Viikko vilahti silmien ohi kuin mikäkin pikajuna, päivä toisensa jälkeen olikin vaihtunut seuraavaan ilman sen suurempia varoituksia. Blogi on pysynyt hiljaisena, sillä puuhaa on riittänyt siviilissäkin. Tässä on tullut käytyä työhaastattelussa, pakerrettu koulutehtävien kimpussa, matkustettu kynsikoulutukseen, sukulaisille ja vielä kouluunkin Vantaalle pariksi päiväksi. Vaikka ihan tosi tosi kovasti olisin halunnut keskittyä edes hetkeksi yhtä tai kahta postausta kirjoittamaan, ei herra Aika ollut puolellani. Sanotaan, että mitä pidempään jotakin odottaa, sen paremmalta se tuntuu. Ja niinhän se menee. Nyt tuntuu siltä, kuin sormet vain tanssisivat näppäimistöllä ja juttua riittäisi ainakin pienen romaanin verran!
Nyx Nordic Face Awards
Tänään haluan kuitenkin kertoa teille siitä, kuinka ylitin itseni viime viikolla. En välttämättä loistanut muiden silmissä huikeilla taidoillani, sillä sellaisia en koe näissä jutuissa omaavani, mutta ylitin itseni olemalla rohkea. Tartuin haasteeseen, jollaiseen en olisi ihan heti uskonut tarttuvani.
Nyx järjesti kolmatta kertaa Nordic Face Awards -meikkauskilpailun, johon osallistutaan toteuttamalla jokin omaperäinen, näyttävä meikkilook jonka teko videoidaan. Tämä video editoidaan minuutin pätkäksi, joka julkaistaan Instagramissa. Kisaan on joka vuosi osallistunut hurja määrä älyttömän taidokkaita ja luovia meikkitaiteilijoita, ja kisatyöt ovat suorastaan uskomattoman hienoja! Niitä katsellessa menee pää pyörälle, kurkatkaa vaikka itse Instagramista tagin #nordicfaceawards takaa.
Niin, ja kyllä – kuten pohjustuksesta voi jo arvata, ihan yllättäen minä tein sen. Minä osallistuin! Olin jo viime vuodesta asti salaa haikaillut kisameikin toteuttamisen perään, mutta en uskonut, että osaisin sitten yhtään mitään. Tällä kertaa en kuitenkaan malttanut olla kokeilematta.
Homma alkoi meikin suunnittelusta ja koemeikin tekemisestä. Seuraavana päivänä aloinkin työstämään itse kisanaamaa, ja samalla toteutin elämäni ensimmäisen meikkivideon kameralla, jossa oli liian hidas muistikortti (eli video katkesi aina muutaman sekunnin – muutaman minuutin välein, minun piti siis joka työvaiheen välissä juosta jalustan taakse kurkkaamaan, että tulihan se nyt videolle) meidän keittiöön rakentamassani “pikastudiossa”. Kuvasin materiaalia yhteensä noin kolmen tunnin verran, videoklippejä oli yli neljäkymmentä. Sen jälkeen etsin internetin ihmeellisestä maailmasta pätevän videon editointiohjelman, jonka käyttöä opettelin yhden päivän ajan. Ja toisen päivän käytin videon varsinaiseen editoimiseen, sekään ei ihan ongelmitta sujunut.
Lopussa kiitos kuitenkin seisoi, sillä videon valmistuessa tunsin itseni ylpeäksi. Ylpeäksi siitä, että päätin ryhtyä tähän hullun hommaan ilman mitään aiempaa touchia. Ylpeäksi siitä, että opin jotain uutta. Ylpeäksi siitä, etten luovuttanut, vaikka työ tuntuikin vaikeammalta, kuin aluksi ajattelin.
Video kisatyöstäni löytyy täältä
Meikit ovat kiehtoneet itseäni aina, ensimmäisen kerran meikkasin kouluun joskus ala-asteella. Tuolloin sain kyllä melko pian palautetta asiasta, sillä meidän opettajaahan ei ne minun suttuisen mustat silmämeikkini ihan ilahduttaneet. Ymmärtäähän sen. Sitten jatkoin meikkileikkejä kodin suojissa. Muistan monet ihmeelliset kiemuraiset silmämeikkikokeilut, jotka kuvasin simpukkapuhelimeni liian pienelle muistikortille. Epäonnistuin kerta toisensa jälkeen, lopputulos ei koskaan vastannut alkuperäistä mielikuvaa. Meikkaaminen oli silti jo silloin kiehtovaa ajanvietettä, ja sitä se on nykyäänkin. En kuitenkaan ajattele olevani siinä mitenkään erikoisen taitava, enkä missään nimessä olisi muutama kuukausi sitten ajatellut että voisin ihan oikeasti näillä taidoillani johonkin kisaan lähteä mukaan. En ajatellut, että kehtaisin. Mutta niin siinä sitten kävikin, että sattuma puuttui peliin, ja kiusaus kävi liian suureksi. Minun oli pakko nähdä, mitä saisin aikaan.
Vieläkään en mitenkään usko, että tulisin tässä kisassa mihinkään oikeasti etenemään, mutta pelkkä osallistuminen oli jo sen verran opettava ja mielenkiintoinen kokemus, että se korvaa kaiken tähän uhraamani “vaivan” moninkertaisesti!
