Follow:
Browsing Tag:

instagram

    Violetit kukkakynnet + asiaa Instagramista

     

    Oikein ihanaa torstaista iltapäivää kaikille! Tänään ajattelin vilauttaa eräät violetit, ei-niin-onnistuneet kynnet kukkakoristeluilla, ja samalla pläjäyttää ilmoille ajatuksia Instagramista. Tarvitsisin nimittäin teidän ajatuksianne, ideoitanne ja mielipiteitänne Instagramiin liittyen, toivon kovasti että aukaisisitte sanaisen arkkunne tästä asiasta ja auttaisitte minua pohdintojeni kanssa ♥

     

    Mutta aloitetaan niistä kynsistä! Violetti on itselleni vähän sellainen ristiriitaisia ajatuksia herättävä väri, jota harvoin valitsen kynsilleni ainakaan erityisen mielelläni. Kuitenkin useimmiten käy niin, että violeteista lakkauksista nousee niitä kaikkein mieluisimpia. No, tällä kertaa ei käynyt ihan niin!

     

    Halusin käyttää jotain pitkään kaapissa istunutta lakkaa, sillä nämä vanhukset tuppaavat herkästi unohtumaan. Valintani osui O.P.I:n Purple With A Purposeen, joka onkin yksi ihan ensimmäisistä O.P.I:n lakoistani. Muistan edelleen kuin eilispäivän, kun kiertelin Emotionilla alkuvuodesta 2015, ja näin alekorissa Opeja. Vitosella! Muistaakseni tuolloin omistin ennestään vain yhden merkin lakan, ja tottakai tämä näky sai silmät suurentumaan päässäni. Tuolloin mukaani lähti tämä violetti ihanuus sekä pinkki Kiss Me I’m Brazilian, joka onkin muuten vuosia ollut yksi suosikkini pinkeistä cremelakoista. Tämä violetti sen sijaan on jäänyt vähemmälle huomiolle, ja ansaitsikin pitkästä aikaa päästä kynsille ♥ Tämän lisäksi kynsille valikoitui vaalean lila mattalakka Wild & Mildilta sekä yksi suosikkini F.U.N Lacquerilta eli Unicorn Island. Sen kimallus on jotain vastustamatonta!

     

    Koristeluiksi maalasin kukkasia, ja niiden takia koko lakkauksesta tulikin aika blääh-luokan suoritus. Kukista puuttui selkeästi se “jokin”, ja ne hukkuivat taustaansa kuin neula heinälatoon. Mutta hei, aina ei voi onnistua, mikä on ihan hyvä sinänsä – muuten niitä oikeasti onnistuneita lakkauksia ei osaisikaan arvostaa.

     

    Käytetyt tuotteet:
    Aluslakka: Konad Professional Base Coat*
    Peel off -aluslakka nimettömissä: Ünt*
    Violetti shimmerlakka: O.P.I – Purple With A Purpose
    Vaalean violetti mattalakka: Wild & Mild – So Innocent*
    Violetti hololakka: F.U.N Lacquer – Unicorn Island
    Pikakuivattaja: Kiara Sky*
    + Mont Martén akryylimaalit ja Fantasy Nails Super Detail 3/0 -sivellin
    *Tähdellä merkityt saatu

     

     

    Sitten haluaisin kovasti kuulla teidän mielipiteitänne Instagramista! Eli tilanne on se, että itse käytän Instaa aika epäsäännöllisesti. Herään sen olemassaoloon aina parin kuukauden välein, ja postaan parin viikon ajan kuvia uusimmista lakkauksista – tosin vasta blogipostausten jälkeen. Tämä tapa on todella tylsä, sillä mielestäni kyseistä alustaa olisi kivempi käyttää arkisten mitä-tapahtuu-nyt -tyylisten kuvien jakamiseen, mutta tottakai feedini näyttäisi epäsiistimmältä niitä jakaessani. Enkä edes tiedä, ketä sellaiset kuvat kiinnostavat? Itsehän seuraan Instagramista mielelläni seuraamieni bloggaajien ynnä muiden kuvia heidän arkisista hetkistään, ja tykkään huolettoman näköisistä feedeistä. Millaisia feedejä te tykkäätte katsella?

     

    Toinen huolenaiheeni on se, että mitä luulette, voinko edes tehdä täydellistä ympäripyörähdystä jakamani sisällön kanssa, kun IG-seuraajani ovat vuosien aikana tottuneet tietynlaisiin kuviin? Vai pitäisikö minun ennemmin luoda ihan uusi käyttäjätili? Tottakai olisi viisaampaa kysellä näitä asioita suoraan Instagramissa niiltä minua siellä seuraavilta ihmisiltä, mutta tästä päästäänkin kolmanteen ongelmaan…

     

    Minulla on kamalan huono englannin kielen taito! Tällaisen kysymysten ja tajunnan virran kirjoittaminen englanniksi on minulle syvä mahdottomuus. Se on myös yksi isoimmista syistä, miksi päivittelen Instagramia niin harvoin. Yhden pikku tekstin kirjoittamiseen menee todella pitkä aika, ja minua nolottaa jo etukäteen mahdollisesti tekemäni kielioppivirheet. Eli, millä kielellä te päivitätte Instagramia? Itse olen miettinyt, jos siirtyisin pääasiassa suomen kieleen, ja saattaisin lisätä loppuun pari sanaa englanniksi. Tekeekö joku näin? Tai oletteko te vaihtaneet kieltä kesken kaiken?

     

    Nyt saa antaa palaa kommenttiboksissa! Erityisesti tässä Instagram-asiassa kaipaan mielipiteitänne, ja jokainen kommentti olisikin kullanarvoinen ♥