Follow:
Monthly Archives

maaliskuu 2019

    Glossybox Maaliskuu

    *Boksi saatu blogin kautta, postaus sisältää mainoslinkin

    Kuukausi sitten tutustuin ensimmäistä kertaa Suomen markkinoille saapuneeseen Glossyboxiin, ja esittelin helmikuun boksin sisältöä tässä postauksessa. Ilokseni sain vielä maaliskuun boksin pr-näytteenä, ja pääsen esittelemään sen sisällön teillekin.

    Maaliskuun boksin teemana on “Girl Boss”, ja se sisältää tuttuun tapaan viisi kauneustuotetta. Koin pienen pettymyksen heti boksin saavuttua, sillä se on pakattu jälleen pelkistetyn vaaleanpunaiseen laatikkoon. Älkää käsittäkö väärin – pakkaus on mielestäni kaunis, mutta tietääkseni muissa maissa sen ulkoasu vaihtuu kuukausittaisen teeman mukaan. Olisi siis ollut hauskaa nähdä, millainen laatikko olisi noudattanut “girl boss” teemaa!

    1. Amika Perk Up Dry Shampoo 43,9ml

    Boksin ensimmäinen tuote oli tällä kertaa Amikan minikokoinen kuivashampoo. Kuivashampoille on aina käyttöä, ja nämä minikokoiset kulkee kätevästi reissussa mukana. Toisaalta tällainen on vähän tylsä löytö kauneusboksista, mutta toisaalta se on varsin käytännöllinen. En siis valita, vaan mielelläni suihkin menemään. Ovh: n. 27,90€/232ml

    2. Steve Laurant Lip Gloss “Nupe Pop” 3,5g

    Boksin tuotekortissa kerrotaan huulikiillon tulevan sävyssä “Red Dress”, mutta omasta boksistani ainakin löytyi persikkainen nudesävy “Nude Pop”. Tämä huulikiilto vaikuttaakin lämpimän sävynsä puolesta sellaiselta, jota suosisin arkikäytössä, mutta pakkausmalli ei erityisesti viehätä. Testaan tämän varmasti silti, sillä lupaukset voimakkaasta pigmentistä ja pitkäkestoisuudesta kuulostavat houkuttelevilta! Ovh: n. 18,70€/3,5g

    3. Beautaniq Beauty Blush Serum 10ml

    Aprikoosiuutteella rikastettu voidemainen väriseerumi poskille ja huulille vaikuttaa veikeältä. Ensikokeilulla voiteen vaalean pinkki sävy sai huuleni näyttämään hitusen kalpeilta, mutta poskille sävy sopii. Nyt pitäisi vain opetella käyttämään tällaisia voidemaisia poskipunia. Ovh: n. 12,50€/10ml

    4. Ole Henriksen Sheer Transformation Perfecting Moisturizer 7ml

    Erittäin mielenkiintoisen kuuloinen kasvovoide, joka sisältää ihoa kevyesti kuorivia hedelmähappoja ja antioksidantteja. Harmi, että tästä tuli vain pieni näytekoko, sillä tuote oli mielestäni koko boksin kiinnostavin. Ovh: n. 59,50€/50ml

    5. Luxie Beauty Fan Brush 560

    Pehmeästä synteettisestä karvasta valmistettu viuhkasivellin. Tätä suositellaan erityisesti highlighterin ja bronzerin käyttöön, ja kokeilenkin sitä oikein mielelläni. Minulla on ennestään vain suuri, harvakarvainen viuhkasivellin jota käytän varisseen luomivärin pyyhkäisyyn silmien alta tarpeen tullessa, ja siihen tarkoitukseen tämäkin saattaisi sopia. Ovh: n. 17,80€/kpl

    Yhteenveto:

    Maaliskuun boksin arvo oli karkeasti arvioituna 60€. Periaatteessa se tarkoittaa sitä, että 17,90€ hintaisella tilauksella saisi rahoilleen reippaasti vastinetta. Pidin myös positiivisena sitä, että boksissa oli tällä kertaa useampi meikkituote. Monet tuotteista tulevat varmasti käyttöön, mutta valitettavasti tällä kertaa mikään niistä ei herättänyt suurta innostusta. Kokonaisuutena arvioiden boksi oli hyvää keskitasoa – en pettynyt, mutten varsinaisesti hyppinyt riemustakaan.

