jos tällaisia kaipaat niin kannattaa hankkia ne vielä kun alennuksen ehtii hyödyntämään.
    Mitäs pidätte kynsistä?
    *** Siirtokuvat saatu testattavaksi blogin kautta, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään