*Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä, blogin kautta saadut tuotteet merkitty (s)
Toivottavasti vietitte viikonloppua mukavissa merkeissä! Täällä Lappeenrannan seudulla säät eivät juuri suosineet, mutta siitä huolimatta ulkoilin itse sen, minkä kerkesin. Pääsin vihdoin poimimaan kypsiä mustikoitakin muutaman litran verran, joista osa päätyi piirakkaan ja loput pakkaseen. Kylläpä muuten omista mustikoista leivottu piirakka maistuikin makoisalta! Ihan luksusta, kun täällä tätä metsää ja metsän antimia riittää.
Mutta siirrytäänpä sitten päivän varsinaiseen aiheeseen. Tänään olisi aika kurkata, mitä kaikkia tuotteita kulutin loppuun kesäkuun aikana. Tyhjiä purkkeja on tällä kertaa kymmenen. Tuttuun tapaan annan jokaisesta tuotteesta sanallisen arvion, sekä numeroarvion asteikolla 1-5.
Kasvojen ihonhoito:
1. Académie Sérum Hydraderm 24H (s): Tämä taitaa olla yksi arvokkaimmista seerumeista, joita olen koskaan kokeillut. Sen vuoksi odotinkin siltä paljon, mutta ikävä kyllä tuote ei aivan vastannut näitä odotuksia. Seerumin luvataan tarjoavan iholle tehokosteutusta 24 tunniksi. Se on pohjaltaan geelimäistä, ja siinä on joukossa pieniä, vihreitä hyaluronihappohelmiä. Tuote tuntui kiitettävän kosteuttavalta, mutta en oikeastaan pitänyt sen koostumuksesta. Se tuntui kasvoilla todella liukkaalta, minkä lisäksi tuotetta joutui hieromaan kasvoille aika ronskein ottein jotta hyaluronihappohelmet sai hajoamaan. Monesti bongasin pieniä vihreitä täpliä kasvoilta vielä pitkin päivää, mikä ei tietysti ole kovin toivottavaa. 2/5
2. Ole Henriksen Sheer Transformation Perfecting Moisturizer (s): Tähän kasvovoiteeseen ihastuin sen kevyen ja nopeasti imeytyvän koostumuksen, sekä hyvien kosteustehojen vuoksi. Voisin hyvin tilata tätä joskus täysikokoisen purnukan, vaikka tuotteen hinta vähän hirvittääkin (esim. *Kicksillä 59,50€/50ml) . Tämä oli kuitenkin ihana voide etenkin kuumina päivinä meikin alle, minkä vuoksi jäin kaipaamaan sitä purkin tyhjentyessä. 5/5
3. Maylash -ripsiseerumi (s): Alkuperäinen postaus täällä. Vaikka alunperin olin hyvin skeptinen tämän ripsiseerumin suhteen, lopullisten tulosten valossa en voi olla kehumatta sitä. Huomasin ripsissä selkeän eron, etenkin niiden tuuheudessa ja vahvuudessa. Seerumi oli myös yllättävän riittoisaa, sillä käytin sitä ensin viisi viikkoa 2 x päivässä, jonka jälkeen siirryin ylläpitämään tuloksia käyttämällä sitä vain kerran päivässä. Näin käytettynä tuubista riitti yhteensä yli kahdeksan viikon tarpeisiin. 5/5
Kädet ja kynnet:
1. Xtra kynsilakanpoistoaine: Tehokas, hajusteeton kynsilakanpoistoaine joka ei kuivata kynsiä ihan korpuiksi. Mitäpä sitä enää kynsilakanpoistoaineelta toivoisi, kun hintakin tällä 250ml pullolla on alle 2€? Huipputuote. 5/5
2. EOS Intensive Hand Lotion Vanilla Orchid (s): Ihan kelvollinen käsivoide, mutta ei tästä mitään suosikkia tullut. Mielestäni voide jättää kädet liian vahamaisen tuntuisiksi, eikä se tunnu tekevän iholle mitään ihmeitä. Soveltuu kuitenkin hyvin päiväkäyttöön, kun sormien ei toivoisi tuntuvan rasvaisen klähmäisiltä. Tuoksu tässä oli jokseenkin tunkkainen, mutta ei järin voimakas. Korkki pysyi tiukasti kiinni, mikä oli toki hyvä juttu käsilaukussa, mutta aiheutti välillä ärsytystä purkin avausvaiheessa. 1/5
Vartalotuotteet:
1. Decleor 1000 Grain Body Exfoliator: Vartalokuorinta, jossa ihastutti raikas greipin tuoksu. Muuta hyvää en tästä sitten löytänytkään, sillä rakeet olivat todella harvassa ja tuotteen koostumus oli epämiellyttävän löysä. Tällä ei siis mitään tehokasta kuorintaa saanut aikaan. 1/5
2. Body Boom Kookos Kahvikuorinta: Olen aikaisemmin todennut, etten oikein pidä kahvikuorinnoista niiden sotkuisuuden vuoksi. Tämä Body Boom oli kuitenkin koostumukseltaan sen verran kuivaa, että sitä pystyi käyttämään aika hallitusti. Sotkua ei siis juuri syntynyt, ja ihastuin tuotteen rouheaan tuntumaan. Myös kookoksen tuoksu oli miellyttävä, ja iho tuntui pehmeän hoidetulta kuorinnan jälkeen. Tätä voisin ostaa lisää! 4,5/5
3. Palmolive Pampering Clay Body Wash: Ostin tämän Palmoliven savisaippuan kun luin Better Nail Day -blogista Nivean vastaavasta tuotteesta, ja lähdin etsimään sitä meidän lähi-Prismasta. Kyseistä suihkusaippuaa en löytänyt, mutta kiikutin kassalle tämän Palmoliven version. Tässä oli kuitenkin niin epämiellyttävän voimakas, parfyyminen tuoksu, etten käyttänyt sitä kovin mielelläni. Muuten tuote on ihan kiva, vaahtoaa hyvin ja jättää ihon miellyttävän tuntuiseksi. 1,5/5
Muut:
1. Batiste Dry Shampoo Rose Gold: Kuten Batisten kuivashampoot yleensä, myös tämä jätti hiukset ihanan raikkaiksi ja puhtoisiksi. Pidin myös tuotteen vaniljaisesta kukkaistuoksusta. Ainoa miinus tuoksun voimakkuudesta, tällä saa kaikki pörriäiset peräänsä puolen hehtaarin alueelta. 4/5
2. Nivea Dry Fresh Antiperspirant (s): Kainalot kuivana pitävä, puhtaan pyykin tuoksuinen antiperspirantti. Eikä sotkenut vaatteita! Tykkäsin, ja voisin ostaa lisää. 5/5
Oliko tässä teille tuttuja tuotteita?
Seuraa blogia Bloglovinissa, Blogit.fi:ssä ja Facebookissa