     

    Saatavuus ja hinta

    Glossyboxin jatkuva tilaus maksaa 17,99€/kk. Tähän sisältyy myös postikulut. Boksin voi halutessaan tilata eripituisiksi jaksoiksi (3, 6 tai 12 kk) ja säästää siten kuukausikustannuksissa. Tutustu lisää ja tilaa oma Glossyboxisi täältä.

     

    Mikä tuotteista oli teidän mielestä kiinnostavin?

    Roskiin meni! || Helmikuu

    *Tähdellä merkityt tuotteet saatu

    Viimeisen parin viikon aikana blogi on päivittynyt melko verkkaiseen tahtiin. Olen ollut kiinni kesätyönhaussa, koulutehtävissä ja ensi syksyn harjoittelupaikan hakemisessa (onnistuin muuten saamaan unelmieni harkkapaikan syksylle, jee! Palaan tähän tarkemmin vielä myöhemmin, mutta paljastan jo nyt, että harjoittelu liittyy kirjoittamiseen ja kauneuteen ♥). 

     

    Koska kiirettä on pitänyt, on muun muassa näiden helmikuun loppuneiden postaaminen päässyt venähtämään. Rohkenen kuitenkin epäillä, ettei kukaan teistä ole menettänyt yöuniaan minun roskakasan penkomista odotellessaan, ja jos on, niin suuret pahoitteluni! Koska uskon kliseisiin sanontoihin, aion pyyhkiä pöydän puhtaaksi toteamalla, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Eli eiköhän nosteta kissa pöydälle ja kipitetä aasinsiltaa pitkin kukkaruukkuun. Eikun siis, asiaan.

    Vartalon hoito ja hygienia:

    1. Rexona Motionsense Tropical -antiperspirantti: Helmikuun roskista ensimmäisenä arvioitavaksi pääsee Rexonan trooppinen antiperspirantti. Nappasin tämän hätäpäissäni eräällä markettireissulla, kun suosikkiani Herbinan Soft Cashmerea ei ollut saatavilla. Ikävä kyllä Rexona petti ja kainalot kostuivat. Se myös sotki vaatteet ja tuoksui pistävältä. 0/5

    2. Laboratoire Du Haut-Ségala Organic Argan Oil: Perinteinen, luomulaatuinen arganöljy, jota käytin niin kasvojen, käsien kuin vartalonkin hoidossa. En varsinaisesti pidä arganöljyn ominaistuoksusta, mutta yritin olla häiriintymättä siitä (vähän oliiviöljymäinen, hapan tuoksu). Sen sijaan arvostan arganöljyn ohutta koostumusta ja nopeaa imeytymistä. Pumppupullo oli mielestäni näppärä. 4/5

    3. l´Erboristica Argan Oil Shower Gel: Arganöljyä sisältävä suihkugeeli, joka jättää ihon puhtaaksi mutta ei kuivan kiristäväksi. Vaahtoaa aika huonosti, tuoksuu hyvältä. Olen käyttänyt tätä ennenkin, ja voisin käyttää jatkossakin. 3,5/5

    4. Gillette Venus Satin Care Shave Gel: Ihon pehmeäksi jättävä ihokarvanajogeeli, jonka päällä terä liukuu kevyesti. Olen luottanut tähän kyseiseen geeliin vuosia, ja varmaan ostan sitä jatkossakin. 5/5

    Hiustuotteet:

    1. KC Professional Biosystem 4 Shampoo: Rasvoittuville hiuksille suunniteltu shampoo, joka lupaa muun muassa tasapainottaa talirauhasten toimintaa ja rauhoittaa ärsyyntynyttä hiuspohjaa. Tässä on todella hyvät pesutehot ja päänahkaa viilentävä vaikutus, joista pidin. Toisaalta en kokenut, että talirauhasten toiminta olisi mitenkään tasapainottunut tuotteen käytön aikana. 3/5

    2. Cultivator’s Organic Herbal Hair Colour Red: Ehkä kamalin kasviväri ikinä. Haisee todella voimakkaasti lannoitteelta, varisee joka puolelle eikä tartu hiuksiin kunnolla. Kahdella erillisellä kokeilukerralla minulle kävi niin, että tyvikasvu jäi selkeästi kuultamaan värin läpi, ja muutamassa pesussa väri kului kokonaan pois. En missään nimessä ostaisi tätä uudestaan. 0/5

