Hupsista. Viime kuun Haastetrio jäi itseltäni postaamatta, kun muistin koko asian vasta kuun viimeisenä päivänä. Tässä kuussa ajattelin petrata ja julkaista ensimmäisen Haastetrio-lakkauksen jo nyt, niin ehkä ehtisin vielä toisenkin lakkauksen tähän haasteeseen toukokuussa toteuttaa.
Tällä kertaa aiheeksi nappasin kuivamarmoroinnin, ja pohjaväriksi kaivoin testaamattomien boksista miitistä saadun Avonin Gel Finish lakan sävyssä Lavender Sky. Lakka on vaalean violetti, juurikin laventelin sävyinen creme. Tätä lakkasin ensin kaksi kerrosta kynsille, ja kyseisestä lopputuloksesta on kuva yllä. Lakka oli helppokäyttöinen – se levittyi oikein kauniisti ja kaksi aivan ohutta kerrosta riitti peittämään pitkät kynteni. Sutikin oli mukavan mallinen, juuri sellainen keskileveä jotka ovat suosikkejani.
Kuivamarmorointiin koitin katsella tutoriaaleja, mutta ei tämä siltikään kovin hyvin sujunut. Marmoroinnit tein kuitenkin siis yksi kynsi kerrallaan, eli lisäsin kynnelle ensin vielä yhden paksuhkon kerroksen Lavender Skyta ja sen jälkeen vetelin pienellä dotting toolilla kolmea erisävyistä lakkaa viivoina alhaalta ylös vähän sikinsokin -tyylillä. Etusormen kuvio jäi aika karun näköiseksi, ja siitä huomaakin että olin liian hidas ja lakat ehtivät kuivumaan liikaa työstövaiheessa. Muissa kynsissä onnistuin jotenkuten, mutta kyllä tätäkin voisi vielä harjoitella!
Aurinkoista maanantaita kaikille!
*** Avonin lakka saatu miitistä