Follow:
Browsing Tag:

glow in the dark

    Ranskis glitterillä – tuunattu versio

    Aika monen kynsi-intoilijan turvalakkaus vaikuttaisi olevan ranskalainen manikyyri glitterillä. Vino tai suora, mutta pääpiirteenä toimii ranskisrajalle vedetty glitterviiva, joka antaa anteeksi pienet virheet smile linessa, ja lisää manikyyriin hohdokkuutta.
    Minä en ihan valehtelematta ole koskaan toteuttanut tätä yksinkertaisen tyylikästä manikyyriä, ja kun sen tajusin, oli pakko ryhtyä tuumasta toimeen. En vain halunnut tehdä sitä tylsän kaavan mukaan, joten lisäsin reseptiin kasan lisämausteita!

    Lakkasin siis kaikki kynnet ensin MNY 261 -lakalla, jota on yksi kerros jokaisella kynnellä. Tämän jälkeen kuorrutin kynnet vielä Kone Helsingin hololakalla numero 809, ja siirryin suunnittelemaan koristeluja. Päädyin tekemään ranskiskärjet mustalla, ja rajalle asettelin glittereitä Seppälän pimeässä hohtavasta lakasta nimeltä Sweet Heart. Kyseinen lakka on siis kirkaspohjainen glittertopperi, jossa on paljon ihania hopeisia tähtiä, kuita sekä pienempiä hexoja. Nimettömään maalailin vielä viivoja akryylimaaleilla ja lisäsin yhden isohkon kynsitimantin kynnen tyveen, ja sitten olikin kynnet pikakuivattavaa vaille valmiit.
    Yllättävän hyvin tuo Seppälän pimeässä hohtava lakka sitten toimikin. Nyt käytin sitä ensimmäistä kertaa omilla kynsilläni, ja täytyy sanoa että iltaisin kun meni nukkumaan, oli aika creepy tunnelma kun omat näpit loisti vihreää valoa. Eilen päälle tunnin päiväunienkin jälkeen ne loistivat yhä edelleen ilman että ne olisivat välissä saaneet valoa mistään, eli kyllä näitä täytyy vissiin lisää käydä haalimassa. Muistaakseni nuo pikkupullot olivat 2,95e kappale, eli ei hintakaan sitten kirpaise.
    Teettekö te usein ranskiksia glitter-rajalla?


    Shoppailuja ja pari swatchia

    Aivan ensimmäisenä, pakko hehkuttaa, tällä blogilla on jo kolme lukijaa! Aivan mahtavaa. 🙂 Tervetuloa siis vain kaikille. 🙂

    Seuraavaksi haluaisin avata vähän sitä, että miksi aloin niitä swatch-tikkuja väkertämään, joista eilen postasin. Asiahan on niin, että olen tähän mennessä tehnyt vain yhdet kynnet jollekulle muulle kuin itselleni (nekin menivät kyllä pilalle), mutta nyt torstaina yksi kaverini on tulossa ottamaan kynnet luokseni, ja olen aivan täpinöissäni. Jännittää kamalasti, että osaanko tehdä juuri sellaiset kynnet, kuin hän haluaa, ja juuri siksi olenkin nyt kasaillut erilaisia koristeluita esille, joita osaan tehdä, ja opetellut niitä, joita en vielä osaa. Ja tosiaan, koska ei ollut aikaa odottaa swatch-tikkuja postista, ne oli pakko tehdä itse 😀

    Torstaita odotellessa kävin viikonloppuna shoppailemassa parit uudet kynsilakatkin, vaikka en niitä varsinaisesti sitä kaveriani varten ostanutkaan, kunhan vain satuin rakastumaan näihin uusiin tuttavuuksiin! Seppälän Snow Whiten ostin kylläkin vain siksi, että edellinen valkoinen lakkani oli kuivunut koppuraksi, ja kynsilakan kanssa on helpoin taiteilla viivoja. Muut lakat ostin ihan vain värin takia, ja ne osoittautuivatkin aikas täydellisiksi ostoksiksi. Nämä kaikki näkyivät vilaukselta swatchattuna viime postauksessani, joten en lisää tähän enempää kuvia aiheesta, halusin vain päästä kehumaan näitä kaunokaisia erikseen.

    Eli lakathan ovat siis suurin osa Seppälästä, paitsi tuo IsaDoran Sugar Nails, jonka bongasin Citymarketin löytölaarista kuudella eurolla, enkä vaan millään voinut jättää sitä sinne lojumaan, hih. Se oli muuten aivan mahtava lakka, peitti täydellisesti kahdella kerroksella ja kuivui uskomattoman nopeasti, olin todella iloisesti yllättynyt tätä testatessani. Myös Seppälän uuden sarjan lakat olivat todella näppäriä, väriltään rakastuin erityisesti tuohon Coral Dreamiin (toinen vasemmalta), jossa on siis pientä hopeaa hilettä ja hexagonia. Sekin peitti hyvin kahdella kevyellä kerroksella, vaikka jälkimmäinen olikin ehkä jopa turha, sillä se ei kuultanut läpi ensimmäisenkään jälkeen, halusin vain nähdä syventyisikö sävy. Täytyy kyllä myöntää, että näytti hienommalta yhdessä kerroksessa. Viimeinen lakoista on Seppälän pimeässä hohtava  Sweet heart, joka oli muuten ihana, mutta hohtaakseen se tarvitsi muutaman sekunnin kynsiuunissa, enkä osaa sanoa olisiko se oikeasti toimiva käytössä vai ei. Pitäisi kai lakata omat kynnet sillä ja mennä ulos päiväksi, sittenhän sen vasta näkisi. 🙂

    Tässä sitten vielä pari swatchia eiliseltä. Seeprakuosi sujuu nykyään jo hyvin, mutta pantterissa olisi parantamisen varaa… Sen sijaan keskimmäiseen palmuun olen erittäin tyytyväinen, sillä se oli ensimmäinen yritykseni tässä koristelussa! Pantterikuosin toteutin akryylimaaleilla ja H&M:n Manhunterilla, samoin palmukoristelun, ja seeprakuosin pohjavärinä käytin Rimmelin 297 Show Offilla, joka on aiivan ihana herkkupinkki, ja sopii täydellisesti tällaisen koristelun kanssa yksiin.

    Huomenna olisi tarkoitus poistaa omat kynnet, sillä tein juuri Ndedille tilauksen mistä odottelen kultaista ja uutta kirkasta akryylijauhetta, ja jos ne nyt äkkiä tulisivat, pääsisin keskiviikkona taiteilemaan niillä jotain herkullista omiin kynsiin, ennen, kuin torstaina rakennan kaverille kynnet. Akryylejä siis luvassa!

     

    Mitäs mieltä olette noista väkertämistäni swatch-tikuista?