    3. Batiste Dry Shampoo XXL Volume: Batisten kuivashampoot ovat lemppareitani, ja tämä on suosikkini niistä. Tuote antaa hiuksille tuuheutta ja rakennetta, sekä tekee niistä selkeästi puhtaamman näköiset. 5/5

    Kasvojen hoito:

    1. Mario Badescu Aloe, Herbs & Rosewater Facial Spray: Ihanan raikastava ja virkistävä kasvosuihke, joka tuntuu myös kosteuttavan ihoa riittävästi. Raikkaan ruusuinen tuoksu ihastuttaa, ja hienojakoinen suihke tuntuu miellyttävältä. 5/5

    2. Mádara Brightening AHA Peel Mask*: Aiempi postaus täällä. AHA-happoihin perustuva kasvokuorinta, joka pehmentää ja kirkastaa ihoa tehokkaasti. En erityisemmin pidä tämän yrttisestä tuoksusta, mutta en koe sitä hirveän häiritsevänäkään. 4,5/5

    3. Ziaja Natural Olive Cream Light: Mielestäni tämän tuotteen nimeen liitetty sana “light” on todella harhaanjohtava. Tämä kun ei missään nimessä ole sellainen kasvovoide, jota nimittäisin erityisen kevyeksi. Koostumus on mielestäni jopa rasvaisenpuoleinen, vähän niillä rajoilla, että käyttäisinkö edes meikinalusvoiteena. Tuoksu on Ziajan muidenkin tuotteiden tapaan melko parfyyminen ja voimakas. Voisin kuvitella pitäväni tästä yövoiteena kesäkäytössä, nyt talvella en meinannut löytää voiteelle sopivaa koloa ihonhoitorutiinistani. 3/5

    4. Cien Q10 Eye Contour Cream: Silmänympärysvoide, jota monet hehkuttivat viime vuonna ja josta olisin niin halunnut tykätä! Valitettavasti tämä aiheutti silmänympäryksilleni vain pieniä, punaisia näppyjä, ja jouduin lopettamaan käytön. En tiedä, tukkiko koostumus ihoni vai oliko tuotteessa jokin ainesosa, jota silmänympärysihoni ei sietänyt. -/5

    Meikit:

    1. Urban Decay Troublemaker Mascara*: Odotin tältä ripsiväriltä paljon, mutta ikävä kyllä jouduin pettymään. Se ei tehnyt ripsilleni oikeastaan yhtään mitään, vaikka pakkaus lupailikin huimaa tuuheutta, pituutta ja taivutusta.  0/5

    2. Rimmel Apocalips, Across The Universe: Tämä huulilakka ei ole ollut koskaan mikään suosikkini, sillä se tuntuu huulilla ikävän tahmaiselta. Nyt se oli ilmeisesti mennyt vanhaksikin, ainakin tuoksu oli kummallinen. Joutaa siis roskiin. 0/5

    3. L’Oréal Paris Infallible Lip Paint / Matte, Stripped Brown: Tilasin tämän ruskean Lip Paintin itse, sillä ihastuin blogin kautta saamieni Lip Paintien koostumukseen ja ruskea sävy vaikutti lupaavalta. Kuitenkin tämä on todella läpikuultavaa eikä huulista saa tasaisen ruskeita millään. Annoin tälle aika monta mahdollisuutta, mutta nyt lienee korkea aika hankkiutua mokomasta eroon. 0/5

    4. L’Oréal Paris Infallible Lip Paint / Matte, Red Actually*: Tämä taas on ollut pitkään suosikkipunani, jota käytän erittäin usein arkimeikissä. Koostumus on vähän samanlainen, kuin Nyxin Soft Matte Lip Creameissa ja pigmenttiä on runsaasti. Uuden nappasinkin jo Prisman alelaarista, josta sattumalta tällaisen bongasin. Jes! 5/5

     

    Oliko tässä teille tuttuja tuotteita?

    Lakkaushaaste: 1 leimauslaatta, 10 lakkausta

    *Leimauslaatta saatu

    Kynsibloggaajat ovat järjestäneet #kynsivaihtarit -nimistä lakkaushaastetta viime kesästä saakka. Kynsivaihtarien tuotoksia julkaistaan blogeissa aina kuun 20. päivä, ja itse olen ottanut haasteeseen osaa vuoden alusta lähtien (aiemmat toteutukseni löytyvät täältä). Tämä kuukausi on poikkeuksellinen, sillä meillä on kaksi haastepäivää! Kuten yleensäkin, yhdet kynsivaihtarit pidetään 20. päivä, mutta sen lisäksi tälle päivälle on luvassa jotain ihan erityistä.

    Kauneusbloggaajat ovat välillä järjestäneet meikkihaasteita, joissa kaikki toteuttavat teeman mukaisen meikin samaa palettia käyttäen. Itsekin osallistuin viime keväänä yhteen tällaiseen haasteeseen, postaus siitä löytyy täältä. Tällaisten haasteiden innoittamana kynsivaihtarien ryhmässä syntyi idea vastaavasta lakkaushaasteesta. Haastettamme sponsoroimaan lähti CesarsShop, ja saimme valita itsellemme yhden leimauslaatan UberChicin valikoimasta. Nämähän on nyt vasta saapuneet Cesarsille myyntiin!

    “Chubby unicorns need love too”

    Valintamme kohdistui Unicorn Love -nimiseen leimauslaattaan, joka on täynnä erilaisia yksisarvisteemaisia kuvioita. Syötävän söpöt sarviponit, kimmeltävät tähdet, timantit ja ylväät pegasokset kaikki sulassa sovussa samalla laatalla. Jos pidät yksisarvisista, tämä on kuin tehty sinulle.

    Kuten UberChiciltä voi odottaa, laatta tuntuu laadukkaalta. Leimakuviot nousevat moitteettomasti jopa tällaisen kömpelömmän leimaajan toimesta. Ainoa, mistä laatassa en pidä, on sen hankala koko (9,5cm x 14,5cm). Tämä ei mahdu pystyssä koristelutarvikkeiden vetolaatikkooni, jossa pidän kaikkia muita leimauslaattojani.

    Niin, ja sitten ne kynnet… Kun odotukset on suurimmillaan, menee varmasti kaikki pieleen. Kukapa uskoisi, että käytin tuohon lakkaukseen aikaa yli tunnin? Tai että minulla oli selkeä visio tyylikkäästä lopputuloksesta? Jeps, tuskin kovin moni.

    Mutta kerrottakoon nyt kuitenkin, että kynsillä on liukuväri. Ikävä kyllä molemmat liukuun valitsemani lakat sisälsivät kultaisena hohtavaa hitulaa, joka kynnelle töpöteltynä sai ne näyttämään todella samanlaisilta keskenään. Niin, ja koska halusin ehdottomasti käyttää näihin yksisarviskynsiin myös F.U.N Lacquerin Unicorn Islandia, onnistuin piilottamaan liukuvärin aivan kokonaan. Katsokaas kun, se oli paljon peittävämpää kuin muistinkaan. Yksi kerros sitä, eikä liukuväristä ollut enää jälkeäkään.

    Jos jotain positiivista pitäisi sanoa, niin ainakin leimat siirtyivät kynsille ehjinä, suorassa ja suunnilleen haluamilleni paikoille. Harmi kyllä niitä on vähän hankala erottaa kaiken tuon kimmellyksen alta.

     

    Käytetyt tuotteet:
    Kynsinauhalateksi: Glisten & Glow – CTR-ALT-DEL*
    Aluslakka: UNT – Ready For Take Off*
    Liukuvärin ylempi lakka: F.U.N Lacquer – Storm
    Liukuvärin alempi lakka: Color Club – Kiss My Astrology*
    Liukuvärin päällä: F.U.N Lacquer – Unicorn Island
    Päällyslakka: Avon – Gel Finish Top Coat*
    + UberChic Unicorn Love -leimauslaatta* + Konad White -leimauslakka* + Barabapa -leimasin*
    *Tähdellä merkityt tuotteet saatu

     

    Käykääpä kurkkaamassa, millaisia lakkauksia muut bloggaajat ovat tehneet tämän laatan kanssa! Haastetta voi seurata myös Instagramista, jossa lakkauksille on käytössä tägit #lakkaushaaste sekä #kynsivaihtarit.

    Tinkerbell’s Nail Diary, Dioriina, Timantteja Kynsillä, Strokes of Color, nailOxtail, Nails to Photos, Ihastukset, Hanna Julia

     

    Jos oikein kovasti keskityt, löydätkö liukuvärin?