Olen nyt esitellyt teille ensimmäiset kaksi laattaa Mi Nailsilta testiin saamastani ÜberChicin kuudennesta setistä, ja vielä olisi vilauttamatta viimeinen. Kolmannessa laatassa on paljon erilaisia kukkakuvioita, abstrakteja kuvioita sekä muutamia pieniä leimakuvia kuten järjettömän suloinen karhu (tai jääkarhu) laatan alaosassa keskellä.
Vaikka olin tämänkin laatan kohdalla erittäin kiinnostunut monenmoisista kukista ja kiemuroista, halusin kuitenkin tällä kertaa koittaa jotain erilaista. Päätin siis valita abstraktin leiman, ja nopeasti löysinkin mieluisan. Lakkausta ideoidessani mielessäni pyöri tekstuurille leimaaminen, sillä ne jäävät usein koristelematta kun tuntuu että rosoiselle pinnalle on hyvin hankalaa keksiä minkäänlaisia koristeluja.
Kaikki kuviot testattuani kartongille ja paperille useaan otteeseen, siirryin väkertämään lakkausta kynsilleni. Pöydälle kasasin ensin useita erilaisia tekstuurilakkoja, mutta lopulta valitsin niistä Golden Rosen Holiday -sarjan musta-hopean tekstuurilakan joka kantaa numeroa 60. Tämän valitsin siksi, että halusin tehdä leimat parilla eri värillä vierekkäisille kynsille käyttämällä leimassa viereisen kynnen pohjaväriä, ja koska leimalakkavarastoni on rajallinen, päätin mennä sieltä mistä aita on matala ja rakensin musta-hopean skittleten.
Aloitin lakkauksen siis lakkaamalla peukaloihin, etusormiin ja keskisormiin kaksi kerrosta Opin hopeista DS Radiancea, nimettömiin kaksi kerrosta Golden Rosen tekstuuria ja pikkurilleihin kaksi kerrosta Essencen valkoista Wild White Waysiä. Pikkurillit kuorrutin vielä kahdella kerroksella Essencen Pixie Dustia, jossa on samantyylinen hempeä pinkki-sininen duochrome-efekti kuin etusormeen asettelemissani niiteissä jotka olen hankkinut Ebaysta.
Leimauksen aloitin nimettömistä joihin leimasin tuollaista aaltoilevaa raitakuviota Opin hopeisella Silver Canvasilla. Samaa kuviota leimasin myös keskisormiin ja peukaloihin Essencen mustalla leimauslakalla, mutta parhaiten leimoista kyllä onnistui ensimmäisenä tehty nimettömän leima.
Nimettömän jätinkin tekstuuripintaiseksi ja muut kynnet viimeistelin varovaisesti Seche Vitellä. Kokonaisuudesta tykkäsin kovasti, vaikkei se erityisemmin oman tyyliseltä tunnukaan.
ÜberChicin laatta pelitti jälleen moitteettomasti, on se vain ilo leimata kun tietää ettei ongelmat johdu välineistä. Tai no, stamperini ei välttämättä ole se kaikkein paras, ja mieleni tekisikin tilata testiin muutamia erilaisia leimasimia jotta löytäisin juuri Sen Oikean itselleni.
Mitä pidätte kynsistä? Entä mitäs leimasimia suosittelisitte?
*** Leimauslaatta ja leimauksessa käytetty Opin Silver Canvas saatu blogin kautta testattavaksi, linkkien klikkailusta en hyödy lainkaan