Follow:
Browsing Tag:

Mizon

    Roskiin meni! || Lokakuu

    *Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä, blogin kautta saadut tuotteet merkitty (s)

     

    Tänään puhutaan purkeista, nimittäin tyhjistä sellaisista. Lokakuussa kulutin loppuun yhteensä 11 kosmetiikkatuotetta, osa niistä oli varsinaisia helmiä, osa taas kaukana siitä.

     

    Kuukauden pääpaino oli ehdottomasti kasvojen ihonhoidossa, vaikka listasta löytyykin yllättävän monta tuotetta myös käsille ja kynsille. Kuten tapana on, annoin jokaiselle purnukalle kirjallisen arvion, sekä asetin niille arvosanat asteikolla 1-5.

     

    Kasvojen ihonhoito:

     

    1. Lumene Lähde Bi-Phase Micellar Water (s): Kaksifaasinen misellivesi, jonka kerrotaan poistavan myös vedenkestävä meikki. Mielestäni tuote ei sitä kuitenkaan tehnyt, ainakaan ilman pitkää pyörittelyä. Vesiliukoisen meikin tämä kuitenkin poisti helposti. Misellivesi jätti iholle epämukavan niljakkaan tunteen, ainakin tuotteen lähestyessä loppuaan, kun öljyä oli pullossa selkeästi suuremmassa suhteessa kuin aluksi. 1/5

     

    2. *COSRX Ultimate Moisturizing Honey Overnight Mask: Kosteuttava yönaamio, jonka pääraaka-aineena on antibakteerinen propolis. Pidin tuotteesta kovasti, sillä se tuntui rauhoittavan ihoani ja ehkäisevän näppylöiden nousua. Lisäksi voide kosteutti ihoa tehokkaasti. Pidin myös siitä, ettei se ollut monien yönaamioiden tavoin lainkaan tahmainen, vaan kuivui iholle huomaamattoman tuntuiseksi. 5/5

     

    3. Korres Wild Rose Day Cream: Kivan oloinen päivävoide, jota testasin, kun olen tykännyt saman sarjan sy-voiteesta. Tässä oli mukavan kevyt koostumus, joka oli kuitenkin riittävän kosteuttava omalle iholleni myös näin talven kynnyksellä. Voisin ostaa joskus täysikokoisena testiin.

     

     

    4. Maybeauty The Incredible Face Gel (s): Hellävarainen kasvojen kuorintageeli, joka myös kosteuttaa ihoa. Tykkään tästä todella paljon! Tarkemman arvion löydät tästä postauksesta. 4,5/5

     

    5. *Mizon Joyful Time Essence Mask Hyaluronic Acid & Olive: Nämä molemmat Mizonin kangasnaamiot lupaavat kosteutta iholle, ja sitähän niillä saa. Oma ihoni ainakin nautti näiden käytöstä ja tuntui hyvin kosteutetulta naamion poiston jälkeen. Mizonin naamiot on valmistettu melko ohuesta materiaalista, ja ne asettuvat kasvoille yllättävän hyvin. En edelleenkään pidä siitä kylmästä, märästä tunteesta kangasnaamioiden käytössä, mutta olen valmis puremaan hammasta ja sietämään sen. Miksi? Koska kangasnaamioilla saa elvytettyä ihoa todella nopeasti ja tarjottua sen kaipaamaa kosteutusta tehokkaasti. 4/5

     

    Kädet ja kynnet:

     

    1. NCLA Clean up your act (s): Ihan kiva kynsilakan siistimiskynä, joka menettää kuitenkin pisteitä kehnon pakkaussuunnittelun vuoksi. Korkki ei ole riittävän tiivis, joten tuote on päässyt kuivumaan ennen aikojaan. Minulla on kaapissa esimerkiksi Mavalan vastaava tuote, jossa on paljon tiiviimpi korkki, minkä vuoksi se kestää käytössä huomattavasti pidempään. 2/5

     

    2. Kiara Sky Fast Dry Top Coat (s): Tämä Kiara Skyn pikakuivattaja oli minulla aiemmin kovassa käytössä, ja tykkäsin tämän monista ominaisuuksista. Tuote ei kutista lakkauksia tai levitä leimoja, ja kuivuu todella ripeästi. Lisäksi se on riittävän paksua tasoittamaan koristelujen pieniä epätasaisuuksia. Miinusta kuitenkin lakan nopeasta paksuuntumisesta, tämänkin pullon pohjalla on hillitön kasa jankkia, jota ei edes ohentajalla voi pelastaa. 3,5/5

     

    3. Barnängen Lycka Nutritive Hand Cream: Ihan peruskiva käsivoide, joka kuivuu käsille kosteutta sitovaksi kalvoksi. Kaipaan kuitenkin voiteilta enemmän hoitavuutta, ja olenkin vähän öljyisempien käsirasvojen ystävä. Tämä on enemmän sellainen hyvän ihon ylläpitäjä kuin varsinainen kosteuttaja. 2,5/5

     

    4. Xtra Kynsilakanpoistoaine: Hyvä kynsilakanpoistoaine, joka poistaa lakat tehokkaasti ilman, että se kuivattaisi kynsiä ja ihoa ihan korpuiksi. Hinta-laatusuhteesta iso plussa. 5/5

     

    Hiukset:

     

    1. BPcare Quick Mask (s): Tämä oli nyt toinen loppunut puteli tätä BPcaren matkakokoista pikamaskia, enkä voisi olla tyytyväisempi. Tuote jättää hiukset todella silkkisen tuntuisiksi, ja on erityisen näppärä nopean vaikutusaikansa vuoksi. Naamio on myös todella riittoisaa! 5/5

     

     

    Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita?