Follow:
Browsing Tag:

Creative

    Haastetrio 2015, kesäkuu: Kirjalakkaus

    Nyt kun kesä on käsillä, olen alkanut haaveilemaan omasta pikku kasvimaan ja puutarhan yhdistelmästä meidän parvekkeellemme, ja sainkin juuri aiheeseen sopivan kirjan lahjaksi isäni avopuolisolta. Kirjan nimi kuuluu “Herkullista satoa ruukuista” ja sisältää paljon mielenkiintoista tietoa kasveista käsittäen oikeastaan kaiken sen, mitä sinun olisi viisasta tietää ennen kuin alat suunnittelemaan minikasvimaatasi.
    En hirveästi nykyään lue kirjoja, joten päätin tehdä Haastetrion kesäkuun lakkauksen tämän kirjan pohjalta kun kerrankin jotain kirjaa olen lukenut. Jos siis parvekkeelle voi rakentaa minipuutarhan, miksi kutsutaan kynsillä esiintyvää puutarhaa? Nanopuutarhaksi?

    Kynsien pohjalla on kolme kerrosta Gina Tricotin pastellista päärynänvihreää Pearia. Kyseisestä lakasta löytyy mukavasti shimmeriä, joskaan se ei näissä kynsissä mattaamisen lopputuloksena enää oikeastaan erotu. 
    Pearin päälle maalailin kukkaköynnöksiä kahdella erilaisella vihreällä creme-lakalla. Ensin tummemmalla, Essencen Everybody salsalla ja sen jälkeen vaaleammalla Creativen Sour Applella. Köynnöksen rungot maalasin ohuen ohuella striperilla ja lehdet tein hammastikulla. Kukkasiin käytin taas toista hyvin ohutta mutta paljon lyhyempää sivellintä, ja ne maalasin ensin BK:n lakalla numero 17 jonka jälkeen lisäsin yksityiskohtia O.P.I:n Kiss Me I’m Brazilianilla.
    Lopuksi vielä mattasin koko komeuden ja kesäinen nanopuutarha oli valmis! Omasta mielestäni siitä tuli ihan mukiin menevä, mutta mitäs te tykkäätte?

    Testaamattomien tekniikoiden tiistai: Splatter

    Niinkuin joku on saattanut huomatakin, pari tiistaita on kulunut ilman testaamattomia tekniikoita täällä minun blogini puolella. Nyt olisi kuitenkin aika nostaa kissa pöydälle ja tarttua seuraavaan testaamattomaan tekniikkaan joka on tällä kertaa nimeltänsä Splatter.
    Tässä vielä aiemmin postaussarjassa toteutetut tekniikat:

    Lisäksi luvassa olisi vielä myöhemmin kolme tekniikkaa, nimittäin ombre, tikatut kynnet hammaslangalla sekä ikat kuviot.

    Splatter-kynsistä löytyy hyvä kuvatutoriaali täältä.
     Nämä kynnet tein viime viikolla jo valmiiksi, sillä olin aika innoissani tämän tekniikan testaamisesta jo kauan, ennen kuin pääsin tositoimiin. Splatter -kynnethän tehdään siis siten, että pohjalle lakataan ensin joku haluttu väri jonka päälle sitten tehdään tuota hauskaa roiskekuviota dippaamalla pillin kärki kynsilakkaan ja puhaltelemalla lakkoja kynnen pinnalle. Suotavaa olisi teipata kynsinauhat ensin suojaan, sillä sotkua on luvassa!
    Itse halusin myös kikkailla tekniikan kanssa hieman enemmän, enkä halunnut pelkkiä yksinkertaisia roiskekynsiä, joten teippasin myös kynnen kärjet piiloon kun aloin roiskimaan. Kun roiskeet olivat kuivat, lakkasin kynnen kärjet sitten O.P.I:n ihanalla karkkipinkillä Kiss Me I’m Brazilianilla. Tykkään kyseisestä lakasta muuten melko lailla vaikka se pinkki onkin, sillä se on sävyltänsä ihanan lämpöinen ja tuntuu istuvan ihonvärini kanssa hyvin yhteen.
    Roiskeiden alla käytin Nfu Oh:n valkoista, tätä on kaksi kerrosta, ja roiskeet tein aiemminkin mainitulla Kiss Me I’m Brazilianilla sekä Creativen ihanan pirteällä Sour Applella. Aivan viimeiseksi lisäsin kärkirajoille hopeiset koristeluteipin pätkät ja lakkaus oli pikakuivattajaa vaille valmis.

    Yllätyin kovasti siitä, kuinka helpot tällaiset roiskekynnet onkaan tehdä. Tulen varmasti kokeilemaan tätä joskus toiste uudestaan!
    Onko tämä monelle teistä tuttu tekniikka?

    // Some of you have maybe noticed that my own nail art challenge, untested techniques Tuesday has been hiding the past two weeks. Well, now it’s here again and it’s time to show you my very first manicure with Splatter technique! Here you can find great tutorial about it.

    Here are the techniques I’ve already tested at this challenge:


    And after this Tuesday there are three techniques still coming: ombre, quilted pattern and ikat nails.

    I had much fun with these nails and I were pretty surprised that hey were so easy to make. I’m sure that this will be easy for every one of you too, just remember to tape your cuticles up before starting to make these kinda nails!

    As a base color I used (again) two coats of Nfu Oh’s white polish, number 01. Then I covered my cuticles and nail tips up with tape and started splattering my polishes, O.P.I’s Kiss Me I’m Brazilian and Creative’s Sour Apple onto them with a straw. After that I removed those tapes, polished my nail tips with Kiss Me I’m Brazilian and applied those decoration tapes. At last I applied one coat of my quick dry top coat from Glisten & Glow and the nails were done. Let me know if you have tried this technique and tell me what you think of it! 




    #ablecs15 Week 2: Matched to an outfit

    Olisi jälleen aika esitellä yhdet kynnet Finnishable -haastetta varten. Tällä kertaa aiheena on “matched to an outfit” eli johonkin asuun yhteensopivat kynnet. Tämä aihe aiheutti minulle paljon päänvaivaa, mutta lopulta päädyin käyttämään yhtä kaapistani löytyvää peruskauluspaitaa inspiraation lähteenä. 
    Tätä paitaa käytän yleensä yhdistettynä tavallisiin mustiin farkkuihin, joten poimin kaikki värit ja ideat pelkästään ylläolevan paidan kuviosta. Koska kynnet olisivat muuten olleet melko tylsät, lisäsin aksenttikynsiin vielä löllöt silikonirusetit, jotka olen saanut kirppistelyn “kaupanpäällisenä”.

    Lakkasin siis aluksi etusormeen, keskisormeen ja pikkurilliin yhden kerroksen Nfu Oh numeroa 18, nudea crellyä. Tämän päälle aloin vetelemään eripaksuisia viivoja sikinsokin väreillä, jotka mielestäni löytyivät myös paidasta. Lakkoina viivoissa käytin seuraavia: Kiko 340 (vaaleahko sininen), Creative Sour Apple (vaaleanvihreä), Nfu Oh 132 (musta), Nfu Oh 01 (valkoinen) ja Essence New York city call (capuccinon sävyinen vaalea ruskea/nude). Ruutukuviosta ei tullut kovinkaan mieleinen omasta mielestä, eikä tämä lakkaus siksi ollutkaan kovin pitkäikäinen.
    Sen verran haluaisin vielä mainita, että jos nimettömässä esiintyvän lakan sävy miellyttää, teidän täytyy hankkia Essencen New York city call! Sen lisäksi, että se on upea, kaunis satiinipintaiseksi kuivuva rakastettavan sävyinen nude/ruskea, tuo laatu on uskomaton. Käytin lakkaa kaksi ohutta kerrosta, mutta täydelliseen peittävyyteen olisi luultavasti riittänyt jo yksi hieman paksumpi. Lakka on siis todella pigmenttinen, ja se kuivuukin aivan hetkessä. Kestävyydestä en osaa kummemmin kertoa, mutta en usko, että tämä lakka siinäkään puolessa pettäisi. Todell hyvä hinta/laatusuhde siis.
    Selvyyden vuoksi mainittakoon vielä, että kaikilla kynsillä on viimeisenä kerros top coatia, ja tuo New York city call jää ilman top coatia kuivuessaan todella kauniin satiiniseksi pinnaltansa.



    // These nails I made for Finnish(able) Nail Art Challenge Spring 2015 and I got my inspiration from my checked shirt. That shirt I mostly use with some black jeans so I did my nails only based on that shirt, not the whole outfit. 

    Onto my ring finger’s and thumb’s nails I applied two coats of Essence’s New York city call -polish and after that I started doing my other nails with one coat of Nfu Oh’s number 18 nude crelly polish. Onto that I made some different sized lines with following polishes: Kiko 340 (light blue), Creative Sour Apple (light green), Essence New York city call (nude/brown), Nfu Oh 01 (white), Nfu Oh 132 (black). At last I applied bows to my accent nails and covered every nail with top coat.

    To be honest, I really didn’t like these nails. Only thing I liked was that Essence’s polish New York city call which turned out to have really high quality. I used two coats but I think it is opaque with one thicker coat too. And it dried really fast, points for that! If you are friend of brown polishes, you have to get this one. I mean it.




    Ihanaa sunnuntaita kaikille!   // Have a great Sunday everyone!